Lukijat

maanantai 12. heinäkuuta 2010

kesäpäivä kangasalla (osa 2)

aamulennon loppupuolella terminen toiminta vahvistui, eikä bensaakaan enää montaa litraa ollut, joten laskupäätös oli helppo tehdä.
nyt ei ollut kiirettä starttipaikan etsimisessä, vaan siihen oli aikaa koko päivä.
kävimme saarikylillä ajelemassa ja löysimme lähes joka tuulelle soveltuvan pellon aivan saaren kauimmaisesta nurkasta. naapuri tiesi kertoa omistajan nimen ja puhelimitse saimme luvan käyttää peltoa lentokenttänämme.

hyvissä ajoin mentiin starttipaikalle ja tuuli osoitteli rauhoittumisen merkkejä jo siinä 16.00 aikoihin. tämä on todella harvinaista auringonpaisteella, mutta eilen nyt oli muutenkin heikkotuulinen päivä.
siinä viiden nurkilla ponkaistiin ilmaan heikin kanssa ja arviomme osui oikeaan. ilma oli rauhoittunut, eikä isompia hötkyjä liitimessä enää tuntunut.

heti kohta ilmaannousun jälkeen avautui maisema roineen isolle selälle.















ehdottomasti kauneimmat maisemat, mitä oon pitkään aikaan ilmasta nähnyt!
















tämä kylä on nimennyt itsensä saarikylällä "kylien kyläksi"
huomaa alareunassa 1540 rakennettu tuulimylly. saaren ainoa koulu (lakkautettu) on tuossa puskassa.

















tässä kuvassa koulu näkyy paremmin. pizzalla käytiin päivällä tuossa punaisessa rakennuksessa, jossa toimii ruokaravintola.

















kulku saarikylille tapahtuu näiden kahden sillan kautta ja vesi- sekä ilmateitse :)

















vehoniemi ja taustalla vehoniemen harju
















vehoniemenharju päästä päähän

















harjulla sijaitsee yksi kangasalan kolmesta näkötornista sekä vehoniemen automuseo.
molemmat ovat tuolla puiden seassa, joten kuvauskohteina varsin haastavia.
















kangasalalaiset ovat hyödyntäneet harjujaan paitsi maisemallisesti, niin myös soranotolla.
















ihari oli tämän kulmakunnan nimi
















parinsalo on jo pälkäneen puolta.















pakkala on nykyään yksi entisen sahalahden kylistä, mutta sahalahden nettisivut tietävät kertoa tällaistakin:

""Pakkalan seutu oli 1970-luvulle asti Sahalahden entisen kunnan entinen keskus. Sinne olivat keskittyneet kaupat, pankki, meijeri, saha ja mylly - sydämenä sykki koulun lisäksi seuratalo Kontula, jossa oli niin kunnanlääkärin vastaanotto kuin kunnantoimistokin. Nyt pitäjän keskus on kirkonkylässä ja palvelut ovat harventuneet, mutta tiivis yhdyskuntarakenne näkyy yhä.""

















kiihdytyskisa längelmäveden saksolanselällä. vasemmanpuoleinen veti lopulta pisemmän korren.
















sahalahdella sijaitsee ensimmäinen ja suurin saarioisten einestehdas













sahalahden ydinkeskustaa. laskun tein tähän lähelle, koska nykyään ei paljoa viitti vastavaloon enää lentää ;) lisäksi jo ilmasta havaitsin, että tuossa myydään kylmää olutta heti st1:n takana olevassa baarissa. soittelin heikin sitten hakemaan mut sahalahdelta...















pari seikkaa hämmästytti ilmastapäin kangaslaa tutkiessani. missään en ole nähnyt niin paljon hevosia, kuin kangasalalla! tuntui, että melkein joka talossa oli kopukka pellolla ja parhaimmillaan kymmeniä!

toinen juttu, että vedet ovat hyvin kirkasvetisiä paikoin, mutta rannat yleensä todella rehevöityneitä.

2 kommenttia:

  1. Menee sanattomaksi, kun näitä kuvia katsoo. Aivan mielettömän upeita otoksia

    VastaaPoista
  2. ei näin hienoista maisemista huonoa kuvaa oikeen pysty ottamaankaan ;)

    VastaaPoista