Lukijat

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

mova-sm 2011

moottoroidun varjoliidon suomenmestaruuskilpailut pidettiin tänä viikonloppuna hattulassa. kisaisäntinä toimivat nyt ensimmäistä kertaa etelä-suomen varjoliitäjät ry.
sääennusteet viikonlopuksi olivat vähän siinä kintaalla, että tuleeko edes lennettävää keliä, mutta kuin sunnuntaiksi. niin vain oli onni puolellamme ja saimme kasaan helposti kolme vaadittua kisapäivää!

kisat aloiteltiin vetisissä olosuhteissa perjantaina ja peräti kaksi lajia oli illalla purkissa auringon painiessa mailleen.
päivä päivältä kelit paranivat ja sunnuntaina aurinko paistoi täydeltä terältä tuulien ollessa samalla mietoja. harvinaista herkkua!





















kisaporukkaa koolla:


















muutamia kuvia sekalaisessa järjestyksessä kilpailun kulusta:

matalalla tapahtuvat "target" tehtävät tarjosivat yleisöllekin viihdyttävää katsomista:





























































eniten viihdykettä toivat tietysti näyttävät maahansyöksyt kesken kiivaimman kisatiimellyksen !


























niistä selvittiin, kuten lajissa yleensäkin, pelkillä kalustovaurioilla ja vähäisellä kosmeettisella haitalla























jari kuljettaa "parapalloa" kohti koria:
















tomi oli ensi kertaa mukana kisailemassa



















taloudellisuustehtävässä oli ideana arvata oman koneen tunnin bensankulutus mahdollisimman tarkasti sekä pysyä tunti ilmassa mahdollisimman vähällä bensamäärällä. keli tarjosikin termiikkilennosta kokemusta omaaville hyvät mahdollisuudet säästää bensaa. voitajalla meni muuten vain 0,9 kiloa tunnissa..



















suunnistustehtävällä oli pistelaskusysteemissä kaksinkertainen painoarvo tehtävän vaativuuden vuoksi. tehtävänä oli löytää ja valokuvata 1,5 tunnin aikana kartalle merkittyjä rasteja. rasteja olivat esim seuraavat kohteet ja ne piti kuvata suurinpiirtein ylhäältäpäin.

aulangon näkötorni:
















liikenneympyrä janakkalassa:

















hämeenlinnan naisvankila
















"olympia-allas" ahvenistonjärven rannassa
















hämeenlinnan rautatieasema


















paremmuusjärjestys saatiin aikaiseksi tänäkin vuonna peräti seitsemän lajin jälkeen. erittäin yksinkertainen pistelaskusysteemi takasi tuloslaskennan virheettömyyden ja oikeudenmukaisuuden.

tässä voittajakolmikko:




















ja tässä vielä tarkemmat tulokset:



1. Mika Schwach 79 p
2. Tuomas Kauhanen 76 p
3. Arto Halttunen 75 p
4. Jari kokkonen 71 p
5. Miguel Riquelme 70 p
6. Tero Tikkanen 66 p
7. Petri Sorjonen 46 p
8. Urpo Minkkinen 44 p
9. Aarno Isomäki 37 p
10. Markku Laurikainen 14 p
11. Tomi Kohtanen 10p

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti