Lukijat

torstai 9. kesäkuuta 2011

punaisen kullan mailla

lentäjien sääpalvelu kertoi parhaimman ilmanalan eilisillaksi asettuvan vaasan alapuolelle, närpiön seutuville. soittorinki pystyyn ja neljä kerholaista saatiin innostumaan ajatuksesta lennellä ruåtsinkielisellä pohjanmaalla. innostusta varmaan lisäsi se, että tällä viikolla puolustusvoimien sotaharjoitus "pyörremyrsky" oli varannut ilmatilaa laajalta alueelta suomessa. tuonne asti ilmatilavaraus ei kuitenkaan ulottunut, joten lähdimme pyörremyrskyä pakoon siksi juuri närpiöön :) paikallisedustus oli vähäinen, mutta laatu korvaa määrän. pirttikylän poika, jan hedström sekä lentää, että tuo maahan "nirvana" paramoottorivälineitä.
















tähän vuodenaikaan soveltuvan starttipaikan löytäminen on tuskallista. heinän korjuuta ei ole vielä aloitettu joten heinäpelloilla heinä on pitkää. viljapelloille ei kehtaa lupia mennä kyseleen satovahinkokorvauksien pelossa ;)
nyt startattiin tjärlaxin vanhan koulun futiskentältä erätauolla...

















tuuli oli pinnoissa todella vaimeata. käytännössä tyyntä. ihme ja kumma, joka ukolla startti silti onnistui tuosta lyhyeltä baanalta.
31 asteen helteessä osaa arvostaa kunnon tuuletinta :)
















haapalan markku kävi myös arton polinin testaamassa. hyvin lähtee noinkin iso mies ilmoille heikkotehoisella mosalla, kun juoksutekniikka on kunnossa!




















markku oli myös lupautunut hakemaan meidät, minne nyt sitten sattuisimmekaan laskeutumaan. suunnan määritteli auringonvalon suunta ja se sattui eilen olemaan samalla vastatuulen suunta.

heikki matkan alkuvaiheessa kalaxin yllä.

















närpiön keskusta oli ensimmäinen varsinainen kuvauskohde.

















saman kylän kirkko on kuuluisa säilyneistä hevostalleistaan, joita on alueella toistasataa.

















närpes idrottsplats
















västra yttermark on kyläpahanen vasavägenin varrella. ennen valtatie 8 rakentamista tämä oli valtaväylä pohjoista kohti.

















asutus on aika tarkoin keskittynyt tuon lähes viivasuoran 40 km pitkän kulkuväylän varrelle.
















rannikkoseudulla pidetään talojen markit yleensä siistissä kunnossa. poikkeus vahvistaa säännön!

















ylimarkku. välillä aurinko oli pilven takana ja välillä paisteli. kmeran asetuksia joutui säätelemään valaistusolosuhteisiin sopivaksi. tällä kohtaa ei oikein tiennyt, alivalottaako vai ei?


















suo on ruåtsiksi "mossen". tässä östra portmossen.

















pirttikylä. miksiköhän kasvihuoneviljely on keskittynyt suomessa juuri tälle seudulle? niissä kasvatetaan pääasiassa vihanneksia ympäri vuoden. esim. tomaatteja, joka on kuulemma se "närpiön punainen kulta"
















heikki pirttikylän maisemissa.
















laskupaikaksi valitsin kuvassa näkyvän nurmipellon ja perässä seurasivat myös heikki ja arto. tuosta kasitien varresta on kuskin helppo poimia matkalaiset kyytiin.

















kerholaisia laskupaikalla. myös jurvalaiset harrastajat olivat seuranneet lentoamme ja tulivat sanalle laskupaikalla.















oikein kiva lento, vaikka alkuperäinen suunnitelma lentää maalahteen asti ei vastatuulessa toteutunutkaan. bensaa oli enää pari litraa jäljellä ja välillä olisi ollut isoja metsäalueitakin ylitettvänä.
janin helteisen ilman bensankulutus yllätti ja hän joutui laskeutumaan jo aiemmin matkalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti