Lukijat

maanantai 25. heinäkuuta 2011

baltic sea open paramotor championships 2011

viron viljandissa alkoivat viime viikolla itämeren alueen avoimet paramoottorikilpailut. suomalaiset eivät ole olleet koskaan kovin innokkaita osallistumaan kilpailuihin, mutta nyt saimme peräti neljä osallistujaa lähtemään kisoihin. vastus tiedettiin jo etukäteen kovaksi, onhan kilpailukulttuuri baltiassa ja esim. puolassa vanha ja vahva.

kisat järjestettiin aivan viljandin lentokentän vieressä suurella peltoaukealla.
















nurmikenttä on toiminut neuvostovallan aikana laskuvarjohyppääjien harjoituspaikkana.


















kelit olivat kisan aikana erittäin helteiset ja tuuliset, joten lentotehtäville herättiin aina jo ennen kukonlaulua.

















päivät sitten tutustuttiin kaupunkiin sekä harrastajatovereihin.
viljandissa oli viikonloppuna meneillään jonkinlainen kansanjuhla ja musiikkifestivaalit.

















ensimmäinen tehtävä oli "hidas-nopea"
tero tässä ahnehtii vähän liian hitaasti. siipi sakkaa ja kaveri tipahtaa ohrapeltoon!



















raido paimren "task nopea"















ulo miil samalla rastilla


















tarkkuuslaskut olivat mielenkiintoista seurattavaa. ainoastaan 6 matrin ja alle tulokset mitattiin. muista laskuista pisteitä nolla....






















markku sihtailee laskupaikkaa


















"economy" eli bensansäästötehtävillä nähtiin monenlaista taktiikkaa. koska termiikki oli heikkoa/repaleista äkkäsi muutama kilpailija rinnetuulen!
















itse nousin hitasti melkein 700 metriin täysin stabiiliin ilmaan ja saamutin koneen 5 minuuttia ennen ajan loppumista. viimeiset 5 minuuttia siis ajeltiin vapaalla ;)
















turbulenssi aiheutti välillä pikku yllätyksiä, mutta kalusto- tai henkilövahinkoja ei tullut koko kilpailun aikana kellekään.

















teron navigaatiovarustus



















tehtävällä piti käydä puolentoista tunnin aikana niin monella rastilla kuin ennättää. itse sain kasaan 10 rastia. tässä niistä yksi:

















markun kanssa tultiin loppumatka rintarinnan

















lopulliset tulokset tuolla:

http://www.eppa.ee/reg/bsopc_2011/bsopc_2011_results.pdf

vaikka kisat olivat siis koko itämeren aluetta käsittävät, oli suomi ainoa ulkomailta saapunut joukkue!

tässäkin mittelössä pieni ja sisukas suomi saavutti arvokkaan hopeamitalisijan ;)


voittajat:

















palkintopöytä oli runsas ja kotiinkannettavaa riitti vähän huonomminkin menestyneille...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti