Lukijat

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

ähtärin kentän avajaiset

ähtärin ilmailijoiden voimannäyte, uusi lentokenttä sai lopullisen käyttöönottovihkimisen eilen siellä järjestetyn ilmailutapahtuman muodossa.
paikalla oli lähes 300 lipun lunastanutta katselijaa sekä lukuisa joukko ilmailuharrastajia. omilla lentokoneillaan paikalle saapui alun neljättäkymmentä pilottia!

















mukana tietysti myös maailman suurimmalla yksimoottorisella kaksitasolla, antonov an-2:lla lentävä erkki saario.


















vaikka ylivoimaisesti suurin osa paikalle tulleista koneista olikin valmistettu kuttaperkasta, nähtiin antonovin lisäksi paikalla myös muutama alumiinipellistä tehty.
















gyrokopterin lento näyttää aivan aerodynamiikan lakien vastaiselta
















alavuden ilmailukerhon laskuvarjohyppääjät ovat juuri poistuneet aivan ehjästä lentokoneesta hyppäämällä !

















koulutuspäällikkömme oli saanut makkaramestarin pestin.

















vaikka kentän poikkisuunnassa puuskaisesti puhaltanut tuuli estikin liidinlennot päivällä, olivat e-p:n liitäjien jäsenet myös monilukuisasti paikalla.
















hieno ja onnistunut tapahtuma saa kuulemma jatkoa "ähtärin ilmailupäivien" muodossa tulevinakin kesinä. ajankohdaksi valittiin illalla hyvölän savusaunalla heinäkuun viimeinen viikonloppu.

2 kommenttia:

  1. Kas kun en huomannut koko tapahtumaa. Muuten kyllä tuntuu asia kiinnostavalta. Onko tämä Ähtärin kenttä siellä Peuraharjulla, vai missä?

    VastaaPoista
  2. paikan nimi kartalla on "karhukangas" ja sinne pääsee samaa kautta ähtärin keskustasta, kuin kaijan entiseen vanhainkotiinkin. paria kilsaa ennen kääntyy oikealle "kivimäentie" niin sieltä periltä löytyy... tervetuloa tutustumaan kenttään!

    VastaaPoista