Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste lentokenttä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lentokenttä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

varjoliitokurssi 2017 alkuun

oli taas se aika vuodesta, jolloin aloiteltiin kerhomme varjoliitokurssi. paikaksi valikoitui alavuden lentokenttä keskeisen sijaintinsa ja hyvien olosuhteidensa vuoksi (pellot olivat sateiden jälkeen vielä märkiä pitkälle iltapäivään)

toisiimme tutustumalla ja teorioilla aloiteltiin. muutama estynyt oli tänään ja heidän kanssaan opettelemme nämä samat asiat sitten myöhemmin.

kesken teorioiden alkoi kuulumaan senverran kummallista ääntä kiitotieltä, että oli ihan pakko mennä tarkastamaan metelin alkuperä.

vasemmalta: mika, janne (ope), jani, marko, juha, heikki





helinä oli tullut pojille näyttämään, kuinka helppoa se paramoottorilla lentäminen voi helpoimmillaan olla :)



pp1 lentojen turvalliseen suorittamiseen ei kummoista teoriaopetusta tarvi, joten parin tunnin jälkeen siirryimme käytännön harjoituksiin.
 siipeä tuulessa "peuhtomalla" tutustuttiin maaharjoittelun alkeisiin. tässä marko onkin jo saanut siiven tuulen avulla tehdyksi lähes symmetrisen "seinän" ja tuosta se on helppo nostaa lentotilaan.



tässä äänekosken poikien kanssa räknäillään tilannetta eli meikäläinenkin päässyt kuvaan. kiitos kuvasta pasi!



aluksihan sitä "romua" tuntuu olevan käsissä aivan liikaa, joten ei ihme jos välillä on "narut vähän sekaisin"




jokainen oppilas sai tänään siiven lentotilaan - ainakin hetkeksi ja jatkaa harjoituksia kerhon kalustolla itsenäisesti kotiseudullaan. lisäopastusta annetaan toki tarvittaessa.



paikalla vanhoja kerholaisia jannen ja mun lisäksi tänään ainakin pasi (m), matti (k),  erkki ja vesa (p) joka tuli lentäen paikalle. tässä vesan ottama kuva ennen laskua




sunnuntai 18. lokakuuta 2015

"tarkkareita" jämillä

 jokunen päivä sitten sain kutsun tulla vastaanottamaan tampereen kevytilmailukerhon oppilaiden tarkastuslentoja. mikäs siinä. jämillä on aina kiva poiketa ja tälle sunnuntaille oli vielä luvassa optimaalista keliä kaikenlaiseen ilmailuaktivitettiin.

tandemeita, sekä oppilaslentoja oli lähinnä päivän ohjelmassa




helinällä paramoottorikoulutus oli sillä mallilla, että vain kolme lentoa puuttui ja tänään oli aikomus ne kaikki suorittaa. kunnianhimoinen suunnitelma kelle tahansa miehellekin!
ensin hieman kylmäharjoittelua meidän kerhon edenillä.



punoshässäkkä aiheutti tämän hinauksen keskeyttämisen. kentillä on aina kaikenlaista varpua ja juurakkoa, jotka tahtoo tarttua punoksiin aiheuttaen virhetiloja liitimeen.




saarikosken jyrki starttaa tarkastuslennolleen



myllykankaan jani tarkastuslentonsa alussa.


"big ears" nimensä veroisena




jani kävi katsomassa kelin ja lämmittämässä moottorin.



ja sitten tositoimiin!



henkeään pidättäen porukat seurasivat helinän laskeutumista ;)



meidän kerhosta myös mika oli tullut jämille. mika lähdössä lentämällä kotiinsa kankaanpäähän.





ainakin kolme traikkiakin lenteli jämillä tänään yksi meinasi kaataa tuopit illan päätteeksi ravintolan terassilta siivenkärjellään ;)





toiminta jatkui iltahämäriin saakka




"ei pöllömpiä lentäjiä täällä jämillä", tuumaili muuan sivusta uteliaana toimintaamme seurannut paikallinen asukas.



laitetaanpa tähän loppuun vielä heikkolaatuinen kännykkävideo suomessa ylen harvinaisesta tapauksesta, jossa naispuolinen paramoottorilentäjä laskeutuu tarkastuslennoltaan!

maanantai 17. elokuuta 2015

vl-opekurssi 1. jakso oulussa


  jokunen aika sitten siitosen taavi pyysi mua jakamaan opevastuuta oulun icaros-teamin järjestämälle varjoliidon opettajakurssilla.
 minuthan nyt on helppo suostutella vaikka mihin, eikä tähänkään tehtävään juuri mua maanitella tarvinnut.
kurssi on historiallinen siinä mielessä, että se on ensimmäinen, jonka järjestää joku muu taho kuin suio (suomen urheiluilmailuopisto räyskälässä). taustalla on sellainen seikka, että suurin osa oppilaista on juuri oulun icaros-teamin jäseniä ja välimatkojen takia järkevintä oli että muhammed menee vuoren luo, eikä päinvastoin.
varjoliito-opettajakurssin koulutusohjeen mukaan kurssi kestää kuusi päivää, joten aloittelimme hyvissä ajoin perjantaina kokoontumalla oulun maikkulaan, raahen aikun tiloihin teoriaopintoja varten.
 koska sunnuntaille oli luvassa loistavaa lentokeliä, käytimme mahdollisuuden hyväksi ja menimme ahmosuon lentokentälle ottamaan vastaan opekokelaiden tarkastuslennot sekä simuloimme käytännön lentokoulutustilanteita. siihen kuuluivat lentoonlähtötarkastukset, oppilaan opastaminen radiolla koulutuslennon aikana jne...

muutama kuva ahmosuolta:


antti eläytyy lennonopettajan rooliin ja jere samanaikaisesti oppilaan rooliin sekä valmistautuu omaan tarkastuslentoonsa.



tässä taavin valvovan silmän alla janne pelaa open paikkaa elinan"ensimmäisen korkean lennon" lähtötarkastuksissa.



kurssi poseeraa kameralle ja taustalla jere valmistautuu tarkkuuslaskuun tarkastuslentonsa päätteeksi.



elina kun on lentänyt vuosikaudet lähinnä kanadan ja nepalin vuoristoissa, ei hinaustoiminnasta ole ehtinyt suomessa juuri kokemusta kertyä. niinpä laitoimme hänet hankkimaan lisää hinauskokemusta ja hyvinhän elina hinasi!



kentällä oli muuten oikein vilkasta lentotoimintaa, johtuen tietysti loistavista sääolosuhteista.
 pienkoneita, laskuvarjohyppytoimintaa, rc-laitteita ja jopa yksi suihkukonekin!





päivän päätteeksi taavikin ennätti vielä ottaa yhden hinauksen.



the "virallinen kurssikuva"


parin viikon päästä jatketaan.
toivottavasti säät suosii silloin samalla tavalla!


sunnuntai 17. toukokuuta 2015

kauhavalla korkean paikan leirillä

 kerhomme järjesti nelipäiväiseksi aiotun matkalentoleirin kauhavalla. sääolosuhteiden vuoksi leiri kutistui kaksipäiväiseksi ja vaikka aikomuksena oli pitää nimenomaan matkalentoleiri termiikkilentäjille, ei matkaan tainnut nousevien ilmavirtauksien mukana päästä kukaan?



 
 no, keli oli silti soveliasta paramoottorilentoihin eilen illalla ja tänään aamusta.
pikku lenkki tuli heitettyä itsekin kaupungin ympäristössä.

lakiaksi tätä kutsuvat pohojanmaalla



tällainen autoilijan aarreaitta löytyi kauhavalta myös



keskustassa rauhallista. luulisi nyt edes nuorison kylärinkiä ajelevan, kun on vielä lauantai-iltakin... 



kirkonseutua



uuden paloaseman ovat kauhavalaiset näköjään saaneet.



kauhava on iso kaupunki. liikennevalot ja kaikki :)



levytyöstöasemia valmistava finn-power on yrityskauppojen myötä vaihtanut nimensä prima-poweriksi



kalliokoski on nimensä veroinen



lsk-businesspark (ent ilmailukoulu, ilmasotakoulu, lentosotakoulu) alue on niin laaja, ettei samaan kuvaan saa näistä korkeuksista kaikkea sopimaan.




leiriläisille oli varattu majoitus ja sauna komppaniasta, tuosta fouga-magistereiden takana sijaitsevasta funkkisrakennuksesta.



esikunnasta rakennetaan kuulemma hotellia.
 (kuvattu kopterikameralla)



äkkinäinen voisi kuvitella tämän kuusi-istutuksen olevan natsisymboli, vaan vielä aiemmin se on ollut suomen ilmavoimien tunnus.
(kuvattu kopterikameralla)



puolustusvoimat kaivavat lähtiessään kenttäalueella olevan hornetien pysäytysvaijerinkin ylös maasta



samoin lentokoneiden bunkkerisuojat puretaan alueelta



aina näissä räkkylöissä jotain säädettävää on..



 rauno osaa ajaa molemmilla kuvan laitteilla ja sekös pistää hymyilyttämään :)


pylonharjoituskisat järkättiin leirillä myös. suomessa on tässä paramoottorilennon alalajissa pieni harrastajajoukko ja näiden hurjapäiden edesottamukset ovat kyllä viihdyttävää katsottavaa!


sunnuntaiaamu valkeni pilvisenä ja heikkotuulisena ja porukka innostui vielä lentelemään ympäri naapurikyliäkin.
 me keskityttiin esan kanssa koulutuslentoihin ja niin vain esakin korkkasi kotikaupunkinsa ilmatilan.
toinen tankin kiinnityshihna oli irronnut, mutta solki painoi onneksi senverran, ettei hihna mennyt potkuriin.


viikonlopun aikana hinattiin silti nelisenkymmentä hinausta, vaikka lennot "mäenlaskuksi" menikin. harmi ettei aurinko suvainnut paistaa, mutta tässä lajissa siihen on jo totuttu, ettei ne kelit vaan aina natsaa.