Lukijat

tiistai 16. heinäkuuta 2013

käynti rikospaikalla


joroisten järvikylästä ei varkauden (ent. laivalinna) keskustaan ole kovin pitkä matka, joten ajattelin käydä samalla lennolla myös siellä. varkaus on tunnettu teollisuuspaikkakunta, eikä täällä ole peltoja juuri lainkaan. mites tuonne nyt viisaasti lentäisi? ainoastaan joitain joutomaaplänttejä ja rantakaislikoita oli valittavissa varalaskupaikoiksi


korkeutta piti pitää varmuuden vuoksi jopa puolisen kilometriä. varkauden yläpuolinen vesistö on kallavettä ja alapuolinen saimaata. lennon jälkeen hakeuduttiin uimaan kallaveden puolelle. veden puhtaudessa on kuulemma suurikin ero kallaveden hyväksi.


taipaleen kanava on suomen ensimmäinen lajissaan ja nykyisin alueella toimii kanavamuseo.

varkaudella on myös pitkä teollinen historia ja paikkakunnalla on valmistettu aikoinaan yli 700 laivaakin.


huruslahdella järjestettiin kovetut arpajaiset 1918


antti ahlströmin aikoinaan perustama tehdaskonserni (nyk. stora enso) on antanut parhaimmillaan töitä 1700 henkilölle. nykyisin alueelta saa leipänsä enää 3-400 henkeä.

korvaavana tuotantona alueella mm. kasvatetaan nykyään sampia ja niitä on jopa siirtoistutettu alueen vesistöihin.


varkauden keskusta on laaja, vaikka asukkaita on vain parikymmentätuhatta. keskusta jakaantuu kolmelle eri alueelle: taulumäkeen, päiviönsaarelle ja kosulanniemelle.
 pirtinvirran silta.


tori ympäristöineen


rautatieaseman seutuja


pilviverhon takaa paistanut aurinko salli kuvailla kaupunkia eri suunnista


puurtilanniemen sillan alta mahtuu vähän korkeammatkin laivat


kuntorannassa oli meneillään kansainvälinen hd-kokoontuminen. hd-cf isännöimään tapahtumaan odotettiin jopa 1500 vierasta. itäpyöriä ei alueelle päästetty lainkaan ;)


varkaudessa on käynnissä jatkuva ilotulitus!


vt5 ja vt23 risteys



tästä sitten kohti joroista. näkemiin varkaus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti