Lukijat

maanantai 19. syyskuuta 2011

petulian kaupungissa

mitä enemmän tässä ikää karttuu, sen enemmän mua on alkanut historia kiinnostamaan !
eilen oli tilaisuus käydä ilmastakäsin tutustumassa yhteen suomen vanhimmista asuinpaikoista, tarunhohtoiseen petulian kaupunkiin.

näin kertovat alueen historiasta vähäkyrön kunnan nettisivut :
------------
Tosiasiassa Vähänkyrön historia juontaa paljon kauemmaksi menneisyyteen. Voidaan sanoa, että Vähässäkyrössä on eletty euroaikaakin jo liki 2000 vuotta. Ensimmäiset asumisen jäljet, vauraasta rautakauden asutuksesta kertovat hautalöydöt ovat ajanlaskumme ensimmäiseltä vuosisadalta. Silloin oli meren pakeneva rantaviiva Tervajoella lähellä nykyistä Isonkyrön rajaa.

Sitä mukaa kuin maa kohotessaan antoi tilaa, alkoi ihminen sitä asuttaa.

Suomen rikkaimpiin kuuluvat rautakauden hautalöydöt kertovat asukkaista, joilla oli kauppayhteyksiä aina Välimeren rannoille asti. Korujen, aseiden ja muiden tarvekalujen ohella ovat vuonna 100 Rooman Capuassa valmistettu ja 300-luvulla Pääkköönmäen moreeniin haudattu pronssinen viinikauha, sekä 700-800 luvuilla lyötyjen arabialaisten rahojen kätkö löydöistä merkittävimpiä.

Maa kohosi, meri loittoni, mutta joki ja yhteys merelle säilyi ja sen kautta ulos muuhun maailmaan. Vielä 1400 - 1500-luvulla oli mm talonpoikien omistuksessa laivoja, jotka kävivät kauppamatkoillaan aina Tukholmassa asti ja kartuttivat omistajiensa ja koko seudun vaurautta. Nykyinen Vähäkyrö, silloinen Alastaro, oli siihen aikaan vielä osa Kyrönjokisuun suurpitäjää ja samalla sen hallinnollinen keskus. Kirkollisen vallan keskus oli joen yläjuoksulle päin runsaan puolentoista peninkulman päässä nykyisessä Isossakyrössä .
--------------


jääkauden aiheuttaman maankohoamisilmiön ansiosta esim. nykyään alueen korkeimpia kohtia oleva aittomäki sijaitsee n. 25 m nykyisen merenpinnan yläpuolella. tilanne oli toinen 2000 vuotta sitten. maankohoamista tapahtuu n. 1 cm vuodessa, joten ajanlaskumme alkuaikoina merenpinta oli suurinpiirtein tähän kuvaan piirtämäni viivan paikkeilla eli n. 20 metriä nykyhetkeä korkeammalla. tällä alueella on siis todennäköisimmin sijainnut tuo mainittu "petulian kaupunki"




















tässä kuvassa rengastetut alueet pitävät sisällään yhteensä 88 kpl löydettyä "kuninkaanhautaa" (muinaishautoja)

















olispa ollut mukava käydä yläiloista katsomassa alueen meininkiä viikinkiajalla !
no, se historiasta ja siirrytään sujuvasti nykypäivään:

näkymä petulian kaupungista laihian suuntaan
















tervajoki on varsinaisesti eräs vähäkyrön kylä, mutta levinnyt yli kuntarajojen isokyrön puolelle kylkkälään varsinkin autokaupan ansiosta. tervajoella on kuulemma suomen eniten rekisteröityjä autoja asukaslukuun suhteutettuna.
















tässä vaasa-seinäjoki rata alittaa valtatie 18:ta

















henkilöjuna vaasasta seinäjoelle pysähtyy tervajoella tarvittaessa. tarvetta näköjään on. tervajoen rautatieasemakin on isokyrön puolella.

















kylkkälän koulua ei remontoida, vaan rakennetaan kokonaan uusiksi!


















runsaat sateet ovat saaneet hiirikoskenkin tulvimaan yli voimalaitoksen padon.

















peijarin asuntoaluekin on isokyrön puolella.

1 kommentti:

  1. Olipa mukava tietoisku, lisää samanlaista, kiitos!
    Meren rannalle olen aina halunnut asumaan, kiva kun muistutit, että olen hyvin lähellä entisaikaista merta. :)

    VastaaPoista