Lukijat

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

varjoliitokoulu ouluvedellä tänään

tänään sain houkuteltua neljä oppilasta varjoliitotreeneihin ähtärin ouluvedelle. paikaksi valittiin ouluvesi siitä syystä, että se on jäätynyt perännettä aiemmin, joten jäällä uskaltaa jo reilusti kulkea kelkallakin.
jäätä olikin jo vähän yli 20 cm.
pintatuuli oli aivan päinvastainen, mitä ennustettu (NE) oli. tosin lämpökeskuksen savuista saattoi tehdä johtopäätöksen, että 50 metriä korkeammalla tuuli puhalsi jo ennustetusta suunnasta. koska oppilaat eivät tänään 10 metriä korkeammalle nousseet näillä ensimmäisillä lennoillaan hinattiin tänään suuntaan SW

















lappajärveläinen oksan hannu avasi pelin

















frustin asko isostakyröstä lensi tänään loputkin matalat pois. kuvassa kerhon uusin hankinta. pro design cuga painorajoilla 90-110kg

















kortesjärven raimo lindholmin tyylinäyte. jää oli paikoin liukas, joten pystyssä oli vaikea pysyä. mitäs sen väliä miten starttaa, kunhan vaan ohjaa liidintä!
raimolla olisi ollut tänään kuulemma kastetilaisuus kummin ominaisuudessa, mutta tuli yllättävä este ;)


















ylistarolainen jussi karhu starttijuoksussa kepein askelin.

















juhani urakoi startteja tänään ainakin 20. siististi alkaa jo käymään minitraikin hallinta.
















ilmassa oli tänään runsasti lumikiteitä. loppupäivästä ne muuttuivat lumihiutaleiksi.
virvatulia vissiin oli myös ouluvedellä....

















nortusen ultrakin laskeutui tänään ouluveden jäälle ja kuski kävi kattelemassa varjoliidon koulutusmenetelmiä. kuvaa ei nyt oo, koska kameran patteri hyytyi siinä vaiheessa pakkasessa. aamulla meillä oli -19, mutta kaikki oppilaat valittelivat varjoliidon opettelun olevan hikistä hommaa!
ja tokihan halttusen "lentävä autokin" kävi kuskeineen jäällä näyttäytymässä.

kuvat otti muuten tänään mäensivun jarmo, joten meikäläinenkin on päässyt kuviin :)

2 kommenttia:

  1. Hieman on kylmän näköistä touhua, mutta jos kesän muistot lämmittää?

    VastaaPoista
  2. Komiat kuvat :-D lensikö oppilaat kaikki matalat lennot? Mitä oli pakkasta siellä päin.

    VastaaPoista