Lukijat

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

pälkäneen päristelyt

takana melkeen pari viikkoa lentotaukoa tuulisten kelien takia, joten lentokiima oli äitynyt siihen malliin, että lähdettiin ristolaisen heikin kanssa hämeen kierrokselle.
vaikka ennuste lupailikin illaksi hyvissä ajoin tyyntyvää tuulta, meuhasi tuuli silti voimalla vielä vähän ennen iltakahdeksaa. puuskien harvennettua päätettiin lähteä ilmoille yhdeltä koko suuren peltoaukean kolmesta nurmipellosta. lupa oltiin käyty isännältä kysymässä jo aiemmin. hieman keikuttava keli oli vieläkin, mutta tällaisen tauon jälkeen kelpaa vähän huonompikin keli...
siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi pälkäneellä lentänyt. yli puoli vuosikymmentä!

starttipaikka oli pälkäneen rauniokirkon lähellä. kai tuolla kirkonmenoja pidetään vieläkin, kun on penkitkin seurakuntalaisille kirkossa?














kostian leirintäalue mallasveden rannalla. tuossa kostianvirran paikkeilla oli kova kahina suuressa pohjan sodassa. ruotsalaisia (ja suomalaisia) tapettiin n. 600 ja taistelun voittaneita venäläisiäkin kaatui yli sata. paikalla on vieläkin nähtävissä varustuksia maastossa ja muistomerkki kostian linnakeen paikkeilla.





















kirkko keskellä kylää täälläkin
















noinko niitä "viljakuvioita" tehdään???
















nuorisoa aapiskukon pihamaalla















erikoisen paljon oli väkeä ulkosalla. yleensä tähän aikaan ketään ei juuri näy ulkosalla, vaan ovat sisällä katsomassa televisiota. liekö kaunis kevätilta saanut väen ulkoaskareisiin lauantai-iltana?
















heikki sorvaa laskuun lähtöpaikalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti