Lukijat

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

hauhuulla haahuilua

kelvollisten lentokelien yhä jatkuessa sovittiin heikin kanssa tänään rehevit virtain hauhuulle. heikki oli mennyt jo edeltäkäsin tiedustelemaan soveltuvaa starttipaikkaa. paikka olikin löytynyt melko helposti morrin tilalta. seutu on tosi "vuoristoista", joten jonkinlainen kompromissi vallitsevien olosuhteiden olemassaolon vuoksi se siltikin oli.
oli sähkölinjaa ja tuulenpuolella olevaa "suurta" vuortakin. iltatuuli poukkoili vielä startissa melkeen 180 astetta, ollen kuitenkin keskimäärin oikeasta suunnasta.
startin jälkeen etenemisura kapeni koko ajan vasemmalla olevan sähkölinjan ja oikealla olevan turbulenttisen alueen takia. keli oli "möykkyinen" ja vihreän pellon päällä oli tietysti vielä laskevaa ilmamassaa.

aikani pyörittyäni sain silti korkeutta senverran, että tohti sähkölinjan yli mennä. tämän jälkeen korkutta alkoi tulla nopsasti ja kelikin tasottui ylempänä.

tähän olisin laittanut linkiksi hauhuun kotisivun osoitteen, mutta on näköjään ainoa virtain kylä, jolla ei ole omia kotisivuja?

hauhuulla vesi ei ole oikein osannut päättää, mitä kautta sen kannattaisi mennä...















































heikki vastavalosfääreissä! iso järvi on toisvesi ja pienempi siekkinen
















naurissalmen silta on tuossa:
















naurissalmi ilman kenkää















starttipaikka osoitettu punaisella nuolella tässä kuvassa. laskupaikka keltaisella...














mitähän se taas meinaa???
semmosia vahittavia nuo virtolaiset!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti