Lukijat

sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

viitasaaren pasalan kylän virallinen lentotapahtuma 2021

 upi se on ollu kilikkeenä ja polkaissut pieneen pasalan kylään kyläyhdistyksen kera vähän erikoisemman kylätapahtuman. tapahtuman teema oli tänä vuonna ilmailupainotteinen, vaikka taidenäyttelyä, vapepatoimintaa ja museokalustoakin oli tarjolla yleisön ihmeteltäväksi.

 tapahtuman pääpuuhamies lennonjohtotehtävissä


 paikalle kertyi tukalasta hellepäivästä huolimatta huomattava ihmismäärä ja varsinaisen ohjelman aloitti tuutin antti kieputtelemalla liitimellään välillä hyvinkin holtittoman näköisesti ;)

 paarmoja esiintyi katsojia häiriten miljoonittain, eikä laurikaisen markun erikoishyönteiskarkotekaan niitä täysin pystynyt poistamaan.


lapinlahden ilmailijoiden tapani kokkonen saapui paikanpäälle lentäen liitimellään. (ent. A-ultra, nyk. pyöriltä starttaava moottoroitu riippuliidin) 


meitä moottoroidun varjoliidon harrastajia oli paikanpäällä viitisentoista. maanäyttely oli kattava!



upi on kerännyt kaikenlaista vanhaa maatalousirtaimistoa yksityiseen museoonsa. osa oli tuotu oikeen päivänvaloon ihmeteltäväksi.



kuka muistaa, missä elokuvassa tällainen esiintyi?


prideviikon loppuhuipentumakin sattui sopivasti käsille. teeman mukaisesti laurisen sami otti mielitiettynsä kainaloon ja lähti raahaamaan sitä rantapusikkoa kohti :)



oikeesti kyse oli slps:n (suomen lentopelastusseura) etsintäharjoituksesta, johon moottorivarjoliitäjätkin osallistuivat. nukke vietiin maastoon ja etsijoille määrättiin etsintäalueet. mukana olivat myös keskisuomen järvipelastajat, sekä dronella operoivat etsijät. kyllä se etsittävä taisi sieltä lopulta löytyä. kastarisen katariina ja laurisen sami tässä briiffaavat etsintäharjoitukseen osallistuvia  



illan tullen movaharrastajat (moottoroidun varjoliidon harrastajat) kokoontuivat aikon kartanoon illanviettoon. perinteisen kaavan mukaan ollaan useimmiten nautittu virvoittavia juomia sekä saunottu ja paistettu makkaraa. tietysti lisäksi kehuttu itsemme ja toisemme.



nyt oli bonuksena vielä mahdollisuus pulahtaa keiteleen puhtaaseen veteen ja huuhtomaan päivän pölyt pois.


kiitokset upille ja muille onnistuneeseen tapahtumaan myötävaikuttaneille! 

tällaisiin on kiva mennä, olla ja muistella jälkeenpäin ymmärtämättä, mikä työmäärä ja vaivannäkö siinä lopulta on takana. 


3 kommenttia:

  1. Voisit kertoa Aarno missä elokuvassa vesipasa on näkyvillä?

    VastaaPoista
  2. en nyt juuri muista, oliko näkyvissä, mutta elokuvassa "koirankynnenleikkaaja" sodassa päävamman saanut päähenkilö laitettiin tutun työnjohtajan ansiosta teliteitä jäädyttämään, kun ei oikein savottahommat onnistunetkaan. kovanlaista hommaa oli elokuvankin mukaan.

    VastaaPoista