Lukijat

maanantai 20. heinäkuuta 2009

hangossa hengailtua

paremman puoliskoni ja minun kotimaan kesälomareissu suuntautui eteläiseen suomeen, tarkoituksena poikkeilla heinäkuisissa kesätapahtumissa, sekä idyllisissä pikkukaupungeissa.
yöllä kävin salaa kävin pakkamaassa lentokamat autoon, vähän niinkuin kaiken varalta, vaikka keliennuste rannikolle oli huono. kovia tuulia ja epävakaista :(
torstai valkeni ähtärissäkin sateisena, mutta jo matkalla tampereen paikkeilla ilma alkoi kirkastumaan. hankoon saavuttuamme ajeltiin täktomin lentokentän kautta katsomassa mahdollista starttimestaa.
kentällä oli laskuvarjohyppytoimintaa. heinä pitkää ja joku cessna jatkuvasti kiitoradalla.

















aikamme ajeltuamme löydettiin syrjäinen rantahietikko, johon tuulikin sopi parahultaisesti. paana ei ollut pitkä, mutta kohtalainen tuuli ja alaspäin viettävä rantapenkka auttaisi starttia kummasti!
kohtalaisen tuulen takia valitsin paramanian ja helpostihan se lähti niinkin lyhyeltä matkalta.

hangon casino


















"bellevue" on nykyään suomen suurin asuinkäytössä oleva puutalo. siis jonkinlainen asuno-osakeyhtiö. 1935 siellä kuvattiin tauno palon ja ansa ikosen ensimmäistä yhteistä elokuvaa ”kaikki rakastavat”
perustajat halusivat luoda paikan, jossa heikot ja huonokuntoiset kylpylän hoidokit voivat levätä ja nauttia luonnon rauhasta.


















vesikaruselli yleisellä uimarannalla. voi muuten sanoa, että hangon kaupunki on hienosti ottanut huomioon matkailijat. rantavyöhyke on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta avoinna kaikille matkalaisille.


















rantakallioiden kuvioinnit ovat tehty jo miljoonia vuosia sitten!

















hangossa on runsaasti "pitsihuviloita", jotka ovat kuulemma rakentaneet 1800-luvulla venäläiset















runsaasti mielnkiintoista tietoa saa hangon historiasta asettelemalla googleen mm. hakusanat "mannerheim", "hanko" ja "talvisota"

sotaisasta menneisyydestä kertovat alueella nykyäänkin runsaina törröttävät tykinputket.

kirkkoakin tunnetumpi maamerkki on hangossa hangon vesitorni


















suomen suurin vierasvenesatama ja eteläisin ravintola. sanomattakin on selvää, että mallasjuoman makuun piti päästä lennon jälkeen juuri tuolla. lauttayhteys pelaa mantereeseen. suurinpiirtein viiden minuutin välein oli kyytiä saatavilla.



















tuolla on tulliniemi, jonka kautta melko suuri osa suomeen tuoduista autoista tulee maahan.
länsisatama kuvan oikeassa alareunassa.


















tuuli oli ylhäällä melko kovaa ja jo muutaman kilometrin vastatuuleen lentely vei kosolti aikaa ja tämän kummempia hankoniemen tutkimisia ei pystynyt tekemään.
lisäksi multa loppui kortti kamerasta, kun oli unohtanut tyhjentää edellisen lennon kuvat sieltä, joten äkkiä maahan. ei sitä viitti nykyään pisempään lentää täydellä kortilla ;)


mannerheimin mökki jäi kuvaamatta, joten sehän piti paikata sitten aamulla. heräilin kuuden aikaan ja valmistauduin lentoon samalta paikalta. olimme yöpuneet itäsatamassa (huvivenesatama) ja heti herätessäni
kiinnitin huomiota puiden latvustojen runsaaseen liikehdintään. starttipaikalla vallitsi kuitenkin ihan normaali starttituuli. täh?
tuuli oli lisäksi nyt hieman maalta päin, joten valitsin tällä kertaa mojiton. juuri ja juuri pääsin ilmaan aivan rantaviivalta vauhtia hakiessani. ilma tuntui heti hieman ikävältä, mutta jatkoin nousua rantaviivan päällä. saavuttaessani n. 50m:n korkeuden siipi kääntyi yllättäin melkein 180 astetta kulkusuunnassa vasemmalle ja äkillisen vajoaman+heiluriliikkeiden jälkeen palautui nopeasti lentotilaan. en ole varma, mitä tapahtui, mutta luulen vasemman etureunan tulleen sisään. juuri mitenkään en ennättänyt reagoida, mutta kaasun älysin silti pudottaa tyhjäkäynnille. olisihan siinä varmaan ollut raiserit heti ristissä, jos tehoja olisi ollut päällä? laskukaan ei oikein tullut kyseeseen, koska olin juuri lähestymässä tallholmenia, jonne johti ilmajohtoja.
otin korkeutta lisää ja korkeammalla ilma ei ollut enää niin turbulenttista. kauaa en ilmassa kuitenkaan viihtynyt, mutta en enää arvannut laskeutua lähtöpaikallekaan, vaan långsandalle, jossa tilaa oli enemmän. tuuli oli vielä kiihtynyt lyhyen lennon aikana niin, että liidin eteni vain vaivoin enää matalissakaan. tai sitten tuuliolosuhteet olivat kovin erilaiset näillä kahdella eri rannalla?
marskin "neljän tuulen tuvasta" kerkesin kuitenkin kuvat napata

http://koti.phnet.fi/elohim/hanko5.html















paikallinen asukas kertoi edellisenä iltana mannerheimin saaneen kuvassa ylemmän saaren lahjaksi hallitukselta sotaponnisteluistaan. alemmassa saaressa sijaitsi ravintola "cafe africa", jossa merimiehet saivat kaikkia niitä palveluksia, mitä vain merimiehet voivat tarvita pitkän merimatkan jälkeen. mannerheim oli kyllästynyt viimein naapurin meteliin ja osti alemmankin saaren itselleen ja risti paikan "neljän tuulen tuvaksi". hangon kaupunki omistaa sen nykyään ja vuokraa sitä kahvilayrittäjille.
ylempään saareen johtavalla tiellä luki "private"
ehkä jonkun mannerheimin perillisen kesäpaikkana nykyään?






jälkeenpäin ajatellen syy collapsiin oli kyllä ihan selvä. maatuuli-ilmiö aikaisin aamulla kumosi osittain kovaa yleistuulta. siksi starttituuli oli ihan kelvollista. gradientti oli sitten siinä n. 50 m:n korkeudessa ja aiheutti voimakasta turbulenssia.


kamoja hakiessani muuan lenkkeilijärouva pysähtyi luokseni ja uteli, että "ovatko laitteet minun?" vastasin myöntävästi ja hän kertoi hieman tuohtuneen oloisena, että oli herännyt meteliin.
"makee laite, mutta vähän helvetillinen meteli" kommentoi vielä. pahoittelin aiheuttamaani häiriötä, ja kerroin laskeutuneeni rannalle pelkästään turvallisuussyistä.
no, johan se on muutenkin aika päästä ylös, kun kello kävi jo seitsemää! tulipa rouvan lähdettyä ajoissa aamulenkille. eihän sitä mitään tiedä ihanista kesäaamuista, jos pitkään makaa...

tämä oli muuten ensimmäinen kerta kymmenen vuoden aikana, kun joku tulee valittamaan lentomelusta minulle. ja ensimmäinen kerta se oli tuo siiven kurttaaminenkin. että historiallinen lento kaikenkaikkiaan!

jaa, mutta yleiskuva hangosta vielä näkyy vielä puuttuvan.

myötävaloon illalla...

















ja myötävaloon aamulla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti