Lukijat

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

pikkujoulujuttu...

...vuodelta 2013!

jos vaan on kelit antanu myöten, ollaan kerhon pikkujouluissa aina myös lennetty!

tänä vuonna monien aikataulullisten kädenvääntöjen jälkeen päätettiin perinteiset kerhon pikkujoulut pitää peräseinäjoen kalajärvellä 14.12 , eli juuri eilen:)
 muistelen muuten mulla nämä olleen 16. peräkkäinen osallistuminen ko. happeninkiin. aina on vaan aikataulut sattuneet sopivan...

koska tänä vuonna oli säidenhaltija luonut meille kelpo keliä koko päiväksi, niin tottakai ennen illan rientoja myös lennettiin!
 oppilaita oli paikanpäälle tullut myös kiitettävästi ja heille koululentoja tahkottiin pitkin päivää.
 jokaiselle paikalle saapuneelle oppilaalle saatiin lopulta lentopäivä aikaiseksi.
startit tehtiin matkailualueen rannasta, koska tuulensuunnan oli ennustettu sopivan siihen koko päiväksi.
 tässä veli tarkastaa siiven lentotilan ennen ilmaannousua:



jääolosuhteet olivat melko kriittiset. liukas jää teki hinauksista haastavia ja jo puolenkymmenen kerholaisen kokoontuminen kokoontuminen pienelle alueelle aikaansai jään rusahtelun painon alla...



neuvonpitoa...



mystinen varjohässäkkä...




oli jäällä silti ollut kulkijoita aiemminkin. kalastajia ja muita ulkoilijoita. mittausten mukaan kalajärvellä (teräs)jään paksuus oli eilen 9-13cm

liukkauden takia kerhon mönkkäriin asennettiin ketjut ennen tositoimia:


kalajärvellä nähtiin eilen ilmassa liikkumassa myös näin talvisaikaan ylen harvinainen riippuliidin!



 pelipaikalle oli kerääntynyt kerholaisia ympäri maakunnan ja innokkaimmat saapuivat paikanpäälle ilmateitse!




j-p valmistautuu ensimmäiselle korkealle lennolleen ympäristön häiriötekijoistä välittämättä. 



kun häiriötekijöistä päästiin lopulta eroon...



...alkoivat oppilaiden tositoimet.
 aamupäivästä hinaukset pystyttiin hoitamaan mun pikkumönkkärillä, mutta pito ei oikein kunnolla piisannut. kohtalaisen yätuulen ansiosta korkeutta tuli silti kolmisensataa metriä, vaikka paineet ei nousseet koskaan yli 50kg.
illemmalla ylätuuli yltyi ja tuuli oli myös muuttanut suuntaansa ennustetusta idästä -> etelään, joten jouduimme muuttamaan koko hinauslinjan.

pari hinausta oppilailla ja molemmilla kerroilla koko hinauspaaluhässäkkä tempautui taivaalle kesken hinauksen!

lopuksi otettiin kerhon 800cc can-am + kitkakela käyttöön myös kouluhinauksissa


tällä yhdistelmällä saavutettiin koko päivän korkein hinaus. eri arvioiden mukaan jopa 600m!
pitkän lennon aikana hetken jo harkitsin tolppakenkien ja pokasahan noutoa lentopaikalle, mutta lopulta liidin kuitenkin eteni järvialueen päälle :)



tältä näyttää kitkakelahinaus joulukuisessa illansuussa peräzeinäjoen kalajärvellä 2013


 oliko tässä aineksia vaaratilanteeksi?
eipä oikeastaan.
 pelastusvarjon kahva vain oli päässyt irtaantumaan tarrakiinnityksestään kesken lennon...




kun ilta ehti, niin siirryimme vuokramökille kalajärven toiselle laitaa. mökki on entinen ppth:n edustushuvila, jonka olimme vuokranneet.

ilta eteni oppilaiden kanssa kerhon lentokaluston  huoltotoimilla. vaihdettiin porukalla koulutuskalustoon mm. pari rispaantunutta jarrupunosta.
 


myöhemmin koulutus jatkui tikkasen teron termiikkikoulutuksella



jatkossa normaalikuviot:
 saunaa, seurustelua, ruokaa ja juomaa. mitäpä sitä muuta kunnon pikkujouluissa kaipaakaan ?-)

tarjoomiset oli muuten huippuluokkaa tänä vuonna.
 pitäs varmaan useamminkin laittaa peejii ostoksille ;)


ja kun kerran pohjanmaalla ollaan, pikkujouluissa harjoitetaan kerholaisten kesken tietysti myös niitä perinteisimpiä maakunnalisia urheilulajeja!

tässä vuorossa paini, myöhemmin ehkä pesäpallo?


ennätysosanotto karkeloissa tänä vuonna. tässä osa jalasjärvisistä moottorilentäjistä:
kesän lentoja muistellessa naurattaa tietysti kovin :) 






1 kommentti: