Lukijat

maanantai 12. heinäkuuta 2010

kesäpäivä kangasalla (osa 1)

eiliselle oli luvassa kelpo keliä paramoottorilentelyihin sekä aamusta, että illasta.
heikillä on sukulaisia kangasalalla ja hän sai minutkin houkutelluksi mukaan.
pari kertaa olen aiemminkin lentänyt paikkakunnalla, mutta molemmilla kerroilla kamerassa on asetukset olleet jotenkin pielessä ja tuloksena ei kunnollisia kuvia kangasalalta ole tullut. nyt korjaantui sekin tilanne.

aamulennolle startattiin mutikosta, josta löytyi pieni parturoitu pläntti peltoa juuri oikeaan tuulensuuntaan.

lihasulaa















suinulaa
















ruutanaa
















pikonlinna on alunperin ollut tuberkuloosisairaala, sittemmin syöpäsairaala. nykyään kuulemma siellä harjoitetaan jotain yksityistä hoivapalvelua.
















vääksyn kartano
















keskustassa oli tieremontti meneillään. liekö ihan uusi kiertoliittymä tulossa kangasalallekin?
















kirkkoharjun näkötorni
















kuohunharju














tiihalaa















liuksialan kartanolla oli kangasalan pisin laituri !














laskupeltoomekin näkyy kuvan oikeassa reunassa, jossa heikin sisko jo odotteleekin autonsa vieressä. kiitos vaan kestityksestä ja kyydistä takaisin mutikkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti