Lukijat

torstai 17. kesäkuuta 2010

jalasjärven maisemissa

kello pärähti tänään soimaan jo viideltä. aikomuksissa oli taas käydä maakunnassa aamulla lentämässä ennen termiikin heräilemistä. virtain kautta koukattiin ja otettiin heikki kyytiin. heikki oli laatinut asianmukaisen tiedotuksen mahdollisille firman ripaan tarttuville asiakkailleen.















starttipaikka löytyi jalasjärven luopajärveltä, jossa parturoituja peltoja olikin jo kiitettävä määrä tarjolla. kyläkeskus ja kylän suurin työllistäjä
















aikani siinä kaartelin kylän yllä ja etsiskelin sitä järveä, josta kylä on saanut nimensäkin. selvisi sitten, että tuossa on joskus semmoinen kyllä ollut, mutta ei oo enää...



















luopajärven kauniisti entisöidut tuulimyllyt näkyvät seinäjoentielle asti ohikulkiessa. tässä perälänmäen mylly ympäristöineen.
















luopajärven koulu taitaa olla vielä toiminnassa?















harvoin näkee näin suuria karjalaumoja ulkosalla. emolehmäkarjaa näyttäisi olevan, kun on niin paljon vasikoita seassa.















mistähän johtuu tuo värivaihtelu heinäkarhoissa? toistuu samanlaisena koko pellon mitalla.















jalasjoki virtaa jalasjärvestä kurikan pitkämön altaaseen.






















jokipiin tunnetuimmat yritykset: jalaksen kenkätehdas ja jokipiin pellava





















aivan sattumalta tyttäreni oli yhtäaikaa jalasjärvellä myös. ajokortin kakkosvaihetta siellä yritetään epätoivon vimmalla saada läpi!
näköjään seuraavana tulessa auton väristä päätellen :)

noo, isi on kyllä näin ilmastapäinkin huojentunein mielin, koska on ihan itte opettanut autolla ajon tyttärelleen...
hyvin se varmaan menee!


4 kommenttia:

  1. Jaha, sitä on oltu kukonlaulun aikaan liikkeellä!
    Luonto on nyt kauneimmillaan vain oliko se sittenkin vihreimmillään?

    Kiitos muuten silloin lentoilmoituksesta, toivotaan että nyt jatkossa osuisi uudelleen paremmin kohdalle!

    VastaaPoista
  2. turhaan olisitkin paikalle tullut silloin. toiselta leikkasi kone kiinni ja multa särkyi potkuri startissa. että siinä mielessä osui ihan hyvin kohdalle...

    VastaaPoista
  3. Tuosta heinäkarheitten värinvaihtelusta; Arvelisin jotta siinä on niitetty ns. perhoskoneella edestakaisin. Perhosessa on traktorin edessä ja kummallakin sivulla niittomurskain eli se tekee kolme karhetta kerralla. Ajosuunnan vaihtuessa sänkikin taipuu eripäin ja valo heijastuu siitä vuoroin vaaleampana ja tummempana..

    VastaaPoista
  4. jotain tuollaista (sängen taipumista ajosuunnan mukaan) ajattelinkin. mulla ei vaan ollu käsitystä, että tuommoisiakin koneita on olemassa.
    siitä on nimittäin ihan jonkun aikaa, kun viimeksi maanviljelystöitä olen tehnyt ja ne koneekkin oli silloin vähän pienempiä. tekivät vaan yhtä karhoo kerralla...

    VastaaPoista