Lukijat

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

kimppalento ääsjoella

hieno lentokeli houkutteli seinäjoen prunttimäen pallokentälle kymmenkunta kerholaista eilen illalla.
 suunniteltiin lentävämme pikku kolmio sjoki-nurmo-lapua-simpsiö-kitinoja-sjoki.
starttasin ensimmäisten joukossa ilmaan odottelemaan loppujakin taivaalle.



joupin k-rauta oli siinä ihan vieressä



täälläkin on viljelykasvustot kärsineet runsaista sateista





muiden startteja odotellessa oli aikaa käydä kaupungin yllä.





"juna vaasasta seinäjoelle saapuu raiteelle kaksi"



"marttilan kortteeri" on pääasiassa opiskelijoiden asuntoaluetta. etualalla cor-ten teräksellä verhoiltu framin f-rakennus.



apsi, litli ja itikanmäen uudet kerrostalot



pohjankaaren teollisuusaluetta. suurin halli on megadiileri käyttöauton.




pikkuhiljaa kaikki lähtijät alkoivat olla taivaalla ja löyhässä muodostelmassa suunnattiin kohti nurmoa. seitsemän liidintä satuin saamaan enimmillään samaaan kuvaan. taustalla atrian nurmon tuotantolaitos.




pitkospuut paukanevalla




nurmon keskusta on hiljainen.



nurmon kirkko



vaikka valtiovalta kuinka haluaa ohjata ihmisiä asumaan kaupunkiin, silti moni haluaa tehdä tupansa maalle. latikanmäki nurmossa.


"hipin allas" on kutsumanimeltään tämä nurmonjoen leveämpi kohta



tämä oli viimeinen kuvani lennolta, ennen valtavaa pamausta selän takaa. sammutin vatkaavan moottorin välittömästi ja jäin pyörimään paikalle. sainkin pian näköyhteyden alas pyörivässä liikkeessä tippuviin potkurinkappaleisiin. niiden putoamispaikka jää juuri tämän kuvan oikean alareunan ulkopuolelle.


no, sitten laskua suunnittelemaan. tein sen hemmingintien varteen, josta kamat olisi helppo nostaa autoon.
talonväki oli kuullut myös pamauksen ja saapuivat paikalle ihmettelemään kanssani jäljellejääneitä moottorinosia.
 arvailen, että startti on irronnut ensin ja pyörivä potkuri sekoittaessaan tippuvia osia saanut irtoamaan pakoputken, äänenvaimentimen ja ilmansuodatinkotelonkin?




kävimme vielä pellolla, jonne osat tippuivat. talon emäntä siellä jo etsiskelikin osia pellosta, hänkin oli nimittäin nähnyt ja kuullut damagen. löytymättä jäi, vaikka melko tarkka paikka olikin tiedossa.
 ehkä sitten puintien jälkeen osat löytyvät?

sain autokyydin lähtöpaikalle, kiitokset vielä sinne hemmingintielle!
 porukkaa alkoi pian saapua laskuun ja viimeisenkin tullessa asettauduttiin vielä yhteiskuvaan.
 vaikka meillä on suuri kerho ja paljon paramoottorilentäjiä, kymmenenkin harrastajan saaminen samaan kuvaan on harvinaista :)



2 kommenttia:

  1. Sattupas Aarnon koneelle haaveri, mutta vaaraahan tuossa ei tainnu onneksi olla. Pientä kustannusta varmaan tuommoset osat aiheuttaa. Tonnin pamaus ei taida riittää ;-(

    VastaaPoista
  2. näin nuuka mies lentää sadonkorjuuseen asti kerhon moottorilla ja kun isäntä pui peltonsa, löytyvät osatkin ;)
    vara potkurikin on jo entuudestaan mulla varastossa. tonnin paukku suurinpiirtein olisi, jos uutena osat ostaisi.

    VastaaPoista