Lukijat

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

katumusharjoituksia katumajärvellä

alkuviikosta alkanut lomareissu paremman puoliskon kanssa suuntautui eteläiseen suomeen.
koska luvassa oli ihan kelpo keliä monen päivän ajaksi myös paramoottorilentelyyn, pakkasin auton perään lentopelin mukaan myös...

ensimmäinen etappi oli hämeenlinna, jonne saavuimme tiistaina illansuussa. ilta oli jo myöhä kun saavuimme kaupunkiin, joten lentosuunnitelmat jätettiin aamulla toteutettavaksi ja käytiin ohrapirtelöllä sataman ravintolassa.

aamu valkeni utuisena. sinnikkäästi hakien löytyi lopulta heinäpeltokin lahdentien varrelta. heinä oli aika pitkää ja märkää, joten lentoonlähtö oli hieman vaativa toteutettava, mutta niin vain juuri ennen rähmälleenmenoa pääsin ilmoille.



melko komea golfkerho. vanajalinnan golf on taannoin rankattu pohjoismaiden tasokkaimmaksi golfkeskukseksi.















lähellä olevan kilpailijan, tawastgolfin 19. reikä on paljon vaatimattomampi.
















vanajanlinna on toiminut monen julkkiksen juhlapaikkana
















niin lähellä, mutta niin kaukana. kävi ilmi, että alhaalla roikkuvat pilvet estivät turvallisen ja lentosääntöjen mukaisen lennon hämeenlinnan kaupungin päälle.
















nyt oikeasti kadutti, etten toteuttanut lentoa jo illalla. laskupaikkakin kun oli katottu jo valmiiksi linnanpuistoon.
etualalla katumajärvi
















2008 vuoden asuntomessualue. kyseenalaista julkisuutta saavuttaneet finndomon "hometalot" tuossa kadun päässä.
















ilmailukarttaan merkitty vaara-alue tuossa tien takana. hätilän ampuma-alue, jossa minäkin aikoinaan rynkyllä vihollisen pahvista kuvaa sihtailin ampumamerkkiin saakka :)
















kankaisten tilalla käytiin aamukahvilla sitten lennon jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti