Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste trike. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste trike. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

"tarkkareita" jämillä

 jokunen päivä sitten sain kutsun tulla vastaanottamaan tampereen kevytilmailukerhon oppilaiden tarkastuslentoja. mikäs siinä. jämillä on aina kiva poiketa ja tälle sunnuntaille oli vielä luvassa optimaalista keliä kaikenlaiseen ilmailuaktivitettiin.

tandemeita, sekä oppilaslentoja oli lähinnä päivän ohjelmassa




helinällä paramoottorikoulutus oli sillä mallilla, että vain kolme lentoa puuttui ja tänään oli aikomus ne kaikki suorittaa. kunnianhimoinen suunnitelma kelle tahansa miehellekin!
ensin hieman kylmäharjoittelua meidän kerhon edenillä.



punoshässäkkä aiheutti tämän hinauksen keskeyttämisen. kentillä on aina kaikenlaista varpua ja juurakkoa, jotka tahtoo tarttua punoksiin aiheuttaen virhetiloja liitimeen.




saarikosken jyrki starttaa tarkastuslennolleen



myllykankaan jani tarkastuslentonsa alussa.


"big ears" nimensä veroisena




jani kävi katsomassa kelin ja lämmittämässä moottorin.



ja sitten tositoimiin!



henkeään pidättäen porukat seurasivat helinän laskeutumista ;)



meidän kerhosta myös mika oli tullut jämille. mika lähdössä lentämällä kotiinsa kankaanpäähän.





ainakin kolme traikkiakin lenteli jämillä tänään yksi meinasi kaataa tuopit illan päätteeksi ravintolan terassilta siivenkärjellään ;)





toiminta jatkui iltahämäriin saakka




"ei pöllömpiä lentäjiä täällä jämillä", tuumaili muuan sivusta uteliaana toimintaamme seurannut paikallinen asukas.



laitetaanpa tähän loppuun vielä heikkolaatuinen kännykkävideo suomessa ylen harvinaisesta tapauksesta, jossa naispuolinen paramoottorilentäjä laskeutuu tarkastuslennoltaan!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

etsintäkeikka

viikko sitten oli jo aikomus käydä katselemassa perännejärven rantoja vähän sillä silmällä, löytyisikö mystisesti kadonnut laiturini jostain järveltä?
 tuosta se lähti :(




 keli ei ollut tuolloin suotuisa, mutta tänään ilma oli ihanteellinen paramoottorilentelyyn, ainakin täällä ähtärissä.
koska vaimea tuulikin oli etelästä, mahdollisti se starttaamisen karhukankaan kevytlentopaikalta.



jumaltenrannasta en laituriani löytänyt...



tässä maisemassa opetellaan oppilaiden kanssa ensi talvena taas varjoliitoa



tuuli on viime aikoina puhallellut etelästä. siitä arvasin, että laituria kannattaa etsiä peränteen pohjoispäästä.

siihenhän se on näemmä parkkeerannut itsensä murtosaaren rantaan.
 ja siinä se saa kevääsen asti huiliakin, ellei jäät enää peränteestä sula enää tänä vuonna....




tuohon hautolahden rantaan teki eräs innokas hevosharrastaja uittopaikan ravihevosilleen



hautopuro on suistoittanut rannan tehokkaasti. puro on muuttanut purkupaikkansa monta kertaa jo vuosikymmenten varrella


sitten kääntö myötätuuleen ja -valoon!
 kuvien laatu parani heti kerralla.
(kuvista vain harva oli silti tänään onnistunut. hanska oli vahingossa kääntänyt kameran ohjelmavalikon väärään asentoon)



suihkonmäki marraskuun viimeisenä päivänä 2014



vääräkosken tehdasalue.
 mitähän tuolle lumikuorman alle romahtaneelle toiselle makasiinirakennukselle aiotaan tehdä?


ouluvesi.
onkohan joutsenet jäätyneet järveen kiinni?
 sulavesikään (vääräkosken alku) ei olisi kaukana ollut.



juhanikin malttaa tulla laskuun



sitten ankaraa sepitystä kerhon ultralle. tässä korkeusperäsintä asentaa paikalle juhani ja juha.
 (koko kone on ollut tsekeissä tehtaalla korjauksessa yhden "kovan" laskun jälkeen)



harvoin saa lentää auringonpaisteella täysin tasaisessa ilmassa. tänään se oli mahdollista. ei pienintäkään ryppyä missään kohtaa! ylätuuli yllätti silti. vain vaivoin varjoliidin eteni n. 400m merenpinnasta tänään ähtärissä.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

toimintapäivä ylistarossa

 hannu oli kutsunut kerholaisia ylistaroon lentelemään kimpassa lauantaiksi.
 koska keli oli mitä mainioin, noudatti kutsua suuri joukko kerholaisia ja lähes kaikki liidinlajit olivat edustettuina.
 vieraita oli paikalla  myös lähikerhoista.

itse keskityin kouluttamaan oppilaita, joita näyttäisi tälle kurssille tulevan kuusi kappaletta.
 heistä viisi pääsi paikalle nyt.



matti juoksuharjoituksissa



esa työntää siipeä lentotilaan



kaikki kuljetusyritykset eivät päättyneet hallittuun lopettamiseen ;)
 no, tämä kuuluu lajin luonteeseen myöhemminkin



vaikka päivä oli lämmin ja aurinkoinen, myös moottoroiduilla liitimillä lennettiin koko päivän ajan.
 taivaalla oli aina jotakin ohjelmaa.
 "kyllä minäkin sitten joskus.." taitavat oppilaat tässä tuumailla?



trikeharrastajat olivat myös lähteneet maakuntakierrokselle ja tekivät ylistaroon välilaskun.
jp:llä kyytiläinen matkassa



kävivät kahvilla viereisellä huoltoasemalla ja seurailivat oppilaiden edesottamuksia.



viimeisimpänä kerhossamme movalisenssin saanut aleksi starttivuorossa



triket lähdössä kotimatkalle.
sitä kaksitahtimoottorin huumaavaa tuoksua sekä moottorin pärinää ja pauketta!



iltapäivällä siirryttiin "pitkälle pellolle", jossa hinaustoimintaa harjoitettiin.



jareilla suut vehnäsellä. kyytiläiselle kävi kuten legioonalaiselle asterixin sivaltaessa nyrkillä. vain kengät jäivät lähtöpaikaan, kun taivaalle tuli niin äkäinen lähtö  :)



mukava lentokokemus taisi olla vimpelin tytölläkin ?-)



kerhon tandem etualalla ja taustalla toinen tandem



yllättävä pölypyörre tarrautui siipeen vielä syyskuun tyynenä iltapäivänä!



kahdelle oppilaalle vedettiin matalia myös. hyvin alkoi jo sujumaan molemmilla.



illansuussa takaisin movapellolle.
 täällähän on päästy jo itse asiaan...



ja kun kerran pohjanmaalla ollaan, ei päivä voikaan mennä ilman pikku painiottelua :)



jouko ihastui kaksipuolikkaan zenithin keveyteen. en nyt ole ihan varma. laittoiko jo tilaukseen?



pylonit oli pystytetty myös pellolle ja kauhavalaiset pisti parastaan....



palloakin kuljetettiin...



hannu oli kutsunut porukat vielä kotiinsa illanviettoon ja saunomaan.
 hämärä laskeutuu hanhikoskella kun asettauduimme yhteiskuvaan.


oikein onnistunut toimintapäivä. laskeskelin, että lähes kolmannes koko kerhon jäsenistöstä osallistui jollain tavalla päivään. tätä ei usein tapahdu ja säätkin suosivat meitä nyt oikein todenteolla.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

vappuranking 2014

perinteinen kerhomme järjestämä riippuliitäjien vappuranking kokosi kauhajoen lamminmaan lentokentälle koko maan riippuliitäjien kerman. vanhimmat osanottajat ovat aloitelleet riippuliitoa jo 1970-luvulla ja olleet näin lajin pioneereja suomessa.

silläaikaa kun kilpailijat nukkuivat lauantaiaamuna vielä kerhotiloissa tai olivat matkalla paikalle, kentän itäpäässä tapahtumat olivat jo käynnissä.
 pasi rullaili paikalle kiitotietä pitkin traikillaan...


...ja aloitti kiivaat kauppaneuvottelut matin ja jussi-pekan kanssa. neuvottelut etenivät lopulta kaupantekoon ja tässä juhani jo opastaa tuoreita omistajia laitteen käytössä


jp otti lisäksi jo pieniä rullausharjoituksia asfaltilla

myös koulutustoimintaa harjoitettiin.
 vähän.
 aamulla tuuli virisi aikaisin, joten jouduttiin lopettelemaan jo siinä kahdeksan aikoihin.
 juha ottaa maltilla siiven "hanskaan" ennen ylösnousemuspyrkimyksiä aleksin seuratessa taustalla.  hänen vasta toinen movastartti onnistui hienosti! 


kymmeneltä kisailijat ja järjestelijät kokoontuivat "briefingiin", jossa määriteltiin mm. päivän tehtävä.
 tälläkertaa se oli määrämaali tuuriin. (n. 70km)



koska riippuliito lajina lienee useimmille lukijoille outo, lienee paikallaan hieman esitellä toimintaa.
  suomessahan ei ole kuin muutama nyppylä pohjoisessa, mistä starttaaminen liitimellä onnistuisi, niin käytetään tasamaalla hinausta lentoonlähtökeinona. alkuvauhti hinauksen alkaessa otetaan muutamalla reippaalla askeleella.



kun liidin nostaa miehen ilmaan voi juoksun lopettaa...


...ja alkaa tunkemaan jalkoja valjaisiin, eli "vedetään laskutelineet sisään"




n. 30 metrin korkeudessa irroitetaan lyhyempi hinausnaruista, että veto kohdistuisi lentäjään oikeaa kautta "trapetsia" (poikkitanko, jolla liidintä ohjataan)
 tämän jälkeen on aikaa sulkea valjaiden vetoketju ja keskittyä ohjaukseen hinauksessa.
 valjaat suljetaan lennolla mm. lentoasennon, paremman aerodynamiikan sekä kylmyyden takia.


tässä kuvassa lentäjä on jo valjaissa ja ylänaru laukaistuna valmiina etsimään nousevia ilmavirtauksia eli "termiikkejä" joko hinauksen aikana tai sen loputtua. kovalla tuulella on mahdollista saavuttaa hinauksessa kilometrin narulla jopa 600 metrin korkeus!


periaate hinauksessa on siis sama kuin leijan lennätyksessä, paitsi että tämä leija tulee vauhdilla maapalloon ellei sitä ohjata tai narua irroiteta!


kaikki lähtöyritykset eivät päättyneet matkalentoon. laskutelineet on muistettava ottaa ulos ennen maakosketusta ;)




yksi toisensa perään kuitenkin hävisivät kentältä ja aloittivat luonnonvoimien kanssa painiskelun, niiden hyväksikäytön sekä myös hurjan seikkailun kohti tuurin kauppakylää!



hinauksista vastasi kokemuksen tuomalla varmuudella pertti autolla,


sekä tero mönkkärillä


vähälukuinen yleisö koostui lähinnä muista kerholaisista ja kilpailijoiden sukulaisista. vaikka laji näyttää hurjalta, riippuliito ei silti ole mikään yleisömagneetti.



itse hääräilin startissa lähettäjänä.
 arvattavasti edesmennyt kisa-aktiivi timo repo seuraili kisoja pilvenreunalta, joten laitoin timonkin pyykkipojan hommiin entisten kisatovereiden seuraksi, tuulen pyrkiessä viemään kisakirjanpidon.


sunnuntaista ei tullut lennettävää päivää, joten lauantain väliaikatulokset olivat myös lopulliset tulokset.

voittajaksi lensi ainoana maalin tavoittanut, tenho salminen.
kakkosena jämin riippuliitäjiä edustanut tino jokinen ja kolmanneksi pitkävuoren liitäjien kari suhonen.

onnea voittajakolmikolle!

tarkemmat lopputulokset:

http://users.jyu.fi/~vesal/riippu/tuloksia/14/kauha14/kauha14.html

ps: tenho ei ole ihan eilisen teeren poika riippuliitohommissa. oheisesta linkistä selviää, että hän voitti kultaa lajin sm-kisoissa jo vuonna 1984!
     http://users.jyu.fi/~vesal/riippu/tuloksia/small.htm

shakkia lukuunottamatta en tunne mitään muuta urheilulajia, missä lajin kansallisella huipulla voi olla jopa 40 vuotta...