Lukijat

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

muutama kuva maakunnasta

tiistaisen ultralennon tuloksena syntyi koko joukko valokuvia maakunnasta. runsaan 700 kuvan joukossa oli onnistuneita kuvia ehkä n. puolet. kunhan kojelaudan heijastuksia aiheuttavat kohteet saadaan piiloon, nousee onnistumisprosentti vielä huimasti.

laitetaanpas muutamia kohteita esille.

ihan heti ei uskoisi, että lähestytään maakunnan pääkaupunkia ;)
karvasuo seinäjoen eteläpuolella.















ruuantähteet ovat hyviä! miljoona lokkia ei voi olla väärässä...
lakeuden etapin sekajätteen kasa houkuttelee siivekkäitä puoleensa.

















näillä nurkilla on tehty kuulemma joskus kelloja. vierestä kulkevasta könninluomasta on otetttu voimaa automaattivasaroille. punainen väri pellossa johtuu paikalla muinoin sijainneesta tiilitehtaasta. keltainen kartanomallinen talo on ala-könni ja punainen ylä-könni.















kuuluisin "härmän häjy" antti isotalo isännöi kuvan keskellä voltissa sijaitsevaa taloa 1800-luvun loppupuolella. tänä päivänä taloa isännöi, kuinkas muuten, antti isotalo!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_Isotalo

















eipä näy taiteilijaa markillansa knuuttilanraitilla alahärmässä. olisko tuvassa tappelemassa akkansa kanssa vai ateljeessa latoja maalaamassa ?

















tuosta pääsee sulan veden aikaan uimalla ruotsiin. jäät alkaa meressäkin olla jo melko heikon näköiset.
















oravaisten kirkonkylää
















oravaisten tehdas on alunperin tehty verkatehtaaksi. välillä siellä harjoitettiin turkistarhaustakin, mutta nyt mirka valmistaa siellä hiomatarvikkeita.
















lapuan keskustaa. paikkakuntaa tunnetuksi aikoinaan tehnyt vihtori kosola asusteli tuossa punaisessa talossa sillanpielessä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vihtori_Kosola

















simpsiön rinteet vielä täydessä kunnossa, mutta missä alamäkihiihtäjät?
















alavudellakin kirkkojärvi oli paisunut yli äyräidensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti