upi se on ollu kilikkeenä ja polkaissut pieneen pasalan kylään kyläyhdistyksen kera vähän erikoisemman kylätapahtuman. tapahtuman teema oli tänä vuonna ilmailupainotteinen, vaikka taidenäyttelyä, vapepatoimintaa ja museokalustoakin oli tarjolla yleisön ihmeteltäväksi.
tapahtuman pääpuuhamies lennonjohtotehtävissä
paikalle kertyi tukalasta hellepäivästä huolimatta huomattava ihmismäärä ja varsinaisen ohjelman aloitti tuutin antti kieputtelemalla liitimellään välillä hyvinkin holtittoman näköisesti ;)
paarmoja esiintyi katsojia häiriten miljoonittain, eikä laurikaisen markun erikoishyönteiskarkotekaan niitä täysin pystynyt poistamaan.
lapinlahden ilmailijoiden tapani kokkonen saapui paikanpäälle lentäen liitimellään. (ent. A-ultra, nyk. pyöriltä starttaava moottoroitu riippuliidin)
prideviikon loppuhuipentumakin sattui sopivasti käsille. teeman mukaisesti laurisen sami otti mielitiettynsä kainaloon ja lähti raahaamaan sitä rantapusikkoa kohti :)
kiitokset upille ja muille onnistuneeseen tapahtumaan myötävaikuttaneille!
tällaisiin on kiva mennä, olla ja muistella jälkeenpäin ymmärtämättä, mikä työmäärä ja vaivannäkö siinä lopulta on takana.