Lukijat

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

vieraat lähtivät

vielä kerran hakeuduttiin venäläisten kanssa pellonlaitaan, tällä kertaa virtain soininkylään. keli oli melko matalaa. pilven alaraja oli vain n. 150 m:n korkeudella.















eli sehän meni vähän paikallislennoksi sitten...















"iso alex" starttaa
















myös heikki oli tullut soininkylään lentämään. oltiinhan sitä vähän niinkuin heikin reviirillä. heikin vaimon kotipaikan pelto oli nimittäin ihan vieressä.
aika "mustavalkoinen" kaveri tuo heikki
















georgi lensi taas mutkille matalissa..

















..ja ei tommonen karkeempi sepelitiekään näköjään estä hiihtelemästä ;)
georgi muuten sanoi, että sinä päivänä kun hän joutuu miettimään lentäessään potkurin kulumista, hän lopettaa lentämisen!

















hän halusi testata myös arton clementen. mainitsi jotain myös siitä, että saattaa tulevaisuudessa ottaa maahantuontiohjelmaansa?
















tähän finaaliin loppuivat venäläisten lennot suomessa tällä erää, mutta kovasti tuntuivat olevan kiinnostuneita tulemaan tänne uudelleenkin ja odottavat myös suomalaisia sinne vastavierailulle.
lopuksi vielä kiittelivät ylisanoin vastaanoton, maan, suomalaiset maisemat ja paramoottorilentäjät.
meinattiin vielä porukalla kattoo tänään tuntematon sotilas, mutta heillä oli jo kiire kotiin.


















ilmakuvauskeli oli tänään todella kehno, mutta pellonomistajalle nyt muutaman kuvan kerkesin napata.



















tuollaisen tekstinpätkän kun copypasteaa selaimen osoiteriville, pääsee lukemaan venäläisten paramotoristien keskustelupalstaa, koskien ähtäriä !
(ggoglen venäjästä suomeksi kääntämä sivusto sivu)

http://translate.google.fi/translate?js=y&prev=_t&hl=fi&ie=UTF-8&layout=1&eotf=1&u=http%3A%2F%2Fparaplan.ru%2Fforum%2Fviewtopic.php%3F+t%3D62389&sl=ru&tl=fi

ekskursio ähtäriläisittäin

tänäänkin naapurit lensivät, tosin vain paikallislentoa hautolahdessa ylätuulen oltua liian voimakas pisempiin siirtymiin. keskenään joutuivat päristelemään. kellään paikallisella ei ollut virtaa lentoihin, olihan "ähtärin ilmailijoiden" pikkujoulu ollut edellisenä iltana ;)
myös vieraat osallistuivat niihin ja opetimme heille mm. avantouinnin ym. saunomisen niksit.

www.ahtarinilmailijat.net

lisäksi lauantaina ohjelmassa oli elukkapuistossa käynti. onpa tainnut mullakin vierähtää jo yli 15 vuotta viime käynnistä...

huomenna saatellaan ne virroille tai orivedelle ja matkalla tottakai lennetään kerran vielä kimpassa?

jokunen kuva eläinpuistosta. vieraat pitivät kovasti näkemästään ja suunnittelivat jo perheidensä tuomista ensi vuonna ähtäriin myös.











keliä ja "keliä"...

ennusteet perjantaina olivat siinä turvallisen lentokelin rajoilla, mutta vennäänpoijat kertoivat tottuneensa turbulenssiin ja haluavansa lentää. minä en ottanut edes lentokamoja kyytiin ja artokaan ei saanut konetta käyntiin, joten vieraat joutuivat perjantaina lentämään keskenään.
ja kylläpä he lensivätkin :)















torstai 3. joulukuuta 2009

yya-hengessä tuurissa

aamulennon jälken opastettiin venäläiset autokolonnassa tuuriin tutulle pellolle. ajan säästämisesi sullottiin heidän koneensa kokonaisena mun autoon. paikalla vartoilikin jo puolenkymmentä muuta kerholaista, eli kaikenkaikkiaan meitä oli paikalla yhteensä viitisentoista paramoottorilentäjää.
aika hyvin lyhyenä joulukuisena päivänä!
















tuurissa heikko tuuli oli vaihtelevaa suunnaltaan ja aiheutti muutamia epäonnistuneita starttiyrityksiäkin.
kyläkaupan jouluryysis on jo alkanut.
















matalalta paistava aurinko saa kuvat värjääntymään ikävän keltaisiksi















tero kurvailee tuurissa.
















"Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto voitti, mutta hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni sisukas Suomi" (Tuntematon sotilas)















tätä paramanian mallia ei taida suomessa olla kellään?
















ilkkakin on siirtynyt tallikuskien aateliin :)

















vaikka hyvinhän tuo pysyy ilmassa ilman siipeäkin
















taas se nähtiin, että halvalla ei saa hyvää.
hobbyhallista hankittu zoomobjektiivi ei näköjään kestä edes 150 m:n pudotusta!
tämä oli muuten toinen objektiivi, joka irtosi kamerasta tänään. heikki pelasti omansa polveltaan!
paksut hanskat kädessä kun zoomaa, niin tulee vahingossa painaneeksi lukitusnappia ja linssi pyörähtää helposti irti.

holotna lentopäivä

tänään piiitkästä aikaa oli ennustettu kelvollista keliä pieniin pyrähtelyihin kotimaisemissa. sovimme venäläisten vieraidemme kanssa jo eilen, että aamuhämärissä mennään kyttäämään keliä pellonlaitaan,
koska pohjolan päivä on lyhyt tähän vuodenaikaan!
koillistuulelle sopiva starttipaikka löytyi suihkon pellolta, jonne kokoontuikin suomalaisvenäläinen puolijoukkue paramoottorilentäjiä.
ainakin tunnin verran valmistauduimme ja odottelimme jäätävän sumun hälvenemistä.


















eräs heistä lensi traikilla.

















hän taisikin olla ensimmäinen venäläinen paramotoristi suomen ilmatilassa?
















sumun hälvettyä ja auringon tultua kunnolla esiin, oli startissa ruuhkaa.
















venäläisten ainoa englantia puhuva george kurvailee suihkon pellolla.
















en ole koskaan huomannut aiemmin tuota "vuorta" vääräkoskella. oikeen piti kartasta tarkastaa, miksi sitä kutsutaan?

"kyrönvuori" näkyi olevan.

















omalla tavallaan kaunis tommonen kuurainen metsä
















myös ouluvesi oli jäätynyt yli asti viime yönä.















tältä näytti karhukankaan lentokenttätyömaa 3.12-09

















tuon särkän epäillään syntyneen vääräkosken suistoon koskivoima oy:n voimalaitoksen maansiirtotöiden vuoksi.
en minäkään muista tuossa aiemmin tuollaista olleen.
















paranovinpoika hyvölän sillan paikkeilla.
















suihkonsalmen kautta ähtärinreitin vedet kulkeutuvat kohti etelää.















suihko on yksi ähtärin vanhimmista asuinpaikoista. kuulin tänään, että ensimmäinen isäntä asettui tähän 1580-luvulla.
oli tietojeni mukaan pirkkalaisia eränkävijöitä, jotka ulottivat pyyntireissunsa tänne latvavesille asti.