Lukijat

tiistai 22. syyskuuta 2009

länsituulen mukana

monenlaisten yhteensattumien summa oli eilen se, että hakeuduttiin juuri nurmoon etsimään soveliasta starttipaikkaa. kerhomme ikänestorin, timo revon kotiin ruuhikoskelle kutsuttiin itsemme kahville tuulen rauhoittumista odotteleen...
jarmo oli lupautunut kuskiksi ja mielessä oli matkalento tuuriin. timo tuli myös seuraileen pellon laitaan starttien onnistumista.
vaikka tuuli puhalsi vielä voimalla sopivan pellon löydettyämme, ilma uhkasi lopulta "tyyntyä käsiin" eli ihan taas ennusteiden mukainen oli keli!
auringon eteen saapunut pilviverho (oli myös ennusteista luettavissa) tappoi puuskaisen pintatuulen tehokkaasti ja äkisti.
ei muuta kuin nopsasti vaan ilmaa siipien alle!
kukahan se siellä vielä kuhnii?















tuulta oli vielä ylempänä reilusti ja sen huomasi. melko mykkyräistä alkumatka kyllä oli.
juuri ja juuri tohti kameraa räplätä senverran, että pellonomistajan kaluston sai kuvaan...















ruuhikosken golfkenttä. taustalla hirvijärven tekojärvi ja varpulan allas. molemmat ymmärtääkseni tehty pohjanmaan tulvia tasaamaan.
















uutta koulua tehdään jöllöön. vt 18 on takana olevan tien nimi.
ensimmäiset oppilaat ovat jo kuulemma astuneet opintielle.
















maisema veneskoskelta















tämän pihapiirin kourassa olen aina halunnut kuvata ilmastakäsin. edullisempikin kuvakulma olisi ollut haettavissa, mutta laskupaikat huonot lähimaastossa.
isäntä on pysynyt tyylille uskollisena. ei ainoatakaan maalattua pintaa ja kaikki katteet on tehty päreestä...















muuan mies oli joskus kauan sitten junassa matkalla seinäjoelta ähtäriin. juna pysähtyi myös kouran asemalla, mutta vain yhden minuutin ajaksi. mieheltä oli hansikkaat unohtuneet kotiin ja hän ajatteli ehtivänsä käydä ostamassa aseman vieressä olevasta kaupasta uudet hanskat.
saadessaan kaupan oven auki huusi hän myyjättärelle: "äkkiä nyt neiti, seisoo kourassa vain minuutin!"














tuossa hallissa tehdään potkukelkkoja ja potkupyöriä. "esla" eli esko lahtisen firma kourassa.
mistä muuten tietää, että on tullut vanhaksi? no kun entiset morsiamet ajelee vastaan potkukelkalla paitsi talvella, myös kesällä :)















autolla ajaessa ei helposti hoksaa, että kourasta alavuden suuntaan mennessä, on heti kehdeksan kilometrin suora.

















muistatteko janis joplinin kappaleen "oh lord, would you by me mercedes-benz" ?
jos ette, muistia voi virkistää tuolla:

http://www.youtube.com/watch?v=WVaXuGdIegk&feature=related














hän sai haluamansa. kansantaiteilija, saarnamies, juha vanhasen mersujen hautausmaa sijaitsee alavuden sydänmaalla.

http://80.75.96.68/sptkul/userfiles/kansantaide/tmp/juha_vanhanen_22.html

eikä ne tähän lopu...















pian tämän jälkeen selän takaa kuului tuttu "pöö" ääni.

kone tipahti taas omia aikojaan tyhjäkäynnille. melkeen jo arvasin, mistä on kyse, mutta en sitä, että jo kolmatta kertaa kuvaisin samaa kaasuvaijeria ;)
ilmeisesti tuo katiskannitomalanka ei sittenkään ole ilmailulaatua?














noo, mitäs siinä, lasku peltoon ja kuski oli lyhyen odottelun jälkeen paikalla.
hieno lento, hienot maisemat. tää reissu oli odottanut muuten jo melkeen kymmenisen vuotta toteutumistaan....

2 kommenttia: