Lukijat

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

uusikylästä villähteelle

oli kulkua päijät-hämeeseen, joten otin lentokamat mukaan aikomuksena lentää lyhyt matka nastolan uusikylästä hollolaan.
 starttipakka löytyi uusikylästä.
traktori pumppaa tuossa etualalla kusilietettä pellolle, joten oli ihan erikoisen kiire päästä ilmaan ennen kastunutta aluetta ;)



uusikylää.
uusikylä on jäänyt aikakirjoihin valtavan, 60-luvulla tapahtuneen räjähdysonnettomuuden ansiosta.
 kyseinen varikko on täällä vieläkin olemassa, mutta kun niitä sotilaskohteita ei saa ilmasta kuvata....



uudessakylässä toimvat mm. raute ja uponor





pilvikorkeus oli matalaa aamulla vallineen sumun takia.
 tämä aiheutti sen, että matka täytyi suorittaa hyvinkin läheltä laskupaikkoja, niiden päältä kierellen.
 välillä oli vähän heikommat varalaskupaikat. ellei tätä lakeasuon nevaa olisi tässä ollut, lento olisi pitänyt keskeyttää lähes alkuunsa.

























pikku-kukkanen ja iso-kukkanen.
etualalla nastolan kirkko. kaunista seutua...


























nastolanharjun teollisuutta




nastolan keskustaa



automarketit valtatien varrella



villähteen koulu



orrilanmäki




lahden autokori



tässä kohtaa kartassa luki ersta.
 mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. villähteellä silti yhä liikutaan



lahden kaatopaikka.
tai eihän nämä nykyään mitään kaatopaikkoja ole, vaan kierrätyskeskuksia, hyötyjätekeskuksia, lajittelupaikkoja, jäteasemia jne...




linnut ainakin näyttävät viihtyvän!



lahden kaupungin yllä oli niin matala pilvikorkeus, että en arvannut lähteä kaupunkia ylittämään, vaan jouduin keskeyttämään matkan.



ilmassa oli muutenkin paljon kosteutta ja valokuvistakin tuli tämmöisiä vähän utuisia.
valtateiden 4 ja 12 risteys
 taustalla lienee jokin lämpökeskus?
(edit. kymijärven voimalaitos)



itellan uusi logistiikkakeskus



hartwallin juomatehtaan pääsisäänkäynti



laskupellon löytäminen ei tuottanut vaikeuksia, mutta kuski ei meinannut sitä löytää millään  :)


mukava lento taas mulle uusissa maisemissa, vaikka jäikin aiottua lyhyemmäksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti