Lukijat

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

ultran kyytillä ähtärissä

 karhukankaan lentokentällä satuin eilen poikkeemaan. lentokeli oli hieno ja kun oli vielä kamerakin mukana, kävimme juhan kanssa pikku lenkin heittämässä ähtärin yllä.

tässäpä näitä, eilisillan parhaita laukaisuja.

wanhaa ähtäriä:



ähtärin golfkenttä on nykyään 18-reikäinen



ei näy vielä thaimaalaisia marjanpoimijoita inhan vanhalla kansakoululla. toisaalta, voivat olla kyllä vielä lakkoja poimimassa nevoillakin...



moksunsalmi erottaa moksunjärven hankavedestä



naava-resorts alkaa olla kokolailla valmiina?



ähtäri-zoon (eläinpuiston) uusi päärakennus. tänä kesänä on kuulemma rikottu 15 vuotta vanha kävijäennätyskin. kuinkahan sitten väki alueelle mahtuu, kun saadaan tänne kiinasta ne isot pandat?



tähän rakennetaan kotieläinpihaa. paikalle on jostain tuotu vanhan pohjalaistalon hirsikehikko ja tuliskohan tuohon viereen sitten navetta?



mekkokalliolta pääsee koeajamaan ähtäriläisvalmisteisia veneitä ennen ostopäätöstä.




leirintäalue melko täynnä näin sesonkiaikaan.



 hankaveden kulkijoita




entisille ostolan höyrysahan varastoalueille on muodostunut asutuskeskittymä



oikotien kiertoliittymä. eihän meillä kyllä muita kiertoliittymiä ähtärissä olekaan..





kaupungin vuokrataloja sekä tapaninrinteen ja leppävuorentien ok-taloja





tämän ähtärin sairaaalanhan  (vasemmanpuoleinen iso vaalea rakennus) ne meinaa täältä lopettaa. yksityistä sairaanhoitopalvelua pihlajalinna oy:n toimesta kaavaillaan samoihin tiloihin.



tämmöinen lentoreissu eilen. ihmeen hyvin onnistui suurin osa kuvista, vaikka ovatkin pleksin läpi otettuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti