Lukijat

lauantai 24. elokuuta 2013

kimppalento kyrönjoella


meillä on kerhossa (etelä-pohjanmaan liitäjät ry) jo reilut sata jäsentä. varjoliitäjiä n. 90% ja heistä reilut puolet lentää myös moottoroidusti.
 harvoin kuitenkin maakunnan taivaalla näkee yhtäaikaa muutamaa paramotoristia enempää.
jäsenistö asustelee hajallaan ympäri maakuntaa, osin hämeen ja keski-suomen puolellakin. erilaiset työ- harrastus- ja perhe-esteet rajoittavat osallistumista yhteisiin lentosessioihin. tai sitten yksinkertaisesti siellä kotomarkin tutuissa maisemissa on vaan niin kiva lentää, ettei edes kaipaa lähteä minnekkään kauemmaksi :)

muutaman viikon ajan ollaan suunniteltu sellaista yhteistä, isompaa kimppalentoa. jouko ehdotti, että se voisi tapahtua kyrönjokea pitkin.
mikäs siinä. kyrönjoki tarjoaa helpon ja turvallisen reitin, kun jokea seuratessa ei voi edes eksyä ja varalaskupaikkoja on koko ajan alapuolella peltojen muodossa.

päätettiin, että startataan matkalle ilmajoelta jussi-pekan meille tiedustelemalta pellolta, aivan nesteen huoltoaseman vierestä. sielläpä sitä onkin puoli sarkaa kerholaisten autoja parkissa sekä kerhon uudet pylonit pystyssä.


osa porukasta lenteli paikallista hupilentoa odotellessamme kyrönmaan osastoa, jonka piti saaapua paikanpäälle lentämällä kyrönjoen osuus: isokyrö-ilmajoki.
 meillä oli vieraita naapurikerhostakin eli ilmasotakoulun lentokerhosta. myös muutama tuleva oppilas oli tullut lajiin sekä kerholaisiin jo hieman tutustumaan.
 lopulta kyrönmaan osasto hieman supistettuna lennähtikin paikalle ja päätettiin asettaa startti-ikkunaksi 18.00-18.30

sitä ennen kuitenkin ikuistettiin paikallaolijat



hammasta purren myös jussi-pekka nosteli moottorin selkään. olihan hänellä tuore leikkaushaava, joten kova koitos on nyt edessä!

mites pitkä se haava olikaan j-p?


yksi toisensa perään starttaili matkalle ihanteelliseen metrin tuuleen.


kartan tutkiminen oli paljastanut, että joutuisimme lentämään koko matkan vastavaloon. valokuvaus vastavaloon on tuomittu epäonnistumaan jo etukäteen. senpä takia kiersin muista poiketen kyrönjoen länsipuolelle, josta oli helpompi ottaa asutuskohteista edes poikkivaloon kuvia

ilmajoen keskustaa


maatalousoppilaitos "imo"


taustalla "miljoonasuora"

 kateellisten mukaan suora on saanut nimensä siitä, että sen varrella olevilla tilallisilla on jokaisella vähintään miljoona velkaa...?-)


maan pinnanmuoto paljastaa, että nahkaluoma on aikojen saatossa muuttanut kulku-uomaansa monta kertaa


koskenkorvalla piti oikein kääntyä takaisnpäin, että aurinko paistaisi selän takaa.


tämä talo koskenkorvalla meinasi kaatua kyrönjokeen takavuosina. nyt jokipenkkoja on näemmä vahvistettu kiviheitokkein.


kyrönjoki ja kolmostie kohtaavat nikkolassa


panttilaa


seuraavaksi ollaankin jo kurikassa


kurikka tunnetaan kanjoneistaan...


...sekä rakennetuista vesistöistään/altaistaan.

tässä mäntylänlammi juha "sadasosa" miedon kotikulmilla


mietaankylää


siinäpä siisti piha.
piharakentaminen on näköjään muuttunut jollain välttämättömästä pahasta elämäntavaksi ;)


lohikoski


aronkylää


ja lopulta itse kauhajoki


tulevan kurssin oppilas, kauhajokinen jukka-pekka oli tiedustellut meille laskupaikan kauhajoen urheilupuistosta, harjoituspallokentältä ja asettanut vielä pätkän vessapaperia liehumaan ongenvapaan osoittamaan vallitsevaa tuulensuuntaa laskupaikalla.

heikki näköjään siellä sorvailee laskuun


ja saman tässä tekee jussi-pekka tuliterällä u-turnillaan


ja tottakai asettauduttiin vielä lopuksikin yhteiskuvaan



rauno ja matti saapuivat laskupaikalle hitaampien siipiensä takia vasta kun osa porukasta oli jo kotimatkalla


matti finaalissa...


...ja porukka seuraa jännittyneenä sen onnistumista :)


paikalle oli ilmaantunut myös paikallisen lehdistön edustaja.

moottorikauppiaat ovat heti kähevänä markkinoimassa tuotteitaan. ties vaikka lehtitalo ostaa joka toimittajalle tällaisen kevytmoottorin ?-)


saattaisi olla luvassa lennokaita juttuja ?


summasummaarum.

kimppalento onnistui kaikinpuolin suunnitellusti.
sää suosi, järjestelyt pelasivat, kukaan ei keskeyttänyt tekniseen vikaan ja jopa mulla jäi tähteelle tilkka bensaa vaikka kiertelinkin jonkun verran matkan varrella.

kiitos kaikille mukanaolijoille, järjestelyihin osallistuneelle maahenkilökunnalle ja kuskeille! (ilman heitä tällaiset matkalennot olisivat mahdottomia toteuttaa)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti