Lukijat

perjantai 20. kesäkuuta 2014

juhannuspäräys

ennen sadealueen saapumista saattaisi olla pikku rakonen pöristelyyn mökkimaisemissa? näin tuumailin tänään aamupäivällä ja lähdin taajamasta bensaa hakemaan. oli nimittäin tullut tuhlattua moottorisahaan se loppu, mitä kanisterin pohjalle viimeksi jäi.
 levittelin kamat mökkitien viereen vastaniitetylle pellolle ja syynäilin keliä.


hieman epävarma olin kelistä, mutta kiima voitti taas kerran järjen äänen ;)
 no, ei nyt ihan paha, totesin ilmaanpäästyäni. sadealue oli kuitenkin vain muutaman kilometrin päässä, joten tyydyin kiertelemään ihan lähialueella, valmiina lopettamaan lennon tarpeen vaatiessa kesken.


tämän talon pellolta starttasin.


kalakaverin kanssa vietiin tuohon verkot eilen kirjolohien toivossa. ei ainakaan heti ensimmäisenä yönä ollut uineet meidän pyytöihin, mutta ilman saalista ei silti jääty...



parasta perännettä :)


senverran ikävästi alkoi liidintä nyppimään, että päätin mennä lyhyen lennon päätteeksi laskuun samaan paikkaan mistä lähdinkin.

kyllä ilma osaa olla pienellä alueella monenlaista. vain 10 km:n päässä oli satanut rankasti ja aallot puolen metrin korkuisia!

1 kommentti:

  1. On se vaan hienoo,kumpa tulis tänne Oulun seudullekin kelejä et pääsis ylhäältä näkeen juhannuskokot.
    Terv:lentävä matias

    VastaaPoista