Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste training. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste training. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. lokakuuta 2018

kerhomeeting tuurissa


näin myöhäissyksyllä osuu lentokelit harvoin kohdalle, mutta nyt tälle päivälle oli ennustettu kelvollista keliä lajin opetteluun, kilpailuharjoitteluun ja pikku paikallispäristelyihin.
 viidakkorumpu oli soinut jo parin päivän ajan ja paikalle tuurin jokikylään saatiinkin viitisentoista asiasta innostunutta harrastajaa yli kerhorajojen.
saattoi muuten olla suurin kerhotapaaminen koko kuluvana vuonna?

 missä paramoottorilentäjiä, siellä myös media!
 jotain juttua ensi viikon ykkösissä ja viiskunnassa?



meidänkin kerhosta ollaan ensi viikolla osallistumassa egyptissä järjestettäviin paramoottorikisoihin, joten viime hetken viimeistelyt huippukunnon ajoittamiseksi on ihan paikallaan lokakuisessa säässä.








antti (t) - linssilude



markus (m) oli ajellut vaasasta asti taitojaan verestämään



arto ilmastotalkoissa. mä saattasin pikkusen ruuvata seosruuvia laihemmalle ;)


missä moottorimiehet kokoontuu, siellä puhutaan tietysti - moottoreista!






vesa oli tiedustellut erittäin hyvän pellon käyttöömme ja on tässä lähdössä itse kokeilemaan starttialustan pitävyyttä käytännössä.



uusin oppilas, sami lapualta tarkastaa oikeaoppisesti siiven lentotilan juoksuharjoituksen aluksi.



markus (k) aiempaa kokemusta omaavana maaharjoitelijana kuljetti siipeä vaivatta lähes nollatuulessa jo pellon päähän saakka.



tietoisena siitä, että 20kw sähköjännite ei hyppää normaali-ilmanpaineessa kuin 20mm, tohti artokin lentää näin läheltä korkeajännitelankoja ;)



asko finaalissa.



ennustettu lounaistuuli olikin aamulla aivan päinvastaisesta suunnasta, joten valittiin starttipaikka aivan sähkölinjan alta, ettei tarvitse missään vaiheessa kohti lankaa startata.



hyvä päivä ja harvinaista herkkua näin lokakuulla.

lauantai 17. maaliskuuta 2018

puolikurssijuhlat!


viime blogimerkinnästä on jo kulunut aikaa, mutta eipä ole oikeen ollut tapahtumiakaan. olen edelleen toipilaana olkapääleikkauksen vuoksi, joten aikaisintaa alkukesästä voi odotella uusia lentoraportteja.

 mutta ei nyt niin huonosti, ettei mitään.
eepeen liitäjien varjoliitokurssi on edennyt suurinpiirtein puoliväliin. puolenkymmentä aktiivisimmin koulutustilaisuuksiin osallistunutta ovat saaneet  hinauslennot täyteen ja jatkavat tästä eteenpäin moottorin voimin.

tänään kokoonnuttiin peränteelle jo aamuvarhain, koska oli tiedossa tuulen kiihtyminen kelvottomaksi iltapäivän kuluessa.
 näin oli aurinko korkealla jo seitsemän aikaan aamulla peränteellä.



taas meni aikaa kalustovoimistelussa (puntari vuoti nestettä ja kelkan remmi oli loppu), mutta aika nopsasti saatiin kalusto kuntoon.
 tässä janin askelluksen mallia startissa



pikkuhiljaa oppilaita saapui lisää ja saatiin hommaan vauhtia. tässä teamit äänekoski&tikkakoski



myös helina oli tullut hiomaan opettajan taitojaan. helinahan toimii jatkossa myös kerhomme kouluttajana mun ja jannen ohella. tässä jyrin lentoonlähtövalmistelujen tarkastus menossa.



helina antaa palautetta heikille edellisestä lennostaan




tulevan lennon briiffaus/tarkastus menossa



leuhkat eväät, mutta leuhkat on eväiden omistajatkin ;)




mattia viedään kohti korkeuksia.



juha saattelee siipeä lentotilaan.



varo icaros! vahalla kiinnitetyt sulat irtoavat helposti auringonpaisteessa!
 poika lentää, isä dokumentoi...



heikki finaalissa viimeiseltä narulennoltaan.



lopulta kävi ennusteiden mukaan ja tuuli kiihtyi ja kävi liian puuskaiseksi varjoliidon käytännön harjoituksiin, joten siirryttiin keskustaan aiheena moottorilennon teoriat.

jyrille lupasin viiskymppiä kun hakee mulle kosupullon alkosta paramoottori selässä, mutta ei jyri kehdannut :)



peräti seitsemän oppilasta oli tänään kuulolla, kun puhuttiin moottorin turvallisesta maakäytöstä, käynnistysnikseistä, lentoonlähdöstä, huolto- sekä tarkistustoimenpiteistä ym.

jani oli ostanut moottorin, joka oli hänelle vieras ja ollut käyttämättä jo muutamia aikoja.
 porukalla perehdyttiin moottorin lentokelpoisuuteen ja löysimmekin useita parannuksia vaativia kohteita ennen ensimmäistä lentoa.
 lopuksi käynnistettiin moottori ja havaittiin sen olevan teknisesti kunnossa.

tässä tämänpäiväiseen koulutustilaisuuteen osallistuneet yhteiskuvassa:
juha (sjk), mika (äänekoski), jani la (honkajoki), jyri (tikkakoski), jani li (ylihärmä), heikki (äänekoski), matti (tikkakoski)




tiistai 29. joulukuuta 2015

homma etenee...

etelä-pohjanmaan liitäjien varjoliitokurssilla ollaan tultu siihen vaiheeseen, että lähes kaikki kurssilaiset ovat pääseet lentämään jo korkeita lentoja, vaikka jäällä ei olla vielä oltu kertaakaan!

tänään kokoonnuttiin menkijärven lentokentälle oivallisen koulutuskelin sattuessa kohdalle. peräti neljä oppilasta ennätti irrottautumaan arkirutiineistaan ja he kaikki saivatkin tänään roppakaupalla oppia varjoliitämisestä.
 tuuli oli ideaali suunnan sekä voimakkuuden suhteen, mutta pilvien alaraja olisi saanut olla hieman korkeammallakin. yhtäkaikki, aivan tarpeeksi korkeutta tuli korvien, 360-käännösten, vinkkareiden, e/t-heilureiden, painopisteohjauksen, laskukierroksen ym. peruslentoliikkeiden opetteluun ja ehtivimmät oppilaat lensivätkin tänään lähes 15 lentoa! 43 hinausta yhteensä ja se on melko hyvin tällaisena lyhyenä joulukuun päivänä :)

kameraakin kanniskelin kaulassa jonkun aikaa. tässä muutamia otoksia päivän kulusta:

toni punnaa siipeä lentotilaan hinauksen alussa



juha (jussi) starttaa aamulla matalalle lennolle. iltapäivällä jussi sai pari korkeaakin plakkariin.
tästä on hyvä jatkaa!



torstilla tekemisen maku heti lentoonlähdön alussa:



ihan oikeansuuntainen ohjausliike liitimen ollessa startissa vasemmalle kallellaan...



mallikuoletus koulutuksen tässä vaiheessa!


jonoa startissa



ilkka täyttää siipeä lentoonlähtöä varten.
 taustalla leirinuotio tuottamassa kasvihuonepäästöjä ilmakehään.



kerhon kokenein hinaaja hinauskeikalta tulossa, pyykkinaru matkassaan ;)

(unohtui pahus vieköön nuo jarruvarjot matkasta, joten jouduimme hieman soveltamaan käsillä olevista värkeistä)




tältä näyttää (perus)koulutushinaus alussa



kelpparilentäjiäkin tunki jonoon ;)



kaikella tavalla onnistunut päivä.

ylätuuli oli kaikista ennusteista huolimatta hieman enemmän etelästä. sehän vain helpotti hommaa, koska ei tarvinnut pelätä narun tippuvan vieressä kulkevalle maantielle.
 näitä lisää ja tuleehan niitä kun saadaan ihan pian jäät perännejärveenkin!

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

matalalentoa

 viime kuussa aloitettu e-pl:n varjoliitokurssi on tullut sille mallille, että koulutusohjeen mukaisia matalia lentoja voitiin aloitella tänään.
 kurssilaiset olivat harjoitelleet kotiseuduillaan liitimen maakäsittelyä ja kullakin oli takanaan useita onnistuneita juoksuharjoituksia.

paikaksi valikoitui jukka mäen valtavan kokoinen puitu viljapelto alavuden jokivarrella, aivan kantatie 66:n vieressä. eikä tämän päivän treenit ilman tuota peltoa olisikaan onnistuneet, koska tuulensuunta muuttui päivän aikana yli 90 astetta. suuri neliönmuotoinen peltolohko mahdollisti hinauslinjan asettamisen minne suuntaan vaan.

se taisi olla henri, kun asettui narun vietäväksi ensimmäisenä?
 ainakin muisti juosta liitimen ilmaan :)



niillä roikkuu muuten nykyään kamerat kaulassa jo matalilla lennoilla ;)
 ehkä näemme piankin youtubessa lyhytfilmin matalasta lennosta alavudella...


torsti mietteliäänä "valmis aja" komennon jälkeen.
taustalla janne kiristää jo narua.


ilkka ilmassa ja minä hinaamassa aivan huutoetäisyyden päässä.



luppoajat maakäsiteltiin siipiä ihanteellisessa 2m/stuulessa.



viimeinen hinaus otettiin n. 40 m:n korkeuteen, josta itsenäinen hinausnarun irroitus ja lento jatkui ilman narua vastatuuleen.





tonilla huipputunnelmat onnistuneen lennon jälkeen!


ne on molemmat parkissa :)



pekan 5. matala lento oli samalla myös narunlaukaisuharjoituslento.



koko päivähän siinä meni, mutta tuloksena meillä on viisi kpl uusia pp1 tason suorittaneita lento-oppilaita. tästä on hyvä jatkaa.

onnittelut kaikille oppilaille tämän päivän tyydyttävistä, hyvistä ja osin erinomaisistakin suorituksista!

sunnuntai 30. elokuuta 2015

opekurssin II jakso oulussa

pitkä viikonloppu takana oulussa ja kaikki kurssille osallistuneet opeoppilaat saivat hyväksytysti kurssin suoritettua.
 onnea uusille varjoliito-opettajille!

 muutama kuva viikonlopulta.

perjantaina opettajajohtoista koulutusta sisätiloissa, eli minä ja taavi "paasasimme" sil:n koulutusohjeen mukaisista aiheista, ihmeen hyvin oppilaamme silti pysyivät hereillä.



lauantaina oli vuorossa lisää paasaamista sekä oppilaiden arvosteltavat teoriaoppituntien pitämiset.
 näissä pääsimme kerran jopa ulos asti, kun mikko piti oppituntinsa ja havainnollisti aihetta oikean varjoliitimen avulla.


taavi ja ville astelevat tässä tänä aamuna hyvin nukutun yön jälkeen reippaana hotellistamme, aikomuksena lähteä ahmosuon lentokentälle tositoimiin.



olimme saaneet paikallisesta kerhosta nk. harjoitusoppilaita opekokelaiden paimennettavaksi.
 ryhmä jaettiin kahteen osaan, jossa toinen porukka opetti "oppilailleen" maakäsittelytekniikoita ja toinen varsinaista lentotoimintaa.

antti tarkastamassa "oppilaan" varusteita ennen lentosuoritusta.



ville asettelemassa "oppilaansa" kanssa liidintä lentoonlähtöasentoon.



harjoitusoppilas hinauksessa.



toinen harjoitusoppilas joutuu "onnettomuuteen" laskussaan.
 (tällä järjestetyssä tilanteessa tarkkaillaan, kuinka opekokelas reagoi aidolta vaikuttavaan tilanteeseen)




janne briiffaa "oppilastaan", taavi seuraa opetusnäytettä ja jere sekä jekki seuraavat tilannetta omaa vuoroaan odotellessa.



elina antamassa palautetta omalle harjoitusoppilaalleen.


 nälkäisenä ei tarvinnut ahmosuolla olla.
oulun icaros-team oli järjestänyt ravintolapalvelut aivan kiitotien viereen, simon toimiessa grillimestarina.



lopuksi ehdimme vielä ihmetellä porukalla kangookin painopisteen säätöjä...



...sekä ihastella kerhon upeasti maalattua kuljetuskärryä!


päällimmäiseksi mielikuvaksi itselleni jäi, että onnistuimme taavin kanssa saamaan tälle motivoituneelle porukalle ne työkalut, joiden avulla he taas kerhoissaan edistävät turvallisella tavalla mielenkiintoisen ja koukuttavan lajin leviämistä.
 näissä koulutustilaisuuksissa on se mukava puoli, että antaessaan aina myöskin saa.
itsekin nimittäin välillä huomaa, että se oma tapa tehdä asioita ei olekaan ainoa oikea, tai välttämättä edes paras tapa tehdä asioita.

näkemiin oulu!