Lukijat

tiistai 11. lokakuuta 2011

maisemalentoa hämeenlinnassa

taannoisten mova-smkisojen aikana hämeenlinnan maisemien ikuistamiseen ei juuri liiennyt aikaa. senpä takia piti lähteä vielä paikkaamaan kaupunkikuvauksia.
startit tehtiin tampereen seudun harrastajien kanssa siltä samalta pellolta hattulassa, missä tarkkuustehtävätkin suoritettiin.

samantien sitten vain muutaman kilometrin siirtymä kaupungin ylle ja kamera laulamaan:














hämeenlinnasta kuuluu kummia:
kaupungin kohdalla oleva moottoritie aiotaan kattaa ja päälle rakennetaan kuulemma liikerakennuksia sekä parkkitiloja!
















hämeensaaren liikerakennusten alue














1952 olympialaisten nykyaikaisen viisiottelun mitalistit laitettiin järjestykseen kaurialan urheilukentällä.















ahveniston moottoriradalla kokeillaan hieman venttiilinnousua teemalla "uusi vastaan vanha"
















voi kuinka poltinahon kasarmialue on raiskatun näköinen!
poltinaholla on suoritettu äkseerausta muuten jo 1700-luvulta lähtien. perinne katkesi 2001 kun toiminnot siirrettiin parolaan.
tuossapa 4.ErAutok sijaitsi silloin, kun minä olin armeijassa. etenin sotilasurallani nopeasti autosotamieheksi, erikoistuen ambulanssin ajamiseen :)















josta tulikin mieleen eräs tapaus...
se oli niitä ainoita kertoja, kun ajelin pillit ja valot päällä sirralla armeijassa.
komentoportaan mukaisesti nakki napsahti juuri valmistuneelle ambulanssikuskille mennä "suomenkassulle". "ja nopeesti sitten isomäki", sanoi kuljetus-au....

no, minä ymmärsin, että "nopeesti" tarkoittaa mahdollisimman nopeesti ja tein työtä käskettyä!

kyllä tuolla suomenkassulla (krh:n sijoituspaikka hämeenlinnassa niihin aikoihin) hieman ihmeteltiin sitä tehokkuutta/nopeutta,
millä tulin "otille" lähteviä viemään linnankasarmin sairastuvalle vastaanotolle ;)














hämeenlinnasta ei kuvasarjaa viitti julkaista ilman hämeen linnan kuvaa:















keinusaaren teollisuus/liike- ja toimistorakennusten alue















vaakunahotelliin on otettu vaikutteita hämeen linnan rakennustyylistä.
muistankohan oikein, että valtion pukutehdas sijaitsi aikoinaan tuossa vas. alareunan tiilisessä rakennuskompleksissa?
















arvailen, että laulajalegenda irwin asusteli näillä nurkilla nuoruudessaan?















ainakin hän ja vexi salmi muistelevat nuoruuttaan hämeenlinnassa kappaleessa "punaportin blues"
(kuvassa punaportti-myllymäki)







näihin säveliin, näihin tunnelmiin päätän raporttini hämeenlinnasta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti