Lukijat

sunnuntai 19. elokuuta 2012

raportintynkää rengosta


renko on sellainen paikka, missä ei ole tullut koskaan aiemmin lennettyä. asiantilaan täytyi saada korjaus joten starttasin eilen iltapäivällä lyhyelle lennolle hämeen härkätien maisemista.




                                                                                                      rengossa sijaitsee melko suuri sahalaitos



rengon keskustaa kirkkojärven rannalla. renko on nykyään yksi hämeenlinnan taajamista. kunta menetti itsenäisyytensä vuoden 2009 kuntaliitossopimuksessa.




                                                                         sama taajama toisesta näkövinkkelistä




                                              pyhän jaakon keskiaikainen kivikirkko on rakennettu 1500-luvun alussa



                                                     historiallinen ja kaunis miljöö ansaitsee päästä esille toisenkin kuvan voimin.




                                                                                                kylän koulukeskus





                                                                uusikylässä tykätään asustella lähekkäin maalaistaloissa




                                                    kelin käytyä ikävän turbulenttiseksi lopetin lennon pian tuonne oinaalaan...


                                                                      ..joten päätän raporttini täältä rengosta tähän ;)

3 kommenttia:

  1. Kiitos kauniista kuvista kotiseudulta ja paikan esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kauniista maisemasta on helppo ottaa kauniita kuvia :)

      Poista