Lukijat

lauantai 30. huhtikuuta 2011

lento levillä

levillä on jo pari kertaa elämässäni tullut kuikuiltua siihenmalliin, että josko ilmaannousua pääsisi yrittelemään. kaikki toiveet on voinut aina tähän asti heittää kaivoon. lentokeliä ei vaan koskaan ole aiemmin ollut.
melko epävarmoilla ennusteilla nytkin oltiin matkassa. jostain sanomalehenkulmasta olin kattovinani, että pohjoistuulet on illansuussa korkeintaan kohtalaisia.
starttipaikkaahan et tuolta tunturien kupeesta niinvain löyä. järvissä jäät on jo heikot ja aukeata ei juuri ole. kartasta kuitenkin sai vihiä, että immeljärven lounaisrannalla saattaisi olla mahiksia, jos vain jostain jäälle vielä pääsee???
immelkartano on matkailuyritys sen kaikissa merkityksissä! rohkeasti pihaan ja kysymään, josko saisi järven jäälle astella heidän tekemäänsä siltaa myöten? (rannat olivat jo monta metriä sulat)
lupa heltisi oitis ja nuoret yrittäjät kertoivat jäätä olevan järvessä vielä metrin verran!

aluksi tuuli riepoi siihenmalliin, että piti mennä tirolikylään henkeä vetämään vielä muutaman tunnin ajaksi....

sitten lopulta tuulen vähän laannuttua ilmoille tuosta:


















immeljärven rannan kautta kulkee tie sirkkaan kittilästä.

















siellä sitä on kelomökki poikineen sirkan kylän liepeillä.
ja lisää rakennetaan...
















tämä se lienee oikein se päämäki levillä?
















mikähän se tuo kolossi on keskellä rinnettä???
















legendaarinen levin "hullu poro" yläreunassa
















vuokrakelkkojen alta lumi oli päässyt yllättäen sulamaan....

















levillä on apinoitu itävallan tirolilaiskyliä arkkitehtuurin suhteen.

















vaikutelma on lähes täydellinen, lukuunottamatta pientä vaatimatonta parakkimökkiä keskellä tirolilaiskylää. isäntä pisteli kaikessa rauhassa mettää nurin tontillaan turistien ihmetellessä vieressä.
on tainnu mökin omistaja ostaa oikealla aikaa tontin leviltä :)





suomen lapin kolmesta gondolihissistä levillä niistä on kaksi. tässä toinen.

















viereisellä kätkätunturilla ei hiihtorinteitä näy
















kelihän oli lopulta tosi ilkeä... kauaa ei ilmassa viihdytty. vaikka ennustettu suunta oli pohjoinen (vapaa tuulensuunta tuntureiden välistä) oli starttisuunta itää kohti eli juuri suoraan kohti levitunturia. vaikka tuuli ei kovin kovaa ollutkaan, aiheutti se silti voimakasta turbulenssia tuntureiden väliin. aina vaan luottamus macjetia kohtaan kasvaa. jos ei se kerran tuossakaan kurtannut, niin milloin sitten???

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti