Lukijat

maanantai 26. syyskuuta 2011

vaikeuksien kautta voittoon !

no, semmostahan se oli tänään.
kyllä kaikkien LUOTETTAVIEN sääpalveluiden mukaan kelin oli ennustettu olevan hyvinkin soveltuvaa koulutustoimintaan ympäri eteläisen suomen!

ennustettu luoteistuuli sopii lähialueen kentistä vain kivijärvelle. alavudella kävimme aamuvarhain erään pellon tarkastamassa, mutta se osoittautui sateiden jälkeen liian vetiseksi lentotimintaa ajatellen.

kokoonnuttiin siis kivijärven kentälle lähes parinkymmenen kerholaisen voimin. usea sai pp2 tarkkarin läpi, pari uusinta oppilasta pp1 lennot, timo mosatarkkarin, ja pari 33 lennon rajapyykin, jonka jälkeen voi alkaa mosalla lenteleen.
akiin tarttui iso käsi kentän yllä kiinni ja nosti miehen paristaa metriä irrotuskorkeutta korkeammalle! korvilla sitten pääsi alas..

myös kerhon mosalentäjät pohjanmaata myöten olivat osin innostuneet lähtemään kivijärven ilmatilaan tutustumaan.

hinauksia alun viidettäkymmentä.








saanko esitellä, lentävät piispaset kivijärveltä!



















kivijärven ilmatila oli välillä sakeena liitimiä

















toiset tulee ja toiset lähtee











olihan siellä yläilmoissa taitavampiakin lentäjiä vaikka kuinka!















hinaaja pahanteossa :)





















aki tarkastaa siiven katsella ennen maastairtautumista

















taas villeä viedään...

















ja sitä samaa pasille





















jennikan tarkastuslennon alku...

















...ja lassen tarkastuslennon loppulaskeutuminen.
















laskupaikka kiitoradan vieressä oli hieman haasteellinen ;)




timo pietarsaaresta oli myös tullut mova-tarkastuslennolle. huom järkkäri mukana. eikä suotta. olihan lennon hyväksymisen vaatimuksena tuoda mulle ilmavalokuva kivijärven kirkosta !














asko ja rauno auttoivat ja antoivat uusille oppilaille aktiivisesti maakäsittelyvinkkejä

















joukon viimeinen matala juuri lähdössä


















samu ilmoittautui kurssille vasta viime viikolla ja lensi matalat lennot pois tänään.
kohtalaisen nopeaa edistymistä!

1 kommentti: