Seuraajat

torstai 23. marraskuuta 2017

salipäivä 2017

viime sunnuntaina kokoonnuimme nykyisten kurssilaisten kanssa ähtäriin sedu koulutien liikuntasaliin. "salipäiväksi" nimettyyn teoriakoulutukseen osallistuivat kaikki kurssin oppilaat.



pakollisista teoriakoulutuksista jäljellä ei enää montaa aihetta ollut, mutta "liidin ja välineet" aiheesta lentokelpoisuuden varmistaminen oli yksi niistä.


tarkistuksien jälkeen havaitsimme jälleen, että kerhollamme on käytössä hyväkuntoinen ja laadukas kalusto oppilaiden lentoharjoituksia varten.

itse toipilaana en juurikaan kyennyt opetukseen osallistumaan, joten tuuraamaan olin saanut hannosen juhanin. melko tuore kerholaisemme helinä, toimi apuopettajana hankkiessaan opetuspisteitä opetajakoulutusta varten.
 tässä he näyttävät oppilaille "virallisen" tavan pakata nykyaikainen siipi.



tänäkin vuonna porukasta löytyi se ketterä marakatti, joka kävi ripustamassa "ossin" salin laipiokiinnikeisiin




mika spinnin partaalla




helinä näyttää kädestä pitäen, kuinka se b-sakkaus oikein aloitetaan



jyri ohjaa painopisteellä



matin hommat on menneet senverran pieleen, että ainoa mahdollisuus on enää pelastusvarjon heitto.



erittäin hyödyllinen harjoitus oli "maailman lyhyin hinauslinja", jossa jokainen pääsi harjoittelemaan kutakin (lentäjä, lähettäjä, hinaaja) paikkaa radion kanssa. käskyt ja toiminnot hinaustapahtumassa ovat sitten talvella hyvin muistissa, jos vaikka hinaustoimintaohjeen lukeminen olisikin jäänyt vähemmälle...



näin alkaa teoriaopiskelut olemaan kurssilaisilla pääosin takanapäin. toki kutakin aihealuetta kerrataan aivan kuin huomaamatta tulevan talven lentoharjoituksissa.

jäitä odotellessa!