Lukijat

lauantai 29. syyskuuta 2012

ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta!

siitä onkin kulunut jo aika tovi, kun viimeksi sai ilmaa siivenalle. poikkeuksellisen sateentuhruinen ja tuulinen syyskuu ei ole innostanut harrastuksen pariin viime aikoina. tänäänkään ei mitää huippukeliä ollut luvassa. korkeintaa juuri ja juuri turvallisesti lennettävää. kaiken lisäksi pilvikorkeus oli matala ja valoa vähän käytettävissä, joten kuvistakin 90% oli pilallisia :(
 tuurissa siis lentelin tänään ja tässä muutama kuvatus lyhyehköltä lennolta:

taiteilijantien uudehkoja asuntoja. 




tuurin koulu ja nuorisoseurantalo




tuurin kylä lienee saanut nimensä alueen vanhoista tiloista, joidenkan nimet karttatietojen mukaan ovat sellaisia kuin "koski-tuuri", "niemi-tuuri" jne.
 osa niistä sijaitsee tämän tuurintien varrella.




kauppakylä on laajentunut vuosien varrella jo rautatien tällekin puolelle


mitähän uutta mäki-tuuriin rakennetaan?


kauppakylän lauantaivilskettä



ja vesan markilla kaikki hyvin myös?



tätähän mää oikeestaan lähdin kattomaan. tuurin konehuutokauppa on vakiinnuttanut asemansa suomen suurimpana konehuutokauppana. tänään myytiin n. 1000 kohdetta ja huomenna jatkuu...
mitähän siellä nyt myydään? pistetään varuiksi VIISISATAA!
 mun huuto ei ehkä ollut korkein, mutta tuli kyllä korkeimmalta ;)




isommat kamppeet myydään huomenna tästä "teatterista"




maisema ähtäriin johtavan tien varresta




rypsiäkin on päästy viimein puimaan riihonaukealla



lyhyt lento, josta ei paljon pystynyt nauttimaan. kolmen metrin perustuuli saa ilman näköjään sekaiseksi, vaikka ylätuuli ei merkittävästi kovempaa ollutkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti