Lukijat

tiistai 9. huhtikuuta 2013

kalakukkoje kaapungissa

tälle päivää oli kuopion seudulle luvassa ehkä ne parhaat säät koko suomessa. koska mulle ei ole vielä aiemmin tarjoutunut tilaisuutta lentää kuopiossa, oli lähtöpäätös savonmaan matkasta helppo tehdä.
itse kaupunki onkin paras ilmastakäsin katsella juuri talvella, johtuen paikan erityislaatuisuudesta. kaupunki on nimittäin rakennettu vesien ympäröimälle niemelle ja senverran tiheään, että kelvolliset varalaskupaikat sulavesien aikaan ovat todella kortilla. toinen juttu tietysti että jäältä aivan kaupungin läheltä toimittaessa voidaan käyttää haja-asutusalueen minimilentokorkeutta, joka taas mahdollistaa kuvauskohteiden lähelle menemisen/tarkemmat kuvat.

itäsuomeen päin suuntautuvassa päivämatkailussa on yksi ärsyttävä piirre. aurinko häikäisee silmiä mennentullen :(




 paikanpäälle keskellä arkipäivää oli saatu houkuteltua puolenkymmentä pilottia.
kokenut kuopionkävijä jari valmistautuu neljänteen lentoonsa savon sydämessä.



 starttipaikaksi valikoitui itkonniemestä vehmersalmen suuntaan lähtevä jäätie. tämä tielaitoksen ylläpitämä virallinen jäätie lyhentää paikkakuntien välistä ajomatkaa talvisaikaan jopa 20km. tie oli tältä keväältä jo suljettu, mutta vielä siinä autoja kulki "omalla vastuulla"


itkonniemessä on muuten joskus ollut kovat paikat :)




sorjosen petri oli tullut kuopioon lentelemään etelä-savon mikkelistä.


lennonjohdon työtaakkaa helpottaaksemme hankimme tornista etukäteen nk. "yhteisplaanin"
 rajoitettuna aikana, rajoitetulla alueella ja rajoitetulla korkeudella voisimme vapaasti toteuttaa lentojamme myös ctr- eli rissalan kentän lähialueella ilman kaksipuolista radioyhteyttä lennonjohtotorniin. lennonjohdon mukaan kuopion ilmatila oli tänään muutenkin todella ruuhkainen, mutta aina sinne yksi vinka sekaan sopi korkeusmittareidemme kalibroinnin tarkastamaan :)

saimme 1100 jalkaa merenpinnasta eli täsmälleen ctr:n ylärajan.
 jari on juuri startannut ja ottaa korkeutta kaupungin yllä.


kaupungin keskustaa


tor ol revittynnä aaki, ku aatoille pittee suaha lissee parkkitilloo muan alle.


puijon tornin alapuolella pääasiassa lenneltiin. oikeassa alakulmassa muuten kuopion vankila. laitos toimii lähinnä tutkintavankilana ja siten vankipaikkojakin on vain 75
 henkilökuntaa heitä varten tarvitaan 65


matkustajasatama luki kartassa tällä kohtaa


asuntoaluetta männistö/itkonniemi seutuvilla


saaristokaupunki on luontainen ja ainoa asutuksen leviämissuunta kuopiossa. itse niemi jossa kaupunki sijaitsee, kun alkaa olla jo täyteenrakennettu. arvailen, että täällä kaavamääräyksissä on maininta kattopellin väristä.


paitsi rantatontin omistajilla ;)



kallavees, kallavees...
väinolänniemen seutuja vastavaloon kuvattuna.
kuopiossa on jäällä runsaasti kaikenlaisia ulkoilureittejä ja asukkaat näyttivät niitä todella paljon käyttävänkin hyväkseen. ainakin näin auringonpaisteella...


muutenkin kuopio yllätti ainakin minut "suuruudellaan".
eipä ole aiemmin tullut tarkistettua edes sen asukaslukua. se on nykyään kuulemma yli 100.000
 rantaviivaa kuopiosta löytyy 2500km ja saariakin pitkälti toistatuhatta =O
kuopio on mulle ollut aiemmin vain se "savolaisten pikku pääkaupunki jossain siellä kallaveden rannalla" ;)

sotilaskohteiden ilmavalokuvaus on kielletty, mutta tässä kemiallisten aseiden tuotantolaitoksessa oli niin kauniit värit että en voinut vastustaa kiusausta...


 keilankannan silta kulkee kerrostalon läpi?


haapaniemessä sijaitsee kuopion lämpövoimalaitos


öljysatama ja kuopion tulli kumpusaaressa. lehtitietojen mukaan oikea jäänmurtaja avaa huomenna väylän kallavedelle myös tähän satamaan.




kuopiossakin voi pelata potkupalloa kesät talvet vihreellä nurmella.


itkonniemen vanhan tehtaan piipustakin on kolme hurjapäätä hypännyt basehypyn kuulemma vain kolmisen viikkoa sitten.
 tehtaassa on alunperin tehty tulitikkuja ja myöhempinä vuosina upm on tuottanut siellä vaneria.

oik yläkulmassa näkyy savon sellun tehtaan savut. tuuli kävi lentojemme aikaan pohjoisesta joten "rahan hajun" aisti selvästi myös lennolla :)


jahas.
 paikkakuntalaiset harrastajat ervasti ja klemetti siellä suunnittelevat myös maastairtautumista.



katolla lukee atria mutta autossa pouttu...


kallansiltaa peruskorjataan


reilun tunnin lennolla ennätti tutkia kuopion melko tarkoin ja oli tullut aika mennä laskuun.

  savostaha ee kehtoo iliman kalakukkoa kotio männä!
kuopion reissu sai arvoisensa lopun kuopion torilla hanna partasen kalakukkokioskilla :)






1 kommentti:

  1. On se hieno ja eläväisen näköinen kaupunki tämä Kuopio!
    Valoisia maisemakuvia on ilo katsella.

    VastaaPoista