Lukijat

maanantai 3. kesäkuuta 2013

aamulento eestissä


virolaiset saivat tänäkin vuonna houkuteltua kohtalaisen määrän osallistujia heidän "itämeren alueen avoimiin paramoottorimestaruuskisoihin" eli virallisesti BSPOC

suomalaisten etujoukko tuli mukaan kesken kisojen ja heti aamusta odottikin yhdistetty suunnistus/economytehtävä.

bensamäärät punnittiin sekä lentäjän, että moottorin kanssa erikseen mittauksen luotettavuuden varmistamiseksi. tässä punnitusvuorossa liettuan pojat


italialainen starttaa ja paap suunnittelee samaa asiaa...


itse laadin lentoreitikseni kolmion, jossa pääsisin näkemään kaksi viron paikkakuntaa, elvan ja röngun.
 samantien kohti elvaa sitten trimmit auki maaseutumaisemissa.



tehtävänä oli lentää tunnissa (+-3min) mahdollisimman suuri pinta-alainen kolmio mahdollisimman vähällä bensalla.
 pisteitä oli siis jaossa kahdesta eri tehtävästä samalla lennolla.
tältä näyttää elvan kaupunki kauempaa:


elvan rautatieaseman seutuja


keskustaa:


ja oliskohan tuo sitten vaikka 7000 asukkaan kaupunkin kaupungintalo?


teollisuuttakin löytyy


kolmion käännepiste merkattiin lentämällä oman jäljen yli. kisaorganisaatio tarkasti mukanaolleet sokeat loggerit kilpailun jälkeen, joista lentoreitti oli tarkasti luettavissa.

röngun risteys


kirkko ja teollisuusalue sulassa sovussa vieretysten


sitten takaisin kisakeskukseen paluperälle. tässä paluperän isoin navetta.
 olin laskeskellut reitin hieman huonosti ja jouduin lopun matkaa lentämään mutkille, että saisin vähintää 57 minuuttia aikaa kulumaan lennolla :(




tässä suomalaiset kertaavat lennon vaiheita laskun jälkeen:



useimmat suomalaiset eivät saaneet lennolta pisteen pistettä. he joko unohtivat käynnistää loggerin, lentää aloitussylinterin kautta tai laskeutua tarkasti määritellylle alueelle :(

pitäisi tarkemmin kuunnella niissä briiffaustilaisuuksissa mitä siellä sanotaan ;)

 jokatapauksessa maisemallisesti kiva aloitus viron lennoille vaikkei pistepussi karttunutkaan...













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti