Lukijat

maanantai 31. toukokuuta 2010

ylätuuli yllätti jäminkipohjassa

kun ei muita saatu innostumaan aamulennosta ruovedellä, mentiin heikin kanssa kahdestaan. keliennuste kertoi, että tuulet ovat sen leppeimpiä aamusta, mitä etelämmäksi ähtäristä ajelee.
aamukuuden nurkilla ei viitti mennä ihmisten oville kolkutteleen, joten startattiin vanhalla luvalla saman isännän pellolta, mistä viime syksynäkin.
aikomus oli käydä muroleen kanavalla asti vähän kuvailemassa maisemia.

ilmaannousun jälkeen huomattiin, että tuulta oli sittenkin ylempänä kiusaksi asti. alempana vielä kokolailla mykkyräistäkin. korkealla kyllä tasaista, mutta kovaa.

tällainen maisema aukeni heti ilmaannousun jälkeen.
















pekkalan kartano ja joku toinenkin kaunis päärakennus jäminginselän lähistöllä.


















kekkosenlahti ja kekkosen kylä. horisontissa oikealla siintää tampereen keskusta.
















rypsi kukkii paikoin jo. vai onkohan voikukkaa ?-)















paloveden saaristo on kyllä kaunista katseltavaa aaamuauringossa!
mommonlahti etualalla ja taustalla kirnusalmi. tarjannelaivan kulkureitillä ollaan.

















ullikkaniemessä sijaitsee jämingin talo. tästä talosta siis koko seutukunta on saanut nimensä? ruoveden nettisivujen mukaan paikkakunta on saanut nimen ruovikkoisista vesistöistään. näkymä taivaalta tukee teoriaa.
















heikki kertoi nuorena poikana olleensa kuoretta lippoamassa jäminginvuolteesta.
tuosta samasta paikasta kulkee laivareitti tampereelle.

















n. tunnin lennon jälkeen ylätuuli yltyi lopulta niin kovaksi, että siipi lakkasi etenemästä turvallisella korkeudella. suunnitelmaa oli pakko muuttaa ja aloittaa paluumatka, joka veikin aikaa sitten vain muutaman minuutin!



tässäpä muroleen kanavasta kuva viiden vuoden takaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti