Lukijat

torstai 12. helmikuuta 2009

vilppulan vaiheilla

sääkarttoja aamusta tutkiskellessa näytti siltä, että ähtäristä luoteeseenpäin mentäessä auringonpaiste olisi todennäköisempää. jo ähtärissä pilvipeite repeili lupaavasti. kuinka ollakaan, monenlaista työestetttä
vielä siunaantui niin, että lähtemään päästiin arton kanssa vasta siinä yhdentoista aikoihin.
vöyrille olisi pitänyt ajaa pari tuntia ja starttipaikan etsimiseenkin tuhraantuisi aikaa, joten muutimme suunnitelmaa viime tingassa.
vilppula-mänttä laitettiin sitten määränpääksi.
lentäjien sääpalvelu oli jälleen oikeassa. mitä kauemmaksi kaakkoon ajeltiin, sitä töhrysemmäksi keli kävi.
mutta ei auta, silloin on veisattava, kun virsikirja on auki!
startattiin ajosjärveltä, aivan vilppulan keskustan läheisyydestä
mene vankilaan. mene suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta!
kotiniemen poikakoti on nykyään eräs vankeinhoitolaitoksen avolaitos.



pilven alarajoilla korkeusmittari näytti n. 200m. vilppulan kirkko vilppulankosken partaalla, sekä vilppulan saha. taitaa edelleen olla pohjoismaiden suurin saha ?













evankelistakoti ajosharjulla http://www.evankelistakoti.fi/?sid=12













vanhaa rakennuskantaa edellisen paikan naapurissa.












villpulan keskustaa.













mulla meni pupu pöksyyn mäntän reissua ajatellen. pilvikorkeus oli vain parisataa metriä ja varalaskupaikat melko huonoja matkalla. arto luotti moottoriin enemmän ja kävi myös mänttässä.
nyt ymmärrän, mitä sanonta: "vaatteet tekevät miehen", tarkoittaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti