Lukijat

perjantai 18. heinäkuuta 2014

iltalennolla iisalmessa



ylä-savo on mulle aiemmin tutkimatonta seutua. jopa sellainen maineikas kaupunki, kuin iisalmi on jäänyt aiemmin lentämättä.
 eilen illalla asiantilaan tuli korjaus. alkuillasta näytti kuurosateiden takia vielä epävarmalta koko lento iisalmessa, mutta kun parkkeerasin partalan lentokentälle rintterin ja otin reilun tunnin tirsat, oli kelikin seestynyt silläaikaa lentokelpoiseksi!


ilmoille tuosta sitten kentän poikki juoksemalla.



aurinko oli lennon aikana laajan pilven takana, joten kuvaukset onnistuivat joka suuntaan.

soinlahden teollisuusalue iso-ii:n vastarannalla



koljonvirta on jäänyt aikakirjoihin suomen sodan taistelutantereena
 1808 täällä eversti sandelsin johtamat suomalaisjoukot tappoivat yli 400 ryssää. omiakin tappioita tuli, mutta kamppailu katsottiin silti menestyksekkääksi.
 sodan lopputulokseen tällä yksittäisellä voitolla ei ollut merkitystä, vaan puolustajat joutuivat jatkamaan vetäytymistään perämerta kohti.

senverran merkityksellinen taistelu kuitenkin oli, että paikkakunnalla pannaan yhä everstin mukaan nimettyä olutta

paikalla sijaitsee nykyään leirintäalue ja iisalmen kaupunki häämöttää tuolla taustalla:



jatkoin lentoa ylemmäisen rantoja seuraillen kohti iisalmen keskustaa. siellähän sitä enempi on näkemistä..




 päivällä sain parkkisakonkin tuossa torin laidalla. ei ollut rintteri ihan mahtunut ruudun sisään.
otettiin sitten tuo neljän kympin sijoitus takaisin yöpymällä autossa kaupungin puistoalueella ;) 




ostin keväällä pienen määrän kotimaisen virvoitusjuomatehtaan osakkeita. miinuksella ovat yhä.
 piti oikein tarkastaa, mikä siellä olvilla oikein mättää ?-)



sataman aluetta. oli muuten pirun hyvä uimaranta tuo tuossa poroveden rannalla, kun päivällä poikettiin se testaamassa.
 tarkkasilmäiset saattavat erottaa kuvasta myös maailman pienimmän olutravintolan, "kuapin"



rautatieasema paloisjärven rannalla



vesitorni remontissa. liekö samaa mallia kuin jyväskylässä taannoin romahtanut?



ehkä tunnetuin iisalmelainen kautta aikain, teuvo "tepi" länsivuori treenaili tällä radalla nuoruusvuosinaan ratamoottoripyöräilyä.




kesäteatteriesitys menossa juhani ahon museon pihapiirissä. paikka on samalla myös tämän kirjailijan lapsuuskoti.


lopuksi sitten vielä vähän korkeutta lisää järven (iso-ii) ylitystä varten. ylä-savon ilmailijoiden isännöimä partalan kenttä näkyykin tuolla järven takana




1 kommentti:

  1. En tiedä mikä sillä Olvilla oikein mättää? Mutta kuvasi paikkakunnalta ovat kyllä ihan mukavia.

    VastaaPoista