Lukijat

torstai 21. tammikuuta 2010

muutama räikee kuva...

varjoliitokoulutuksissa mulla on aina kamera mukana. ja kauheesti tykkään saturaatiota lisäillä kuviin jälkikäteen ;)

siinäpä edellisenä päivänä tampattu hinauslinja kaakkoistuulelle aamuhämärissä















ilmatilassa oli pakkasesta huolimatta kovasti kulkijoita

















pyssy-yhtiö tarjoili valoshown meille illansuussa















"grillimobiili" on kovalla käytöllä.

















ylistarolainen hannu kupari starttaa

















ja saman tekee kurssin ikänestori, jalasjärveläinen pentti annala


lauantai 16. tammikuuta 2010

liitokoulutusta tammikuun tuulissa

keli oli aamulla parhaimmillaan ja päästiin aloitteleen lennot heti hämärän väistyttyä.
tuulen kiihdyttyä iltapäivällä liiaksi, jouduimme lopettamaan leikin kesken ja oli aikaa taas makkaranpaistoonkin...



tuuli kiihtyi kelvottomaksi todella nopeasti. edellisellä lennolla tienarilla kaikki ihan ok, mutta kokkosen lento olikin jo sitten aika jännän näköinen. heti tämän jälkeen varjot pistettiin pussiin, mutta riippuliitotoiminta vielä jatkui.
















mukana oli tänään myös kerhomme uusin jäsen, ähtäriläinen keijo kallio. hän oli lentänyt viimeksi rriippuliitimellä 16 vuotta sitten ja lento päättyi onnettomasti loukkaantumiseen alavuden kentällä.

pitkän tauon jälkeen vähän jänskättää ;)
















maasta irti...

















viileenä vaan, kyllä se siitä...



niinhän se on, kuin polkupyörällä ajo.
kerran kun sen oppii, osaa sen aina!

















tästäkin tehtiin vielä ihan siisti lasku, vaikka ei heti uskoisi!

















penakin lensi tänään jo mallikkaasti korkeita hinauksia. aivan uskomattoman tarkkaa suunnanpitoa hinauksessa viimeisellä lennolla!


















jäällä alkaa oleen lunta niin paljon, että ei enää nelivetokaan kulje.

















yhteensä yli kolmekymmentä hinausta silti tänään, joten kyllä taas kannatti lähteä!

katotaan illalla vielä ennusteet, mutta nyt näyttäisi siltä, että huomennakin treenataan.

tiistai 12. tammikuuta 2010

kertausta...

isompaa raportoitavaa ei ole ollut, koska lentokelit ovat kehnot. pakkanen hyydyttää akut ja miehen tehokkaasti, niin eipä tuonne ilmoille suurta hinkua ole.

laitanpa tähän movalistalla julkaisemaani juttua syksyltä 08, jolloin kävin kuusniemellä rautanevan tapion vieraana lentelemässä. asia on ajankohtainen siten, että maalaiskomedian jaksoja esitetään nykyään taas kakkosella uusintoina. mikäs siinä. mutkatonta viihdettä muutamien hyvien näyttelijäsuoritusten ansiosta.
kyllä ne kestää katsella toiseenkin kertaan, jos ei muuta tekemistä satu oleen...

----- Original Message -----
From: Aarno Isomäki
To: movalista@googlegroups.com
Sent: Tuesday, September 30, 2008 9:30 PM
Subject: selvityksen alla kuusniemelle


tänään lenneltiin kuusniemellä. matkalla tamperetta kohti ajellessani kirosin, että pitikö kaikista suomen paikoista valita lentopaikaksi tänään juuri se, missä sataa vettä !?!















erikoiskuljetus lähti priikoolinnokasta koivukujaa pitkin.
















koska kuusniemi sijaitsee tre-pirkkalan lähialueella, tarvittiin selvitys tornista. jälleen kerran kelpasi puhelimitse tehty sellainen. saatiin -350 tunnin ajaksi kuusniemen keskustan lähiympäristöön (5km säde)


tapsa oli edennyt tarkkarilentovaiheeseen ja kävin vähän perään kattomassa. hyvinhän tuo näytti käyvän. ihan kuin vanhalta tekijältä...




















p.a. turpeisen asennusyritys kuusniemen kirkonkylässä. samassa kiinteeistössähän toimi aikoinaan myös viola turpeisen baari.
















kuusniemen kirkko.

















mielosen rainerin kanala/asunto on jossain noilla nurkilla tuossa rannassa. ei niin hyvin näy, kun on metsän siimeksessä.

















onkohan tää sitten hakkaraisen maatila? en oo ihan satavarma, mutta kovasti samannäkönen...?-))


















Osoitteesta http://www.yle.fi/maalaiskomedia/index2.html lainattua:

"Maalaiskomedia “Peräkamaripojat” on kuvattu eri puolilla kauneinta Hämettä. Turpeisen baari ja huoltamo sekä Hillevi Jortikan kauppa ovat Vesilahden Narvassa. Pappila on kaunis Rautiala Vesilahdessa.

tuo kirkkohan ei sitten ollutkaan "kuusniemen kirkko", koska kirkkokohtaukset kuvattiin jollain toisella paikakunnalla.

pappilakohtaukset kuitenkin kuvattiin tässä maisemassa. tuo vasemmalöla oleva vaalea talo tuolla tien päässä metsän keskellä

















ja jossain tässä kuvassa on pakko olla hillevi jortikan kauppa. en vaan osaa sanoa, mikä noista rakennuksista?


















kauniita järvimaisemia oli vesilahdella runsaasti. mistä lie kunta saanut nimensä?-)


















vesilahti on nykyään kasvukeskus. sopivan matkan päässä tampereelta, mutta vielä rauhallinen maalaisidylli aistittavissa.

lauantai 2. tammikuuta 2010

uusi vuosi, uudet kujeet!

ne mitään oikeesti uusia oo, sitä samaa kun ennenkin...
talvikauden vapaapäivät menee pääsääntöisesti varjoliidon koulutustoiminnassa. kerhollamme on nyt ennätysmäärä uusia oppilaita (12kpl!) ja vielä yksi edellisen talven keskeneräinenkin ilmoittautui mukaan jatkamaan kurssinsa loppuun.
pakostakin omat lennot jäävät vähäisiksi talvikaudella, koska aina kun on paramoottorikeliä, on myös koulutuskeliä. ja oppilaiden edistymisen kerhomme kurssilla asetan tärkeämmäksi, kuin oman hauskanpidon. uudenvuoden aattona saatiin aikaiseksi peränteellä korkeita kurssilentoja peräti 37kpl lyhyen päivän aikana!

talvi on poikkeuksellinen. viime talvena pystyimme hinaamaan autolla koko talven, mutta nyt jouduimme jo ennen vuodenvaihdetta turvautumaan kelkkaan. lunta on siis todella paljon järven jäällä jo nyt.

tämä tuo mukanaan vielä yhden ylimääräisen vastuksen. paksun lumikerroksen paino ylittää jään "nosteen", joten railoista ja pilkkiavannoista pursuaa jään päälle vettä. paksu lumi eristää kylmää tehokkaasti ja estää veden jäätymisen, joten jään ja lumen välissä oleva vesi on riesana ehkä koko talven?

parin viikon suoja ja vesisateet voisivat vielä ehkä pelastaa tilanteen...
eipä tuota jäätäkään kerry normaaliin tahtiin, jos kylmää eristävä lumikerros on kovin paksu.

muutama kuva uudenvuoden aaton varjoliitotreeneistä:








maanantai 28. joulukuuta 2009

venäjän kaikuja...

kopioi ja liitä allaoleva osoite selaimesi osoiteriville, niin pääset lukemaan googlen kääntäjän kääntämää venäläisten (george rozov) omaa kertomusta heidän suomen vierailustaan.

monenlaiset tanssit olen minäkin mesikämmenessä tanssinut, mutta kettu-ripulia en vielä ennen ;)

ellei kaikki kuvat aukea heti, kokeile hetken kuluttua uudelleen.


http://translate.google.fi/translate?js=y&prev=_t&hl=fi&ie=UTF-8&layout=1&eotf=1&u=http%3A%2F%2Fwww.wingover.ru%2Fmodules.php%3Fname%3DPages%26go%3Dpage%26pid%3D114&sl=ru&tl=fi






-----