Lukijat

tiistai 11. joulukuuta 2012

3D-tulostus


mulla oli tänään joutilas päivä lähteä sanankuuloon seinäkaupunkiin, framille.
 janne pihlajamäki niminen insinöörinalku esitteli siellä opinnäytetyönään kehittelemäänsä ja valmistamaansa "mini factory" 3d-tulostinta. allaolevassa kuvassa minitehtaanjohtaja itse sekä kaksi tuotantotilassa olevaa minitehdasta.
vasemmalla tehtaan varastoalue, jonne valmiit tuotteet siirrellään tehtaan sisäisinä siirtoina, joko trukilla tai muulla soveliaalla menetelmällä ;)



 vielä vuosi sitten en ollut kuullutkaan, mitä 3d-tulostus edes tarkoittaa. ilomantsilainen harrastajatoveri alpo hassinen (ilmailupiireistä) on kuitenkin pitänyt asiasta ansiokkaasti meteliä vuoden verran postilistallamme, joten asia oli etäisesti jo tuttu. alpolla oli muistaakseni oma vastaavanlainen projekti, jonka hän on koonnut rakennussarjasta?


paikalle oli keskellä arkipäivää saapunut jotakuinkin maksimimäärä kiinnostuneita. kutsu oli avoin, mutta vain 20 ensimmäiselle luvattiin istumapaikka ja piirakkakahvit :)


lyhyesti kerrottuna 3d-tulostus menee siten, että tietsikalla on tehty erillistä 3d-mallinnusohjelmaa hyväksikäyttäen malli. (tai kopsattu netistä "vapaa-arkistosta" yksi n. 20.000 valmiista mallista)
 tämä malli syötetään laitetta ohjaavaan tietsikkaan ja napsautetaan katkaisija "on" asentoon.
laite alkaa syöttämään muovilankaa kuumennuspäähän ja tulostusalusta (johon ensimmäinen kerros liimaantuu) alkaa liikkumaan äkäisillä liikkeillä eri suuntiin.
 riippuen kappaleen koosta (minifactoryssä max koko oli 14 X 14 X 15cm) tulostukseen kuluu aikaa muutamasta minuutista useisiin tunteihin. kuumennuspää muuttaa parin millimetrin paksuisen muovilangan n. 0,3mm paksuksi sulaksi muovitahnaksi. 3d-tulostimen "tulostusmuste" maksaa 20-80€ kilo ja esim. yhden usistinvaapun kokoisen kappaleen tulostuskustannukset ovat n. 0,15€
tulostimessa toimivia lankoja on kuvassa näkyvän (luonnossa hajoavan pla-muovin, tehty elintarvikkeista, maissista?) lisäksi nailon ja "puulanka" jossa puolet puujauhoa ja puolet muovia.
 tässä uusi minitehtaanjohtaja on asettanut uuden minitehtaansa tulostamaan uusia osia uusiin minitehtaisiinsa!
(mini factoreissa oli tosiaan nähtävissä useita tulostamalla tehtyjä osia. allaolevassa kuvassa esim tuo iso oranssi osa)


valmistetut kappaleet olivat kimmoisia, keveitä ja osittain huokoisia. vesitiiviitä kyllä, mutta kaasutiiviydestä en ole varma.

mainittakoon erikseen, että esim. erotuomarin toimiva pilli oli tulostettu laitteella sisällä olevineen kuulineen päivineen!

mielenkiintoinen laite, mutta en vielä ottanut mukaan, vaikka edullinen 790€ hinta houkuttikin. joka torpassahan tommonen oikeastaan pitäisi nykyään jo olla :)
 mua jäi mietityttämään joissain kappaleen muodoissa havaittava epäkelpo tulostusjälki (röpelöä, jotka tosin pystyy viilaamaan siistiksi), 3d-mallinnusohjelman opettelu sekä se että onko laitteesta muuksi kuin "kivaksi harrastukseksi"?

tässä lyhyt filminpätkä 3d-tulostuksesta tositoimissa



ja tässä tulostetaan jo ihan toimiva jakoavain!



uusimmassa ilmailulehdessä oli juttu, jonka mukaan 3d-tulostimella on tulostettu jo toimiva lentokone!
tulostuskustannukset olivat olleet 2000 taalaa, kun alkuperäinen lentokone maksaa 250.000 taalaa.
 kuinkahan se tommonen muovista tulostettu lycomingin mäntä suhtautuu muoviseen lycomingin sylinteriin 600 asteen palamislämpötilassa ?-)

lisää ajattelemisen aihetta...

 http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288486598371.html

mihin tätä nyt sitten voisi verrata?

kun tulostat kirjanpitäjälle esim soneran lasku pdf-dokumentista, menee se täydestä kuin väärä raha. kirjanpitäjä ei sitä erota, onko lasku tullut paperisena vai sähköisenä alunperin.

jos tulostat väärää rahaa, paljastuu se kyllä ennen pitkää :(

kun kopiosorvi tekee puusta kirvesvarrenmuotoisen kirvesvarren, on sekin täydellinen "tulostus"

kun kiinalainen tekee tsingtsängtsong-merkkisen hondamonkeyn kopion, saattaa se ostettaessa tuntua ihan mankilta, mutta viimeistään kilometrin päässä huomaa, että kyseessä onkin halpa jäljitelmä eli "tulostus" ;)

3d tulostin (ainakin näkemäni) tekee tulosteita, jossa tulostusjälki heti paljastaa kyseessä olevan "halpa kopio"
 tämä ei välttämättä ole oleellista monessakaan käytössä. mitä väliä sillä nyt sitten on, jos joku kiinnitysosa on hieman "röpelöinen"? jos se kestää ja toimii kustannustehokkasti kiinnikkeenä, niin se on silloin asiansa ajanut!


harkitsen laitteen ostoa, mutta ehdottomasti sillä pitäisi pystyä tulostamaan myös paramoottorin potkureita ;)

lisää aiheesta kiinnostuneille tarjoaa wikipedia:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmiulotteinen_tulostus

2 kommenttia:

  1. No kaikkea sitä ehtii nähdä valokuvauksen kehittyessä.
    Tulee vain mieleen entinen 'valokuvaus'.
    Onkohan tällä sen kanssa mitään tekemistä...?

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista! Paljon onkin kaikki kehittynyt vuosien varrella. Meidän tuttu kertoi, että he etsivät insinööri- ja suunnittelutoimistoa. He myös ovat teollisuuden alalla. https://mecaplan.fi/yritys/

    VastaaPoista