Lukijat

sunnuntai 4. elokuuta 2013

pick-nick vorssan tapaan

sunnuntaina tie vei forssaan katsomaan vanhoja autoja sekä ilmasta, että maastakäsin. jo tampereella huomasi, että muun liikeneteen seassa on runsaasti vanhempaa kalustoa, eikä aina teknisiltä ongelmiltakaan silloin vältytä:



  forssan seudulla oli puinnitkin jo aloitettu, joten starttipaikkoja alkaa näistäpuoliin löytymään noilta leveysasteilta



smolanderin timon kanssa tehtiin startit kuitenkin aamupäivällä forssan lentokentältä.


jo 31. kertaa järjestettävä "forssan harrasteajoneuvo pick-nick" on paisunut vuosien saatossa euroopan suurimmaksi alan yksipäiväiseksi tapahtumaksi. nähtävää ja koettavaa riittää vanhoista autoista ja niiden rakentelusta kiinnostuneille.
 aamukuudelta ovat ensimmäiset tulleet ja alue alkaa pikkuhiljaa täyttymään jo aamupäivästä.

järjestäjät pyrkivät ohjaamaan jenkit alueen keskelle, sekalaiset kaviouralle, euroopalaiset parkkipaikalle ja arkikulkineet läheiselle pellolle. myös kaksipyöräisille oli oma alueensa ja tallialueella oli rompetori.


valtatieltä asti oli katkeamaton autojono alueelle...


auringon porottaessa jonottaessa täytyi välillä pysähtyä jäähdyttelemään varjopaikkaan ;)


ilman liikenteenohjaustakin  liikenne sujui tuossakin risteyksessä "vetoketjuperiaatteella"


kävijöitä tuli ja meni päivän mittaan, joten alueelta saattoi bongata mielenkiintoista nähtävää, kunhan vaan jaksoi kiertää...


jenkkiosastoa:


no, muutama muukin kuva forssan keskustasta.
finlaysonin vanha puuvillakutomo:


keskustaa:







forssan keskustassa on toinenkin vanha tehdasalue, jonka uumeniin kätkeytyy monenmoista uutta toimijaa kun puuvillateollisuus on käynyt kannattamattomaksi suomessa.


tähän loppuun sopii hyvin vorssalaisveljeksien, mika ja turkka malin kappale "runkomäen iltamat"




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti