Lukijat

maanantai 12. huhtikuuta 2010

international airport of ahmosuo

oulussa lentoonlähtöpaikat olivat todella kortilla. siellä kesäntulo on senverran jäljessä, että kaikki paikat olivat veden ja sohjon vallassa. ainoa paikka,
mistä starttia saattoi edes ajatella oli lentokenttä!
lisäkseni kolme "penttiä" ja yksi wannabeejäsen oli päässyt lauantain harrastustouhuihin mukaan.

sampsa ennätti ensiksi ilmoille















janne ja sampsa starttasivat alamäkeen rullaustieltä, kun taas minä ja markku arvelimme tuulen osuvan paremmin kiitotielle. totuus oli varmaan jossain siinä välillä..

vesi lainehti kiitotielläkin ja liitimen asettelussa sai olla tarkkana, ettei kastele liidintä jo ennen lentoa.

tällainen on ahmosuo international airport. huom lennonjohtotornikin löytyy!

nuo harmaat alueet kiitotiellä, lähinnä reunoilla, ovat todellakin vettä.

















oulujoesta jäät olivat jo pääosin lähteneet

















pikkaraisen kylä


















talo, joka on nimensä kylälle luovuttanut.















tuossa kentän lähellä taitaa olla jonkinlainen harkkotehdas
















alkuperäinen ajatus oli ajella ouluun asti, mutta tuhruinen sää ja ankea maisema saivat luopumaan ajatuksesta. paikallislennoksihan se sitten meni joka ukolla.

kumpulaisen janne laskuun tulossa

















samoin pääahon markku















sitten normaalit kuviot. puoli tuntia lentoa ja samanverran sepitystä :)
















vaikka kelit olivat mitä olivat, lentokiima helpotti taas hetkeksi.
kiitos "penteille" lentoseurasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti