Lukijat

maanantai 16. marraskuuta 2009

liitäjien syystapaaminen 2009

perinteinen liitäjien syystapaaminen järjestettiin tänä vuonna järvenpäässä next hotel rivolissa. tapaaminen on avoin kaikille lajin harrastajille sekä siitä kiinnostuneille ja sen järjestää suomen ilmailuliitto (käytännössä liiton liidintoimikunta, sekä isännöivä kerho)
isännöintivuorossa oli tänä vuonna etelä-suomen varjoliitäjät.
tapaamiseen on yleensä ottanut osaa 50-100 liitäjää ja tänä vuonna paikalla oli laskelmieni mukaan n. 70 harrastajaa. syrjäinen sijainti ehkä hieman verotti osallistujia ?-)
tässä osa kokousväkeä lauantaina aamupäivällä














vaaratilanneraportteja oli vain muutama enemmän kuin kuolemantapauksia tänä vuonna lajissa!!! kuolemantapauksista kahta tutkii otk ja kahta poliisi.
mikä ihme siinä on, että harrastajat eivät vaivaudu kertomaan muille "läheltäpiti"
tapauksista?
suhtautuminen vaaratilanneraporttien kirjoittamiseen on todella välinpitämätöntä ja väitän, että raportin paikkoja olisi tänäkin vuonna ollut kymmenittäin.
kokouksessa keskusteltiinkin uuden vaaratilanneraportoinnin kehittämisestä netissä. kankea kirjeposti voi olla yksi syy tapauksien salailuun.



lauantai ilta on yleensä varattu rennommalle yhteisololle, eikä tämäkään vuosi tehnyt poikkeusta. saunan jälkeen kokoonnuimme läheiseen texmex-ravintola "zapataan" ruokailun ja seurustelun merkeissä. saattoipa siinä illanmittaan joku ohrapirtelökin mennä...

















sunnuntai aloitettiin perinteisellä liidintoimikunnan kyselytunnilla. sen tarkoitus on saada jäsenkunnalle (n. 700 henkeä) informaatiota heidän viimeaikaisista tekemisistään lajin eteen.
liidintoimikunta valitaan vuosittain juuri liitäjien syystapaamisessa (käytännössä pj valitaan ja pj sitten etsii työryhmän ympärilleen)
tässä kokuksessa nykyinen pj. kalle norri luopui tehtävästä ja vpj. karoliina turppo astui remmiin.
tässä vuoden 2009 lit tentattavana.















eniten herätti keskustelua säännöstön uudistaminen. uusi ilmailulaki tuli voimaan joku vuosi sitten ja sen myötä ilmailumääräys ops m2-9 (lentotoiminta liitimellä) meni myös uusiksi. uutta, jo liitäjien (käytännössä pekka vartian) laatimaa opsia on ajettu, kuin käärmettä pyssyyn. asia on kuitenkin toistaiseksi pysähtynyt kuulemma ilmailuhallinnon byrokratian rattaisiin.
yhtenä päivänä jolloinkin tulevaisuudessa ops kuitenkin astuu voimaan ja sinä päivänä liitäjien koulutusohjeet yms. säännöt olisi oltava "linjassa" uuden opsin kanssa tai muuten voi loppua laillinen lentäminen monella harrastajalla!
jotain lupauksia jäsenkunnnalta saatiinkin, että edes tärkeimmät ohjeiden laatimiset etenisivät. itse kannoin myös korteni kekoon ja laadin n. vuosi sitten lit:n jäsenenä ollessani moottoroidun varjoliidon koulutusohjeen.

kerhomme jäsen arto halttunen piti esitelmän matkalennosta moottoroidulla varjoliitimellä. oikein hyvä, asiapitoinen, sekä vähän humoristinenkin esitys. itse jäin kaipaamaan enemmän kuvia epävirallisen se-lennon vaiheista




jouni makkonen kertoi myös osallistumisestaan red bull x-alps kisaan, jossa voittaja oli se, joka lensi (tai juoksi) nopeimmin salzburgista monacoon. huimia juonenkäänteitä mahtui tuollekin matkalle!

robert aarts nostatti kipinää kilpalentämiseen omalla esitelmällään "lentäisinkö kilpaa?"












liidintoimikunta jakoi myös palkinnot ja muut huomionosoitukset niitä vuodenmittaan ansainneille. meidän kerho sai varjoliitopuolen "höyhen 6+" kiertopalkinnon.
ansioiksi oli lit kirjannut mm. seuraavaa:

- loistavasti järjestetyt mova-sm kilpailut
- runsas koulutustoiminta
- ansiot tiedotuksesta


tämmöinen plakaatti saadaan kerhotilan seinään ripustaa vuodeksi.
















ei mikään turha porukka, jotka aiemmin ovat ko. palkinnon saaneet :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti