leheltä luin, että seinäkaupunkiin tehdään uutta tietä. meilläpäin kun noita vanhojakin on lakattu korjaamasta, niin piti lähteä kahtomaan että mihkä ne tiemäärahat oikein uppoaa!
(kyseessä on siis VT19 oikaisu kaupungin ohi. kulkee nykyään kaupungin läpi)
ämmälänkylä on sellainen paikka, mistä ei oo vielä koskaan tullut startattua, niin tokihan tehtiin plaani tuonne seinäjoen takapihalle. etuna oli vielä sekin, että tietyömaa kulkee juuri silläpuolella varsinaisesti tiheän asutun kaupunginosan.
mika nurmosta ja marko lapualta olivat myös tulleet ämmälänkylän tuuliin tutustumaan.
mika kokoaa konettaan
tuuli rauhoittui jo ennen kuutta, joten samantien ilmoille vaan.
ämmälänkylän kyläkoulu:
luonnontilaisia soita peräseinäjoentien varressa
hetikohta edessä olikin jo parkanon radan siltatyömaa
ylätuuli oli melko kovaa ja hieman pomppuistakin, joten suoraan vaan vastatuulta ja -valoa kohti lentokenttää, jossa tietyömaa kohtaa uudelleen valtatien
pohja- ja pintavesienkin kanssa joutuu vielä vähän väläppäämään, ennenkuin massoja voidaan alkaa asettelemaan
lentokentän läheisyydessä on usein muitakin ilmailijoita...
asutus levittäytyy kohti itää, koska lännessä, etelässä ja pohjoisessa alkaa olla täyttä.
"koninpäänmäessä" ovat uusimmat rakennukset/asuntoalue.
ja asfalttitie toki perille asti heti jo valmiina.
itään päinhän tuossa on kyllä vielä tovi kasvunvaraa nopeastikin kasvavalla kaupungilla.
mitkä mahtavat maisemat muuten junan akkunasta katsella!
peräseinäjoentien risteykseen rakennetaan tämmöistä alikäytävää
haapamäen radan ylikulku vielä aivan alkutekijöissään
routakallion speedwayradan alla on myös himoittua kalliomurskeen raaka-ainetta ;)
saakohan kerho kauan pitää ratansa?
laajempaa näkymää tässä vaiheessa valmistuvasta tieosuudesta nurmon suuntaan.
tie avataan liikenteelle loppuvuodesta 2016
olen ymmärtänyt, että tässä on se maa-alue, jonka arvosta kaupunki ja maanomistajat kiistelevät?
kaupunki haluaisi ostaa maata euron neliöhinnalla, mutta maanomistajat eivät halua sitä myydä alle 2,60 hinnalla.
pattitilanne?
ehei.
kaupunki pakkolunastaa maan hintaan 1€/m2....
kaikenlaista betoni- ja murskeasemaa on ilmestynyt tietyömaan kylkeen
olin ajautunut jo melko pitkälle myötätuuleen, joten oli aika ottaa viimeiset myötävalokuvat ja lähteä junnaamaan takaisin ämmälänkylää kohti
tässä vielä kuortaneentien risteystyömaa. tielle on tehty väliaikainen kiertotie.
tuleeko tuohon yli- vai alikäytävä. en osaa arvioida...
...ja näkymä nurmon suuntaan, jota tieosuutta aletaan tekemään 2015
paluumatkalla yhytin melkein nostokuntoon trimmatun turvesuon.
saostusaltaat ja valtaojat ovat valmiina. vain sarkaojia näköjään vielä uupuu.
energiapuutakin on otettu alueelta joitain kiintokuutioita. tässä pieni osa:
lennon loppupuolella huomasin, että olihan siellä ilmassa muitakin :)
ämmälänkylän peltoaukea kaukana etuvasemmalla
kylän suurin karjatila
rutasella oli oikein oma huoltomekaanikko mukana.
roismeet pois melasta lennon jälkeen...
kyllä vetää suuta vehnäselle markollakin, kun näin hyvin pellonlaidassa passataan!