kaavahan näissä on melkein aina sama. seurataan lajien vuodenkiertoa ja selviytymistä elämän kiertokulussa. silti näihin ei kyllästy koskaan...
lajien pärjäämisessä näyttää olevan usein kyse sopivien ruokamaiden löytymisestä. välillä joudutaan tekemään jopa tuhansien kilometrien vaelluksia ravinnon perässä.
ravintoketjun alkupäässä ovat pieneliöt. vesi ja auringonvalo ovat kaiken elämän edellytys. niinpä nämä "ruoka-aitat" yleensä löytyvätkin sieltä, missä on vettä, ravinteita, auringonvaloa ja näiden synnyttämä kasvi- ja pieneliöstökanta. isompi syö pienempiään ja ravinto houkuttelee paikalle koko ravintoketjun edustajat. tällainen ravinteikas alue suorastaan kuhisee elämää ja kaikki lajit pääsevät osalliseksi yltäkylläisyydestä, joka auttaa selviytymään taas niukkojen aikojen yli.
tämmönen vaan tuli mieleen, kun meillä suomessa vesistöihin pääseet ravinteet ovat kirosana ja erittäin tuomittava asia...
tämän kun vielä joku selittäis, niin sitten olisikin kaikki selvää ;)
Kyllä meillä Saimaalla ainakin saisivat ravinteet pysyä poissa mieluummin kuin muikut ja muut jalokalat, jotka viihtyvät vain kirkkaissa vesissä.
VastaaPoista