Lukijat

tiistai 10. maaliskuuta 2009

pientä pärinää piikkiössä

turkuun aivan muissa asioissa oli kulkua viikonloppuna, joten otin varulta lentokamppeetkin mukaan.
paremman puoliskon jätin torin kulmalle ja suunnistin tuttuun paikkaan ruissaloon. tuuli oli melko navakkaa ja laantumista odotellessa soittelin torniin ja utelin mahdollisuuksia käväistä kaupungin päällä ilman varmuutta toimivasta kaksipuolisesta radioyhteydestä tornin kanssa. vuorossa oleva lennonjohtaja ei antanut siihen lupaa ja sovin hänen kanssaan, että menen kaarinaan, lähialuueen ulkopuolelle starttaamaan ja tulen sitten jaksolla ääneen ilmassa.
kartasta kattelin etukäteen, mille rannalle kaarinassa tuuli sopisi. tähän olisi sopinut, mutta en silti kelpuuttanut lähtöpaikaksi!













viimeisenä oljenkortena ennen illan hämärtymistä ajelin piikkiöön, josta paikallinen harrastaja, nylundin seppo neuvoi puhelimitse soveltuvan starttipaikan piikkiönselältä, harvaluodon sfc-leirintäalueen rannasta.

seppo oli itse juuri tullut jäältä. tuuli oli ollut liian kovaa traikkistartille, joten oli jäänyt tällä kertaa lentämättä.














harvaluotoon johtaa silta hiirsalmen yli.















toivonlinnassa on suomen kristillinen yhteiskoulu. ala-aste, yläaste ja lukio.















oikeasta laiturinmallista vallitsee paikallisilla mökkinaapuruksilla hämmästyttävä yksimielisyys.






















harvaluodon huvila-asutusta













tuosta suunnittelin ensin starttia, mutta olisi pitänyt kamppeita kan
taa kohtuuton matka jäälle. piikkiön kirkkokin jäi kuvaamatta, vaikka matkaa olisi sinne ollut vain muutamia kilometrejä.
turvallisella korkeudella liidin vaan lakkasi etenemästä. paraisille olisi helposti päässyt myötätuuleen, mutta kuskia ei sattunut mukaan :(















rei'issä on eroja!
















hän, jos kuka sen tietää...:))


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti