Lukijat

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

karhumäestä kotosuomeen


laitetaanpa näytille muutamia kuvia myös matkamme loppuosasta, vaikka paikat ovatkin varmaan entuudestaan tuttuja useimmille karjalankävijöille.

 karhumäkeen tulimme yöllä ja asetuimme nukkumaan kaupungin laidalle erään ulkomaankilvissä olleen kuormurin viereen. paikallisessa hotellissa nautitun aamiaisen (yht.n. 5 eur) jälkeen menimme aamu-uinnille äänisen aaltoihin.


myös karhumäki oli suomen hallinnassa muutamia vuosia, silloin kun suursuomea tehtiin. täällä suomalaiset kerkisivät kaivaa kallioon laajan luolaston, joka tosin nykyään on vailla käyttötarkoitusta.

asuntoaluetta



hallintorakennuksia pääkadun varrella



päätien varren hallitseva näkymä on vankilan muuri.



jatkoimme muurmanskin valtatietä kohti etelää ja seuraava tutustumiskohde oli kontupohja.
 keskustaa erään äänisen lahden rantamailla.
kirkko ja paloasema. (tai paloasema ja kirkko ;)






 prääsään asti ajettiin muurmanskin valtatietä, josta erkani tie sortavalaan.
prääsän pientaloasutusta.



tie sortavalaan oli aivan kelvollista afalttia ja norminopeuksilla pystyi ajamaan. lisäksi tien varrella alkoi olla jotain nähtävääkin. asutusta, kyliä, vesistöjä sekä viljelysmaita.

sortavalassa takuuvarma leiripaikka on "piipun piha", jonka alueelle matkalaiset yleensä majoittuvat. tarjolla on niin hotellia, leirintäaluetta, vierasvenesatamaa kuin vartioitua parkkipaikkaakin.



näkymä majapaikasta kaupungin suuntaan.


viimeisenä iltana pistettiin pöytä koreaksi hotelli sortavalassa, jossa oli tarjolla myös elävää musiikkia. "tyttö laulaa, poika laulaa" mainosti taksikuski!




majapaikkaan tultiin yöllä reteesti taksilla. pimeä kuski otti kyydistä 1,30 euroa vastaavan summan ruplina ja sekös nuukan miehen sydäntä lämmitti.

vielä aamulla tuliaisostoksien tekemisien yhteydessä piti vähän dronea tuulettaa.
karjalankatu. useimmat kuvassa näkyvät rakennukset ovat kuulemma suomalaisajalta ennen sotia.



sortavalan satama on vaatimaton, mutta tästä pääsee joka puolelle laatokkaa.



sortavalasta on vain n. 60 km tohmajärvelle. kokom matkan ensimmäinen varsinainen "turistirysä" oli ruskealassa, jossa "ruskeala mountainista" on kehittynyt ainakin näin kesäaikaan suosittu retkikohde lukuisine pikkuyrityksineen, aktiviteetteineen ja luonnonnähtävyyksineen.




 kuten aina matkailussa, on varsinkin venäjän matkailussa paras hetki kun tullaan kotimaan kamaralle :)

tässä vielä koko matkareittimme kartalla:


torstai 26. heinäkuuta 2018

solovetsk ja stalinin kanavat

 pakko vielä palata noihin matkamme tieolosuhteisiin. senverran ihmetystä aiheuttivat. erikoisinta oli se, että samalla tieosuudella löytyi ihan kelvollista päällystepintaista tietä, mutta yhtäkkiä se saattoi vaihtua todella reikäiseen. tiehen ei siis pystynyt hetkeksikään "luottamaan", mikä teki ajamisesta välillä aika jännittävää.



ihan aina ei oikein tiennyt, ajaako asfaltti- vai hiekkatietä :)



maantieojia ei oikein ollut missään. päinvastoin, itse tie oli usein ympäröivää maastoa matalammalla.
 kuinkahan näitä pitkin liikutaan märkään vuodenaikaan?



liikenneturvallisuusvalistus oli sensijaan tehokasta!



aika usein tien varrelta löytyi tällainen maisema. laajojakin metsäalueita oli kuollut pystyyn "veden vaivaamina"



seuraava etappimme oli kemi, josta kuulemma pääsee laivalla solovetskin saarelle. aivan uloimmasta niemenkärjestä löytyikin yritys, jolla tarjolla laivalippuja, hotellihuoneita sekä vartioitu parkkipaikka autolle. tämä olikin ainoa mahdollisuus päästä laivaan, koska satama sijaitsi yrityksen aidatulla alueella.



merimatka vienanmeren saarelle kesti n. pari tuntia. lokit seurasivat laivaa pitkään ulapalle, koska tiesivät saavansa herkkupaloja matkustajilta.



solovetskin laiturista oli n. kilometrin kävelymatka pääkohteeseen, eli "kremliin" (linnoitus/luostari).



linnoituksessa on kuulemma kaksi miljoonaa kiveä ja ohuin  kohta seinässä n. 7 metriä!

jotain ennestään tuttuakin solovetskistä löytyi. pienvenesatamassa oli laiturissa ähtärissä valmistettu vene :)




ehkä mielenkiintoisinta antia oli tutustuminen vankileiri- ja tyrmämuseoon. museon esineistö, kuvat ja filmiesitys kertoivat ajasta, jolloin ihmishenki oli halvimmillaan neuvostoliitossa.


yhteensä vankileirejä oli neuvostoliitossa yli neljäsataa ja niihin joutuivat bolsevikkien "uudelleenkoulutettavaksi" älymystö, talonpojat ja rikolliset, sekä politiikasta eri mieltä olevat.
enimmillään on arvioitu n. 60 miljoonan ihmisen olleen näillä työleireillä.

lisää aiheesta nobelpalkitulta kirjailijalta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Gulag:_Vankileirien_saaristo
  juuri solovetskin saarella, Sekirnaja-vuorella sijaitsi yksi pahimmista neuvostokansalaisten kidutuspaikoista.

no, sitten iloisempiin aiheisiin.
paikallinen karjapaimen johdattamassa laumaa pääkadun ylitse.



kemin keskustassa piti tietysti vielä kopteria vähän lennättää.



 montaa kuvaa en kerinnyt ottaa, kun paikalle riensi juoksujalkaa maastopukuinen sotilas ja vaati elekielellä ottamaan kopun heti maahan.
 siitä alkoikin melkoinen puhelinrumba ja hetkessä paikalle saapui lisää tinanappisia virkailijoita.
aikansa kun siinä huonolla englannilla keskusteltiin, kopteria tutkittuaan ja pikku lahjuksin asiaa edistettiin, totesi korkea-arvoisin heistä "niet broplem" ja päästi jatkamaan matkaa.


yksi suurimmista aikanaan vankityövoimaa sitoneista hankkeista oli stalinin päätös rakentaa kanava vienanmereltä ääniselle 20 kuukaudessa 1930-luvulla. tämä oli samalla neuvostoliiton "näyttö" länsimaille, mihin tuore valtio halutessaan pystyy.

lisää aiheesta: https://historianet.fi/sota/toinen-maailmansota/stalinin-kanava-vaati-50000-gulag-vangin-hengen

vojatsun sulku n. 80km kemistä etelään.




poventsassa oli nähtävissä samalla lennätyksellä peräti viisi sulkua. parhaan käsityksen niistä saa kuitenkin googlen satelliitista. sitäpaitsi kanavien kuvaamisen kielsi vartija jyrkästi - ainakin maasta :)



näillä nurkilla miehittivät suomalaiset "fasistit" maata kaukaisimmillaan 1940-luvun alussa. asiasta kertovat jälkipolville sotamuistomerkit, joita usein ovat vanhentuneet tykit. länteenpäin näissä aina tapaa piippu sojottaa. taustalla poventsan erityisen kaunis kirkko. 


empä missään ole nähnyt niin paljon jättiukonputkea, kuin poventsassa. liekö täälläpäin aivan viljelyskasvi, koska sitä kasvoi kymmenillä peltohehtaareilla?



maanantai 23. heinäkuuta 2018

runokarjalassa

jo pari vuotta on ollut mielessä käydä tutustumassa karjalan laulumaihin, niihin samoihin seutuihin, missä mm. elias lönnrot laulatti 1800-luvulla runonlaulajia ja keräsi näin kansalliseeppoksemme kalevalan.  http://www.juminkeko.fi/viena/lonnrot.html
  matkareittimme venäjälle kulki kajaanin pohjoispuolelta, vartiuksen raja-aseman kautta.
 ensimmäinen pysähdyspaikka oli luonnollisesti kostamus. kaupunki poikkeaa yleisilmeeltään huomattavasti muista samankokoisista venäläiskaupungeista, ollen siisti ja moderninnäköinen.


kaupunki rakennettiin osin suomalaisvoimin 1970-80 luvulla käytännössä kylmään korpeen. kekkonen oli lobbaamassa suomalaista osaamista kosyginille kaupungin rakentamisessa ja asiasta on kulttuuritalon pihalla muistuttamassa patsas.



työtä ja toimeentuloa kaupunkilaislle tuo 1946 löydetty rautamalmiesiintymä. avolouhos on todella laaja, useita kilometrejä halkaisijaltaan. sivukiveäkin syntyy ihan jonkun verran...



jalostamon mittasuhteista pääsee käsitykseen kun suhteuttaa niitä etualan kuormureihin.



kostamuksen jälkeen reittimme suuntautui pohjoiseen. hiekkatiet olivat paikoin melko surkeassa kunnossa ja matka eteni hitaasti. voi vain kuvitella, minkälaista näitä reittejä on ajella sadekauden aikana!



ensimmäinen vanha karjalaiskylä oli nimeltään vuokkiniemi. täällä i.k. inha ikuisti valokuvauskojeellaan maisemia jo 1800-luvulla.


koska tämän kuvan ottopaikka oli maastoon merkitty nähtävyytenä, otin kuvan samasta maisemasta tänään. no eihän se ilman dronea olisi onnistunutkaan, koska paikka kasvoi nykyään sankkaa metsää.

 

ensimmäisen päivän päätösetappi oli suunniteltu uhtualle (nyk. kalevala), jonne saavuimme iltamyöhällä. pikku lennätys ennen kaupunkiin saapumista eldankajärven jää-kappaleesta tutulla kiskis-kukkulalla.




 uhtuan keskustaa.



tämän männyn juurella kerrotaan lönnrotin laulattaneen vienalaisia runonlaulajia Triihvo Jamanen ja Varahvontta Lesonen



aamun valo on paljonkin illan valoa parempaa.
etualalla (likopään alueella) jamasen aitta, jossa lönnrot yöpyi retkillään.



paikallinen turistinähtävyys



uhtualla oli myös lentokenttä ja sehän piti tietysti käydä tarkastamassa. vartija kiirehti nopeasti paikalle, kun näki minut kuvailemassa koneita


yllätykseksi hän puhui melko sujuvaa suomea ja kertoi kentällä olevan vain kolme lentolaitetta ja nekin ovat tarkoitetut metsäpalojen kurissapitämiseen.
 cessnalla etsitään, antonovilla pudotetaan palomiehet erämaahan sammuttamaan paloja ja helikopterilla kannetaan vettä ja kalustoa palopaikalle.
 erikoinen sattuma oli, että hänen poikansa harrasti moottoroitua varjoliitoa :)

uhtua jätettiin taakse heti aamusta ja seuraava käyntikohde oli paanajärvi. paanajärven kerrotaan olevan parhaiten alkuperäisenä säilynyt karjalaiskylä ja se onkin WMW:n listalla maailman sadan uhanalaisimman kulttuurikohteen listalla. lisää aiheesta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Paanaj%C3%A4rvi

pahaksi onneksi kylään pääsee ainoastaan lossilla ja sekin kulkee vain aamuisin ja iltaisin. koska olimme paanajärvellä keskellä päivää, olisi kuvat paikasta jääneet ottamatta ilman dronea. juuri ja juuri kantomatkan rajamailta sai tällaiset kuvat:




jälleen kuvakulma kuin i.k inhan tunnetussa valokuvassa, mutta parikymmentä metriä korkeammalta.



tämä olikin viimeinen hiekkatie matkallamme. hienojakoinen pöly oli tunkeutunut auton joka paikkaan. matkaa jatkettiin reikäistä asfalttitietä myöten, mutta siitä lisää seuraavassa blogimerkinnässä...

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

kesälomareissun kuvasatoa


 on kulunut pitkä aika viimeisestä blogimerkinnästä, joten laitetaanpa hieman dronekuvia näytille lyhyeltä kesälomareissulta.

 ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli ruoveden laivaranta



  varsinaista matkasuunnitelmaa ei ollut, joten ajeltiin pikkuteitä ja välillä ulkoilutettiin kopteria.
kaunis vanha pihapiiri eräjärventien varrella



sahalahden pakkalaa.
täällä on melkeen joka toisessa talossa broilerkasvattamo.
äitien tekemää ruokaa saarioisille ;)



rypsipellot alkavat olla kirkkaimmassa hehkussaan.



olihan meillä kuitenkin senverran plaania, että vaimo oli lunastanut liput topi sorsakoskesta ja olavi virrasta kertovaan musikaaliin sappeessa.


sappeen kesäteatteri lähempää



yövyttiin sappeen leirintäalueella ja aamulla matka jatkui.
 rönnvikin viinitilalla poikettiin aamukahvilla.



"erikoisliikemiehet" tv-sarjasta tuttu alvettulan idyllinen hämäläiskylä.
etualalla alvettulan kyläkauppa, joka sai ohjelman myötä julkisuutta.



alvettulan museosilta ja taustalla uusi silta


 voipaalan taidekeskus sääksmäellä.
taustalla rapolanharju.


rapolanharjulla linnavuorella kävimme katselemassa muinaisia linnoitusrakennelmia. tai lähinnä oikeastaan vain kaivantoja mitä niistä oli jäljellä.



sääksämäen keskiaikainen kivikirkko.
 vanhimmat hautaristit olivat 1700-luvulta.


sääksmäen sillan kautta kulki ennen reitti pääkaupunkiseudulle.
 ja pääseehän sitä kautta nykyäänkin, kun haluaa moottoriteitä kartella.


päivä alkoi olla pulkassa ja valkeakoski oli itselle semmoinen tarkemmin tutkimaton paikka maastakäsin, joten sinne sitten.
 oikein positiivinen kuva jäi valkeakoskesta.
ja muutama kuva dronen kortillekin...

myllysaaren vanha tehdasrakennus on nykyään museona.


vielä tehdään valkeakoskella puusta paperiakin, vaikka loiston päivät ovatkin takanapäin.


yleiskuvaa 20.000 asukkaan kaupungista


apianniemessä sijaitsee mm. valkeakosken kesäteatteri


kaupunki tehtaan varjossa


apialahden leiritäaluetta on sanottu suomen kauneimmaksi, mutta me nuukina tietysti leiriydyimme huvivenesataman parkkipaikalle.



valkeakosken tarttilassa sijaitsee turistipyydys visavuori, joka tunnetaan taiteilijoiden emil wikströmin ja kari suomalaisen tuotannon esittelypaikkana.
 minusta mielenkiintoisinta antia oli tuohon vanhaan tähtitorniin tutustuminen.



päivä ajeltiin päijät-hämeessä pikkupaikkoihin tutustuessa.
auttoisissa oli paikka, mikä vaati hieman tarkempaa tutustumista, nimittäin aarnonkulma!




kylänväkeä haastatellessa paljastui, että se on ollut n. 170 vuotta sitten eräs mies, joka perusti "aarnon saha"-nimisen yrityksen kylänjoen jukasenkosken partaalle ja sai siitä ansiosta ihan oman kulmakunnan.
 nykyään tehdas on hylätyn näköinen ja ränsistynyt. huonekalutuotantoa jatkaa nykyään puulon padasjoen keskustassa.
 http://bongo.fi/aarnon-puu-oy




pälkäneellä on paljon erikoisviljelyä.
 mansikan itsepoiminta-aika on nyt parhaimmillaan.




aitoon kirkastusjuhlat porttien avaamisen aikaan.


"kirkkareille" ei enää jaksettu osallistua, vaan ajettiin nilkka suorana ähtäriin saunomaan.