Lukijat

maanantai 1. huhtikuuta 2013

liitäjien kevätHULABALOO 2013

neljä päivää perännejärven jäällä takana ja naamanahka ruskeana on viimein aikaa tehdä pientä yhteenvetoa pääsiäisen ajan tapahtumista peränteellä.

muistaakseni tammikuun alkupäivinä räknäilin tähtien sekä niittylän shellin lippujen asennosta, että pääsiäisenä saattaisi olla ähtärissä kelpo keliä liidinlentämiseen. pääsiäinen oli määritetty juliaanisessa kalenterissä tänä vuonna aprillipäivän tienoille. se oli yksi haaste sinällään. onko enää edes tarpeeksi paksua jäätä huhtikuun alussa? joskus ollaan jouduttu lopettamaan lentotoiminta jäältä jo maaliskuun puolella heikkojen jäiden vuoksi.
  turhaa oli pelko. maaliskuun puolivälissä tullut lumimyrsky suojasi jäät polttavalta auringonpaisteelta ja peränteen  jäät olivat vahvemmat kuin koko talvena!
ei ne muuten 65 autoa kerrallaan pienellä alalla olisivatkaan kestäneet ;)

alla mun kuvasaalista hulabaloosta. itse en kerinnyt lentämään lainkaan, mutta mä oon nämä maisemat jo aiemmin nähnytkin...

paljon porukkaa. tuttuja ja tuntemattomia:


tässä on tamperelaisia ainakin..


lahesta, oulusta, helsingistä, turusta ja jyväskylästä ainakin oli vieraita paikalla:


nää on vähän lähempää :)


tapahtuman ikänestori aarne käy jo yhdeksättäkymmentä. eipä vuodet hartioita vielä paina :)


nuorimmaiset treenaajat oli alle 10 v 


myös kauniimman sukupuolen liidinharrastajia oli paikalla ilahduttavan runsaslukuisesti







 joku tv-sarja "pirunpellon" seuraajista saattaa tunnistaa tässä kuvassa itsensä "kovaljenkon"


kyllä sitä voi näköjään ilman konettakin viedä siivenkärjen aika lähelle maata =O


no, koneella nyt ainakin...


kokeneita tandemlennättäjiä oli paikalla myös runsaslukuisesti


kuvaharvinaisuus suomesta. kaksi tandemliidintä samassa kuvassa


tää on varmaan nurmisen jani tampereelta kun kyydittää tässä jotakuta muuta?


sama mies...


aina ei onnistu:



huolimattomat lentoonlähtövalmistelut saattavat aiheuttaa vaaratilanteita lennolla


mikähän henryä noin naurattaa ?-)


olisko se ollu malisen jere oulun suunnalta, joka starttasi ähtärissä eniten neljän päivän aikana?
 oulun porukka otti lentopaikasta ja säästä kaiken irti ja oli paikalla peräti neljänä päivänä.


hinaajia oli kahdenlaisia.
yksinäiseen työmyyrän osaansa silminnähden tyytyväisiä....


..ja osuuttaan hampaat irvessä suorittavia ;)


juhani sai traikkipahvit tapahtuman aikana tarkastuslentonsa hyväksytysti suoritettuaan.


ilahduttavaa oli nähdä myös nykyään melko harvinaisia riippuliitimiä hinausjonossa


eihän ne kaikki varjoliitäjät oikein osaa nykyään edes riippuliidintä hinata...


...mutta kun vähän treenaa, niin jo lähtee oikeassa kulmassa


tässä kuvassa on muuten eräs, joka on lentänyt riippuliitimellä jo lähes 40 vuotta sitten !



kari kokeilee paramoottoria pitkän tauon jälkeen


kaunis israelilainen siipi tuo apcon lift

jahas. mikä meininki harrilla?
 meinaakko ottaa hinauksen vai lentää moottorilla?


no, on sitä merkillisempääkin nähty, moottoritandem hinausstartilla


janne hinaili kerhon kitkakelamönkkärillä


jaakko ja pavunvarsi 1.0


jaakko ja pavunvarsi 1.1


jaakko ja pavunvarsi 1.2


kaveri taitaa olla tähänasti suomen nopeimmin paramoottorikelpparin saanut henkilö?
peruskurssin aloitti vajaa 2 viikkoa sitten ja tänään olikin vuorossa jo 7. paramoottorilento.
kahden tunnin ja 60 lentokilometrin (tarkastuslento) jälkeen voitiin katsoa valmiudet täytetyksi itsenäiseen lentoharjoitteluun myös moottorin kanssa.


antti starttaa walkerjetillään


tähän loppuun vielä reijon videotaltiointi tapahtumasta



säät siis todella suosivat meitä. en muista koskaan aiemmin olleen neljä päivää peräkanaa näin tyyntä ja auringonpaistesta ilmanalaa.
 katsotaan, miten käy ensi vuonna!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti