Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste oulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oulu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. marraskuuta 2016

liitäjien syystapaaminen 2016

taisi olla suomalaisessa liidinhistoriassa ensimmäinen kerta kun liitäjien syystapaaminen järjestetään oulussa? ainakaan sen parinkymmenen vuoden aikana kun mä oon näissä rampannut, en muista näin pohjoiseen tapahtumaa viedyn.


pietilän simo paikallisesta kerhosta (oulun icaros team) avasi tapaamisen ja esitteli viikonlopun ohjelman:



tässä saman kerhon todellinen rautaperse, martti kaikkonen, kertaa kesän huiman yölentonsa vaiheita.
 lennolle tuli myöhemmin SE-status ja hauska seikka on sekin että kolmiolennon suomenennätys on pidempi kuin voimassaoleva maailmanennätys!





nykytekniikalla on mahdollista osallistua reaaliaikaisesti tapaamiseen saksasta asti.
 kaveri siinä koettaa kehua kokousväelle kehittelemäänsä uudenlaista pelastusvarjomallia livenä.



tapaamisellemme oli varattu tilat oulunjoen varrella sijaitsevasta hotelliravintola lasaretista.
 lasaretti on ollut ennen oulun keskustan varuskunnan sotilassairaala.


SAR-lentopelastuksen edusmies kävi esittelemässä meille toimintaansa. asia on sillätavoin ajankohtainen, että pian varjoliitäjät (moottoroidut), sekä lennokit ovat osa sar-lentopelastus- ja etsintätoimintaa.




oulun laskuvarjohyppääjien raimo karhu kävi opettamassa meille, kuinka kaadutaan luita rikkomatta mikäli nopeus maapalloon törmäämishetkellä ei mahdollista normaalia jalkautumista.
 tätä kutsutaan PLF-kaatumiseksi.



illan ehtiessä päästiin palkitsemisiin. paljon tuli jalometallia kotiin kannettavaksi etevimmille :)



erikoispalkinnon sai kuusiston aarne. ansioksi luettiin yhdeksääkymppiä lähentelevä ikä, yhä aktiivinen lentoura sekä usein esiintyvä poikamainen virne kasvoilla ;)



pääasiaan, eli saunomiseen asiaankuuluvinen virvokkeineen päästiin myöhemmin illalla.
 tätä kutsutaan lentopiireissä "kuppilatiimaksi"
:)



oikeesti tämä allaoleva pikku videonpätkä oli taltioitu tapaamisen alkumetreiltä, kun veikko valtanen kertoi varjoliitoharrastuksen syntyhistoriasta oulun seudulla viime vuosituhannella. veikko kuitenkin osasi puheensa loppuun kiteyttää sen olennaisen, joten minäpä kopsaan sen tähän oman blogimerkintäni loppuun!



oikeen mukava tapaaminen oulussa. ihmeen paljon oli osallistujia, vaikka etukäteen arvelinkin syrjäisen sijainnin verottavan kävijöitä. jälkeenpäin kartaa tutkiessani huomasin, että ouluhan onkin melkein keskellä suomea!

sunnuntai 30. elokuuta 2015

opekurssin II jakso oulussa

pitkä viikonloppu takana oulussa ja kaikki kurssille osallistuneet opeoppilaat saivat hyväksytysti kurssin suoritettua.
 onnea uusille varjoliito-opettajille!

 muutama kuva viikonlopulta.

perjantaina opettajajohtoista koulutusta sisätiloissa, eli minä ja taavi "paasasimme" sil:n koulutusohjeen mukaisista aiheista, ihmeen hyvin oppilaamme silti pysyivät hereillä.



lauantaina oli vuorossa lisää paasaamista sekä oppilaiden arvosteltavat teoriaoppituntien pitämiset.
 näissä pääsimme kerran jopa ulos asti, kun mikko piti oppituntinsa ja havainnollisti aihetta oikean varjoliitimen avulla.


taavi ja ville astelevat tässä tänä aamuna hyvin nukutun yön jälkeen reippaana hotellistamme, aikomuksena lähteä ahmosuon lentokentälle tositoimiin.



olimme saaneet paikallisesta kerhosta nk. harjoitusoppilaita opekokelaiden paimennettavaksi.
 ryhmä jaettiin kahteen osaan, jossa toinen porukka opetti "oppilailleen" maakäsittelytekniikoita ja toinen varsinaista lentotoimintaa.

antti tarkastamassa "oppilaan" varusteita ennen lentosuoritusta.



ville asettelemassa "oppilaansa" kanssa liidintä lentoonlähtöasentoon.



harjoitusoppilas hinauksessa.



toinen harjoitusoppilas joutuu "onnettomuuteen" laskussaan.
 (tällä järjestetyssä tilanteessa tarkkaillaan, kuinka opekokelas reagoi aidolta vaikuttavaan tilanteeseen)




janne briiffaa "oppilastaan", taavi seuraa opetusnäytettä ja jere sekä jekki seuraavat tilannetta omaa vuoroaan odotellessa.



elina antamassa palautetta omalle harjoitusoppilaalleen.


 nälkäisenä ei tarvinnut ahmosuolla olla.
oulun icaros-team oli järjestänyt ravintolapalvelut aivan kiitotien viereen, simon toimiessa grillimestarina.



lopuksi ehdimme vielä ihmetellä porukalla kangookin painopisteen säätöjä...



...sekä ihastella kerhon upeasti maalattua kuljetuskärryä!


päällimmäiseksi mielikuvaksi itselleni jäi, että onnistuimme taavin kanssa saamaan tälle motivoituneelle porukalle ne työkalut, joiden avulla he taas kerhoissaan edistävät turvallisella tavalla mielenkiintoisen ja koukuttavan lajin leviämistä.
 näissä koulutustilaisuuksissa on se mukava puoli, että antaessaan aina myöskin saa.
itsekin nimittäin välillä huomaa, että se oma tapa tehdä asioita ei olekaan ainoa oikea, tai välttämättä edes paras tapa tehdä asioita.

näkemiin oulu!

maanantai 17. elokuuta 2015

vl-opekurssi 1. jakso oulussa


  jokunen aika sitten siitosen taavi pyysi mua jakamaan opevastuuta oulun icaros-teamin järjestämälle varjoliidon opettajakurssilla.
 minuthan nyt on helppo suostutella vaikka mihin, eikä tähänkään tehtävään juuri mua maanitella tarvinnut.
kurssi on historiallinen siinä mielessä, että se on ensimmäinen, jonka järjestää joku muu taho kuin suio (suomen urheiluilmailuopisto räyskälässä). taustalla on sellainen seikka, että suurin osa oppilaista on juuri oulun icaros-teamin jäseniä ja välimatkojen takia järkevintä oli että muhammed menee vuoren luo, eikä päinvastoin.
varjoliito-opettajakurssin koulutusohjeen mukaan kurssi kestää kuusi päivää, joten aloittelimme hyvissä ajoin perjantaina kokoontumalla oulun maikkulaan, raahen aikun tiloihin teoriaopintoja varten.
 koska sunnuntaille oli luvassa loistavaa lentokeliä, käytimme mahdollisuuden hyväksi ja menimme ahmosuon lentokentälle ottamaan vastaan opekokelaiden tarkastuslennot sekä simuloimme käytännön lentokoulutustilanteita. siihen kuuluivat lentoonlähtötarkastukset, oppilaan opastaminen radiolla koulutuslennon aikana jne...

muutama kuva ahmosuolta:


antti eläytyy lennonopettajan rooliin ja jere samanaikaisesti oppilaan rooliin sekä valmistautuu omaan tarkastuslentoonsa.



tässä taavin valvovan silmän alla janne pelaa open paikkaa elinan"ensimmäisen korkean lennon" lähtötarkastuksissa.



kurssi poseeraa kameralle ja taustalla jere valmistautuu tarkkuuslaskuun tarkastuslentonsa päätteeksi.



elina kun on lentänyt vuosikaudet lähinnä kanadan ja nepalin vuoristoissa, ei hinaustoiminnasta ole ehtinyt suomessa juuri kokemusta kertyä. niinpä laitoimme hänet hankkimaan lisää hinauskokemusta ja hyvinhän elina hinasi!



kentällä oli muuten oikein vilkasta lentotoimintaa, johtuen tietysti loistavista sääolosuhteista.
 pienkoneita, laskuvarjohyppytoimintaa, rc-laitteita ja jopa yksi suihkukonekin!





päivän päätteeksi taavikin ennätti vielä ottaa yhden hinauksen.



the "virallinen kurssikuva"


parin viikon päästä jatketaan.
toivottavasti säät suosii silloin samalla tavalla!


lauantai 23. maaliskuuta 2013

kännykkäplaanilla oulusa

paremman puoliskon kanssa ajeltiin perjantaina pohjoista kohti. lauantaiksi pysähdyttiin ouluun sukuloimaan tyttären luokse. päivä meni puiden huojuntaa seuratessa, mutta illansuussa huojunta vaimeni ja ennusteistakin saattoi arvailla illansuussa olevan pieni rakonen ihan lennettävää keliä?
 olin suunnitellut starttaavani aivan oulun kaupungin sydämestä, eli torin rannasta.
tästä saa mennä autolla vaan yks potnan pekka ja isomäen aarno ja sekin vaan sillon, jos sillä on kiire löytää starttipaikka ;)


no, melko pian kävi selville, ettei torin rannasta ole mitään mahdollisuuksia mennä jäälle. ei siellä ollut kenenkään kaupunkilaistenkaan jalanjälkiä mutta sulapaikkoja oli näkyvissä senkin edestä :(
 oulunjoen virtaama näköjään estää turvallisten jäiden syntymisen oulun edustan rikkonaiseen vesistöön.
no, mitäs ny? kello käy ja aurinko painuu pian mailleen. jää pian oulussa lentämättä, jos ei löydy äkkiä starttipaikkaa...

 ajelin nallikarille ja sieltä sovelias paikka löytyikin heti. se vaan oli sattumoisin jo oulunsalon kentän lähialuetta, enkä hoksinut ottaa ilmailuradiota lainkaan mukaan tälle reissulle.
 joskus muinoin oon saanut lennonjohdosta "kännykkäplaanin" (ainakin tampereella ja vaasassa)
lakki kouraan ja nöyränä soittelin torniin ja kysyin, vieläkö semmoista olisi tarjolla tähän maailmanaikaan radiottomalle liitäjälle?
 lennonjohtaja suhtautui erittäin ymmärtäväisesti pulmaani ja sain selvityksen lähialueelle: "max 500 jalkaa, qnh1029, toiminta-aika max 1h, älä tule kempeleenlahden eteläpuolelle, soita kun olet laskeutunut"
 kiitin ja starttasin optimaaliseen metrin pintatuuleen. jo hieman korkeammalla tuuli oli selvästi kovempaa, mutta tasaista, kiitos aavan meren ulapan.
 kuvat ovat, tottakai myöhäisen ilta-auringon ansiosta keltaisen kelmeitä ja vähän valon vuoksi suttuisia :(

vihreäsaaren tuulivoimalat ja taustalla oulunsalo lentokenttineen.


etualalla öljyvarastot ja taustalla nuottasaaren syväsatama-alue


stora enson sellutehdas tehtaanväylän edustalla


oulun keskustaa maaliskuisessa ilta-auringossa


meilläpäin ei edes rantasaunaa saa rakentaa noin lähelle vesirajaa, mitä kerrostalon oulun kiikelissä :)




tori on revitty auki. uutta parkkihallliakohan kuulin sinne rakennettavan?



oulun keskustan vanhoja rakennuksia



pikisaari, raatinsaari ja taustalla tuiraa:




takaisin merenrantaan käännettyäni huomasin, että kulku vastatuuleen oli verkkaista. trimmit täytyi avata ja korkeutta pudottaa entisestäänkin. harvoin on vetoleijalla ja paramoottorilla yhtäaikaa keliä!


etualalla asuntomessualue vuodelta x.
 taustalla maisema on muuttunut sitten viimenäkemän. toppilan korkeat siilot ovat viimein saatu räjäytettyä pois ja asuntorakentaminen käy kiivaana samalla paikalla.


 kylpylähotelli eden nallikari


lyhyt pyrähdys päättyi lähtöpaikkaan ja päätin plaanin torniin sekä kiittelin lennonjohtajaa erittäin ymmärtäväisestä suhtautumisesta radiottomaan räpistelijään...

perjantai 29. huhtikuuta 2011

tyrnävän temmeksen taivaalla

matkalla pohjoiseen havahduin tyrnävän seuduilla jo siinä illansuussa heikkenevään tuuleen.
temmeksen kirkkotietä vähän matkaa ajeltuani löytyi unelmien starttipaikka laajalta peltoaukealta. jokunen aika piti silti vielä puuskien rauhoittumista odotella ennen ilmaannousua.

perhe kyllästyi pellonlaidassa kyttäilyyn ja lähti tutustumaan johonkin mielenkiintoisempaan. tällä kertaa paramoottoristartista voiton vei temmeksen hautausmaa... :)
















no, tämä kylä oli äkkiä katottu. meijerinkylä on ollut joskus itsenäisen temmeksen keskustaajama. asukkaita ennen kuntaliitosta tyrnävän kanssa oli vuonna 2000 n. 700 kpl.

















onhan täällä yksi teollisuuslaitoskin...

















temmeksen puukirkko on ollut uusi 1767

















temmesjoki virtailee mutkitellen perämereen. starttipaikka merkitty kuvaan punaisella nuolella.
















temmeksen koulu taitaa vielä olla toiminnassa?

















ajatuksena oli käväistä vain 10 km päässä sijaitsevassa tyrnävän keskustassakin, mutta laaja metsäalue oulun kentän lähestymisalueella ei antanut aihetta lähteä tuonne metsien päälle matalissa seikkailemaan.
















minä olen temmeksen tuntenut aiemmin ainoastaan zetoreista. vanhojen zetor-traktoreiden harrastus on tietääkseni vahvinta juuri temmeksessä!

sunnuntai 29. elokuuta 2010

oulunjokea pitkin muhokselle

opiskelijoiden kesäloman loppu tiesi mullekkin matkaa taas ouluun. tyttärelle oli senverran rompetta kertynyt, ettei junakyytiin mahtunut mukaan.
jo viikolla kyttäilin keliä ja viikonlopun lähestyessä aina vaan varmemmaksi kävi keli oulun suunnalla. siispä lentokamppeet mukaan! arto innostui myös lähtemään völjyyn, kun ei muuallapäin suomenniemeä keliä ollut tarjolla.

paikallisedustustakin saatiin houkuteltua mukaan ja sopiva starttipaikka löytyi jälleen kerran toppilasta.
sampsa valmistautuu lennolle alkuasukkaiden uteliaiden katseiden alla. muita paikallisia harrastajia olivat tällä lennolla mukana pääahon markku ja yli-suutarin heikki.














oikeastaan toppila soveltuu lentoonlähtöpaikaksi ihan kaikille tuulille. nyt tuuli puhalteli poikkeuksellisesti maaltapäin.

noo, kekkä siellä ny vielä lonii ?-)
















lentosuunnitelmana oli seurata oulunjokea sisämaahanpäin ainakin muhokselle, kenties utajärvellekin asti. alkumatkasta varalaskupaikkoina toimivat oulun urheilukentät ja uimarannat. raatinsaaressa urheilukentän peruskunnostus on edennyt vaiheeseen, jossa enää keinonurmi puuttuu kentän keskeltä.















oulun keskustassa sijaitseva merikoski on valjastettu sähköntuotantoa varten.















oulun yliopistollinen sairaala, sekä terveydenhoito-oppilaitoksia.
















ilmakitaran maailmanmestaruus ratkotaan kauppatorilla ihan näillä näppäimillä. nyt ei kuitenkaan ehdi jäädä seuraamaan lopputulosten selviämistä...

















viiden kilometrin lennon jälkeen uskalsi pudottaa matalammalle jokivarren peltotilkkujen toimiessa loppumatkan varalaskupaikkoina.

















markku alapuolella matkanteossa muhokselle















siinäpä on jollain lentäjällä todella piiiitkä kiitotie!















arto ja markku turkansaaren maisemissa. turkansaari toimii ulkomuseona ja on yleisölle avoinna päivittäin.














nyt lähestytään jo muhoksen keskustaa. riihikylä etualalla ja joen takana laukka.
















muhoksen keskustaa
















ja kirkko eräässä oulunjoen niemessä
















vaikka etukäteen oltiin puheltu että voitaisiin lentää utajärvelle saakka, ei muhoksen kohdalla asiasta kiinnostuneita enää ollut. kylmyys oli hiipinyt jäseniin ja päätös laskusta tuohon valkoisen sprintterin viereen oli helppo jokaisen tehdä. "luovon peräsmies", pehkosjukka oli lähtenyt meille kuskiksi ja seuraili lentoamme kajaanintietä pitkin. kiitos jukalle vaivannäöstä vielä kerran!